S L O W M O R N I N G

Tänään oli siinä mielessä epätyypillinen aamu, että lähdin töihin vasta vähän ennen kahtatoista. Mikä automaattisesti tarkoittaa sitä, että käyttäisin ylimääräiset aamutunnit sikeästi untuvatäkin alla. 

Mutta. 

Tänään raahasin itseni sängystä ylös kahdeksan maissa (eli sain kohtuuhyvät kahdeksan tunnin yöunetkin!) ja jäi sitten aikaa muuhunkin, kuin rutiininomaiseen kiirehdintään vartin suihkun ja mikropuuron välissä. 

Laitoin Spotifysta soimaan vanhan kunnon Marilyn Mansonin ja kaivoin La Inkin tuotantokauden DVD-kokoelman syövereistä iltaa odottamaan. Kokeilin jopa uutta kampausta, josta mahdollisesti kuvaa huomenna. Että vähän sellainen erilainen aamu sitten!

Aamusmoothie:

luonnon jogurttia - karpaloita - puolukoita - kiiviä

Vetäisinpä hyllystä esille Kat Von D:n Go big or go home-opuksen, jota en koskaan saanut luettua loppuun. Äärettömän inspiroivaa lukemista näin itseään uudelleen etsivälle ihmiselle. Jospa saisi luku-urakan kunnialla vietyä loppuun tällä kertaa... Suosittelen lämpimästi, vaikket itse kuuluisi kyseisen tatuoijan palvojiin. Jos yhtään sydän lämpiää inspiroiville ihmisille ja upeille leimoille, on tämä kirja just sinulle!

Mun viikko alkoi räjähdysmäisen hyvin kaiken kaikkiaan. On mahdottoman ihanaa, että päivät voi olla hyviä vain aloittamalla aamut asioille, jotka tekee onnellisiksi. Mun kohdalla vissiin kunnon nostalgiareissu teini-iän idoleihin ja progressiivisen rockin kuunteleminen toimii? 

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille!

Going Blorange

Facebookia selatessa törmäsin uutiseen vuoden 2017 hittihiusväristä. Sen nimi on blorange! 
Blorange on jatkoa purkan- sekä persikansävytteisille kutreille. Se on värinä nimensä veroinen, kulutettu blondinoranssi! Selasin nimellä Instagramin ihmeellistä maailmaa ja löysin toinen toistaan houkuttelevampia kuvia kyseisestä hiusväristä. Innostuin nopeasti ideasta, mutta toteutus mietitytti. En todellakaan kaikkien näiden vuosien jälkeen ole valmis heittämään tätä "omaa väriäni" pois. Värjäysrumba on niin hiuksia kuluttava että kalliskin, että pitäydyn mielummin tällaisissa hetkellisissä värikokeiluissa. 

Vaihtoehdoksi iskeytyi Biozellin hoitavat Color Mask sävytteet, joista olen kuullut vain hyvää. Nappasin kaupasta kaksi eri väriä, Rasberryn sekä Mandarinin. 

Lauantai-iltana ryhdyin tuumasta toimeen. Niksi tällaisen hempeän sävyn saavuttamiseksi, on lotrata sävytteitä hoitoaineen kanssa. Itse miksailin ihan kulhoon ensin hoitoaineen ja sitten näitä mukaan. Sekoittelin niitä, kunnes lopputulos oli lähellä haluttua väriä. 
Päässä annoin vaikuttaa vähän yliaikaa, verrattuna tuubin ohjeistukseen joka on 2-10 minuuttia. Sitten vain huuhdottiin pois ja voilá!

Kuvat on napattu eiliseltä ja sävy on kerennyt muuttumaan jo muutamassa päivässä hirveästi! Aluksi väri oli tosi räikeä, melkein pinkki. Itse olen pessyt joka päivä hiukset, ja väri on haalistunut tosi paljon lähtötilanteeseen verrattuna. Tykkään tästä tämän hetkisestä ihan älyttömästi. Ei liian räikeä, mutta silti ihanan piristävä muutos. 
Sen verran voin kuitenkin sanoa, että värjäämättömille hiuksille tämä tuskin toimii. Itsellä ei tuonne tyvikasvuun tarttunut väri ollenkaan. Samaa olen kuullut muiltakin. 
Mutta kaiken kaikkiaan mukava kokeilu, vaikkei väri sitten kauaa ainakaan tässä reuhkassa näköjään pysy. Mutta sehän oli ideakin! 

Koska noita Biozellin sävytteitä löytyy melkein sateenkaaren kaikissa väreissä, aion kerätä rohkeutta kokeilla jotain vielä räväkämpää. Lila? Sininen? We'll see... 

Vuonna 2017 aion...

Vuoden ensimmäisessä postauksessa valotin hieman, millä asenteella lähden tulevaan vuoteen. Mitään spesifiä uudenvuoden lupausta en tehnyt, mutta yleisesti mietiskelin, mihin kannattaisi tänä vuonna panostaa. 

Olen tässä mietiskellyt myöskin sitä, mitä kaikkea haluaisin seuraavan 365 päivän aikana saavuttaa. Pieniä ja isoja juttuja muodostui päänsisäiselle listalleni ja ajattelin jakaa ne kanssanne. Voitte sitten kommenteissa vaikkapa tsempata eteenpäin, jos niiden saavuttaminen ei multa sujukaan. 

Koska vuosi 2017 lähtee teemalla MINÄ liikkelle, ovat nämä saavutettavat asiatkin aika minäkeskeisiä. 

Ensisijaisena juttuna on kouluun pääsy. Välivuosiahan on meikäläiselle on kertynyt kohta kolme. Niiden aikana on matkusteltu ja tehty jäätävä määrä töitä. Ja valmistuttu Crossmedia-toimittajaksikin!

Omaa itseäni ajatellessa nämä kolme vuotta ovat tulleet tarpeeseen ja ruokkineet opiskelumotivaatiota. Vihdoin ja viimein on saavutettu se ihana tila, jossa tulevaisuuden sävelet ovat suhteellisen selkeät pieniä hämäriä kohtia lukuunottamatta. 

Seuraava aluevaltaus on sosiaaliala! Aion hakea AMK-puolelle sosionomiksi, sitä kautta mahdollistan itselleni työn, jolla on merkitystä. Se mitä isona haluan tehdä, ei ole todellakaan päivänselvä vaan lähinnä utuisen samea. Mutta hei, ei tässä valmiiksi ole tarkoituskaan heti tulla. Nyt on jo puolivoittoa tietää edes hiukan, mihin lähteä. 

Aion hakeutua vuonna 2017 neulan alle, sillä idea toista tatuointia varten on alkanut muodostua. Jos rahat riittävät, otan sen nyt keväällä. Jos ei, lykkään homman ensi syksylle. Oikeastaan mielessä on rehellisesti sanottuna aika montakin ideaa, mutta pidetään tavoitteet hillittynä. 

Yksi isoin haaveni on lähteä reissuun ypöyksin, oli se sitten lähelle tai vähän kauemmas. Olen halunnut jo jonkun aikaan lähteä matkan päälle vain omassa seurassani. Lähiaikoina ajatus siitä, että kyllähän minä pärjäisin on alkanut iskostua mieleen. Unelmissa siintää niin Etelä-Italia kuin Islantikin reppureissaustunnelmissa, jopa Australiakin!

Pariskuntana ollaan mietiskelty Z:n kanssa matkailuautotyyppistä menoa ja meininkiä Pohjois-Norjaan. Yodahan tietysti lähtisi mukaan!

Pienempi juttu listalla on yhden vanhan tuoksun hankkiminen. Kyllä, to-do-listallani hengailee Dieselin Loverdose! Vanhat hajuvedet on kohta puhki kulutettu. Ja Loverdose oli meikäläisen merkkituoksu silloin 18-vuotiaana. Aikamatkaus onnellisiin teinivuosiin kuulostaa hyvältä ajatukselta. 

Siinäpä oli ne tärkeimmät, itseäni koskettavat asiat. Toki sitten on sellaisia juttuja, kuin keittiöremppa, olohuoneen uudelleen sisustus ynnä muita. Mutta arvotan ne toissijaisiksi asioiksi rahan vuoksi. Lähinnä siksi, että haluan enemmän nyt panostaa itseeni, niin itsekkäältä kuin se kuulostaakin. 

Niin ja hei, yksi asia unohtui! 

Tänä vuonna ikuistan enemmän hetkiä kameran muistikortille. Eli kamera heiluu mukana enemmän kuin koskaan. Jos ne kuvat pääsisi vaikka ihan konkreettisiin muotoihin valokuvaalbumeihin. Who knows... 

Ja muistakaa, että meikäläisen elämää voi seurailla myös Instassa ja Snapchatissa nimellä nnorasp! 

T I I S T A I

Tänään...

... väkersin pitkästä aika smoothien muun muassa vadelmista, suklaakaurajuomasta ja avokadosta. Ällistyin siitä, miten nopeasti noita "terveysjuomia" hurauttikaan. Viime keväänä oli enemmän sääntö kuin poikkeus huudattaa minitehosekoitinta ennen aamuseitsemää ihan vain naapurien iloksi. Pitäisi kai ottaa taas tavaksi, saisi tankattua niitä paljon puhuttuja vitamiineja. 

Jätin päivän meikistä ripsivärin kokonaan pois alaripsistä, mikä oli meikäläiselle aika uusi juttu. Sohin meinaa aina meikatessa alaripset paakkuuntuneiksi hämähäkin jaloiksi. Vetelin paljaalla sormella kultaista luomiväriä ylä - sekä alaluomille. Olo oli kovin boheemi peiliin katsoessa! 

Duunipäivä ei kovinkaan poikennut tavallisesta. Asiakkaita oli vähän, mutta teki ihan hyvää vähän tuuletella päätä hiljaisuudella. Buukkasin samaisesta hiljaisuuden inspiroituneena itseni täksi kevääksi Zumba-tunneille. Tuuletin itsekseni tätä harvinaista toimeliasuutta. 

Esimieheltä kuulin lauseen, joka jäi pyörimään mieleen. "Ei sun tarvitse puolustella ketään". Se oli ehkä päivän kohokohta. Se oli hyvin sanottu tällaiselle ikuiselle ihmisten miellyttäjälle. Olkoon tuossa oppia tulevalle vuodelle!

Hyvästi 2016, tervetuloa 2017

Reilu kuukausi sitten kirjoittelin, kuinka nyt on aika tehdä paluu blogimaailmaan. Suurella itseluottamuksella aloitin kuvien napsimisen. Tässä tämä luovuus taas virtaisi. Mitä sitten tapahtui?

Tapahtui se, mikä yleensä tapahtuu. Elämä. Se ei mene koskaan niin kuin suunnittelisi, ei edes yritä seurata mielessään tekemää polkua eteenpäin. Elämä sattuu vain olemaan sellainen, että siinä ei suurimmaksi osaksi ajasta ole mitään järkeä. Sitä löytää itsensä jostain, mihin ei olisi koskaan tullut mieleenkään päätyä. Ihmisten seurasta, jota koskaan ei olisi tullut mieleen seurata. Listaa voisi jatkaa lukemattomiin. 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan vuosi 2016 oli tähän astisen elämäni tapahtumarikkain. Samalla rankin ja vaikein. 

Olin unelmieni harjoittelupaikassa A-lehdillä, valmistuin Crossmedia-toimittajaksi. Hankin uuden työpaikan kalustemyymälästä tuosta vain ja kävin viettämässä kaksi viikkoa Japanissa. Tuli uusi, isompi asunto omalla pihalla. Tuli koiranpentu, joka vei sydämen. Oli kaksi ihanaa minilomaa Espanjan auringon alla viinin ja ihmisten täyttäminä. 

Aika täydellistä siis, vai mitä? 

Oli myös identiteettikriisi. Liian pitkään jatkunut väsymys ja stressi. Kauheat paineet kaikesta. Riittämättömyyden tunne. Monta elämänmuutosta kerralla. Liikaa töitä. Niin isoja fiiliksiä, että oli pakko todeta, ettei yksin enää jaksa porskuttaa jatuvassa loskamössössä. Oli pakko nöyrtyä ja antaa armoa omalle itselleni. Hakea apua ja tukea. 

Vuoden 2016 loppuosa oli henkisesti vaikein vaihe elämässäni ja edelleen kamppailen stressinjälkeisten oireiden, ahdistuksen ja pahan olon kanssa. 

Mutta tästä noustaan, niinkuin aina. Hitaasti, mutta vakaasti. 

Kaikkien huonojen hetkien jälkeen yleensä paistaa aurinko risukasaankin. Mulla se lähinnä pilkahtelee sinne aina silloin tällöin, mutta on sekin jo jotain! 

Vuosi 2016 opetti sen, että ne jotka välittävät pysyvät rinnallasi, tuli vastaan sitten mitä mörköjä tahansa. Mulla on elämässä ihmisiä, jotka välittää. Se jos mikä antaa toivoa. 

Uskon, toivon ja tiedän, että vuodesta 2017 tulee parempi, ihanampi ja upeampi. Energisempi! Sen näkee jo nyt. On niin paljon juttuja, mitä odottaa ja mitä toteuttaa. Mihin mä pystyn. Harmaus saa luvan väistyä. Aion palauttaa sen valon ja elämänilon itseeni, joka väliaikaisesti vain on hautautunut jonnekin piiloon. Aion olla sallivampi itselleni, koska täydellistä minää ei ole olemassakaan. Elämä on tehty nautittavaksi, ei murheisiin upotettavaksi. 

Vuonna 2017:

Aion päästä opiskelemaan, koska se tekee mun päälle hyvää.

Aion matkustaa lisää, koska tiedän sen tekevän mut onnelliseksi. 

Aion juhlia, koska pelkästää arki on juhlimisern arvoista. 

Aion keskittyä niihin ihmisiin, joita rakastan. Se ei nimittäin koskaan ole huono idea. 

Ja kaikista tärkein, 

aion panostaa ja vaalia itseäni, koska sitä ei voi koskaan tehdä liikaa. 

B A R C E L O N A

Mulle tuli harvinainen tilaisuus töiden kautta lähteä piipahtamaan viikonloppureissulla Barcelonassa. Matka alkoi perjantaina ja takaisin tultiin myöhään maanantai-iltana. Äijäporukka oli kyseessä, joka kokemus oli sekin. Reissun agenda oli Barcelona-Malaga potkupallopeli. 

Espanjassa en ole käynyt ennen, Mallorcalla joskus mukulana pari kertaa. Etelä-Eurooppa sen sijaan on muuten tuttu paikka. Rakastan sen kulttuuria ja ihmisiä yli kaiken. Tietynlainen avoimuus ja rentous välittyy ihan jokaisessa paikassa. Näin stressin keskellä olikin hyvä idea paeta hetkeksi vastuuta etelän syysauringon alle. 

Viikonloppu menikin mukavasti kaupunkia tutkiessa. Lauantai oli jännittävä päivä matseineen ja VIP-kohteluineen. Kuohuviinilasi oli jatkuvasti täytettynä! Sunnuntai-päivän vietin lähinnä itsekseen Picasso-museossa sekä tapasravintoloissa. Kamera pysyi visusti hotellihuoneessa, mutta yhdelle kaupunkikävelykierrokselle sen otin mukaan. 

Kaiken kaikkiaan onnistunut viikonloppu! Maisemanvaihdos piristi kummasti ja eniten taisinkin nauttia hotellihuoneen puhtaista lakanoista sekä valmiiksi katetusta aamupalasta. Säätkin sattuivat sallimaan, eikä kurakeleistä tai toppatakeista ollut tietoakaan. 
Enkä muista, milloin olisin viimeksi kävellyt noin paljon korkokengillä! 

Eli toisin sanoen, jos väsyttää ja kaamos masentaa, tehkää mahdollisuuksien mukaan lyhkäinen reissu joko lähelle tai vähän kauemmas. Sitä jaksaa taas pakertaa arkijuttujen kimpussa pienen akkulatauksen jälkeen! ;) 

Kun untuvatakit saa kaivaa kaapista

Kuten kunnon suomalaiset, haluan aloittaa tämän postauksen höpisemällä säästä. 

Milloin viimeksi marraskuu on ollut näin kirpeä ja luminen? En todellakaan meinaa muistaa. Samaan aikaan kun valkoinen lumipeite ajaa koko maan hulluuden partaalle ja VR:ää jälleen syytetään junavuorojen perumisesta, haluaisin itse vain heittäytyä kinoksiin tekemään lumienkeleitä. 

Ollaan tarvottu Yodan kanssa pitkin metsiä lumisateessa iltahämärässä. Ja pakko on myöntää, että entisestä neljänseinänmajailijasta on saatu varsinainen erämimmi kaivettua ulos! 

Kylmän ilman vuoksi sainkin hyvän syyn tulla esittelemään tuoreinta ostostani muutaman viikon takaa. Meinaa päätin satsata ja hankkia itselleni uuden talvitakin näille paukkupakkasille. 

Viikkoja taaksepäin oli äärettömän avartava juttu Hesarissa kierrätyksestä. Siitä, miten ihmiset heittävät tavaraa pois vain siksi, että voisivat ostaa uutta tilalle (tässäkin olisi aihetta ihan omaan postaukseensa). Artikkelista inspiroituneena päätin haastaa itseni ja etsiä tori.fi:n syövereistä joillekin muille tarpeettomaksi jääneitä takkeja. Ja voi pojat, että onnisti!

Hain tämän Everestin murretun keltaisen untuvatakin omakseni eräältä nuorelta naiselta, joka oli todennut lyhyen talvitakkimallin itselleen sopimattomaksi. Takki on uuden veroinen ja aivan älyttömän käytännöllinen noille koiranulkoilutusaamuille. Se tuo kivasti väriä muuten aika tummanpuhuvaan vaatekaappiini. Se sopii niin toppahousujen kuin rentoilufarkkujen kaveriksi. 

Sen olen tässä vuosien varrella huomannut, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä mukavuuden haluisempi olen. Hyvä puhua vanhuudesta näin päälle parikymppisenä, mutta tottahan se on. Mua ei todellakaan kiinnosta palella kylmyydestä, päinvastoin. 

Untuvatakki ei ole ehkä maailman tyylikkäin vaate, mutta ainakaan en kärsi hypotermiasta. Että sori vaan villakangastakit, teille ei ole tilaa meikäläisen eteiskaapissa. 

Tämä secondhand-löytö teki olon mahtavaksi ja olenkin päättänyt vähentää kulutusta ihan vain omaksi kuin myös maailman iloksi. Aion toki tehdä tästä ihan oman juttunsa vain siksikin, että nykyisen asunnon huonekalut ovat suureksi osaksi kirppislöytöjä. Mutta siitä enemmän myöhemmin. 

Nyt sen sijaan aion palata takaisin sohvalle miehen kainaloon kera viinilasillisen. Huomenna on kauan odotettu vapaa sunnuntai isänpäivän kunniaksi ja luvassa on vaikka mitä hauskaa. 

Ihanaa viikonloppua!