2018/04/15

MITÄ MULLE KUULUU?

On se kumma, miten auringon ja lämmön myötä herää itsekin eloon. Pursusin eilen niin paljon energiaa ja voimaa, etten oikein tiennyt, mihin sitä olisi pitänyt purkaa. Heitin sitten kaikki vanhat lehdet muun muassa keräykseen, istahdin pikkusiskon kampaus- sekä meikkituoliin ja tapasin vanhaa ystävää pizzan merkeissä. 

Pimeän ja kylmän talven jälkeen on taas sellainen fiilis, että sitä voisi alkaa pikkuhiljaa taas sosialisoitumaan ja liikkumaan muuallakin, kuin kodin, työn ja koulun välillä. 
IMG_2426
Halusin tällä kertaa tulla kirjoittelemaan ihan vain kuulumisia, ei mitään sen kummempaa. Niinkuin ylempänä mainitsin elämä on aikalailla liikkunut aksellilla koulu, työ ja koti. 

Koulu maistuu edelleen, toki pieniä sopeutumisvaikeuksia on ollut. Keskittymiskyky on tasoa kultakala ja ensimmäinen tenttini tuli hylättynä takaisin, vaikka luulin sen menneen hyvin. Alkuvuoden "Miksei me jo päästä tekemään?" on vaihtunut "Ai, perkele, oliko tuollekin päivälle deadline?". Samaan aikaan stressaa, mutten kuitenkaan jaksa stressata. Kauhean selkeää. On ollut kuitenkin mahtava huomata, miten vieraista ihmisistä on alkanut muotoutua sellaista omanhenkistä porukkaa. Tykkään hirveästi kanssaopiskelijoistani! 
Mitä taas töihin tulee, on seuraavat viikot suhteellisen raskaita. Sattuneista syistä täyspäiväisen koulun lisäksi teen parinkymmenen tunnin työviikkoa. Toisin sanoen, on ihan liikaa päiviä, jolloin herätys soi 5:30 ja illalla kotiudutaan siinä puoli yhdentoista maissa... 
IMG_2422
Tuossa maalis-huhtikuun vaihteessa oli hetkellinen juoksuhiekkahauta omien jalkojen alla juurikin hylätyn tentin, pienen väsymyksen ja muiden pikkutekijöiden yhteissummana. Oli yksi viikko, kun ei oikein taas nukuttanut. Pelotti ihan hirveästi, että mitäs jos unettomuus taas hiipii salakavalasti päälle, enkä jaksakaan enää tehdä mitään. Viime kevään väsymys kun on aika kirkkaana vielä mielessä. 
Parin viikon itsesäälissärypemisen, apteekin melatoniinivalmisteiden (täysin lumenappeja) ja mooonien suklaalevyjen myötä onnistuin kuitenkin kaivautumaan mörköjeni keskeltä auringon valoon. Ja voi pojat, miten tuntuu taas hyvältä!
IMG_2442
Toisin sanoen, elämä on sellaista hauskaa vuoristorataa viikosta toiseen. Tällä hetkellä keskelle hektistä arkea kaipaisi jonkinlaista irtiottoa kaikesta, mutta sen sijaan hommasin itselleni toisen työn nykyisen rinnalle, jotta kesällä olisi jotain millä tuhlata (lue: maksaa laskut). 
Mutta kaikesta kiireydestä huolimatta nautin ihan suunnattomasti tästä keväästä, uusista ihanista ihmisistä ja miksei vähän vanhoistakin ja niinkuin sanoin, pursuan ihan superisti uusia ideoita ja energiaa. Meneillään on muun muassa "Vaatekaappi uusiksi"-projekti sekä "Nyt sisustetaan viimeinkin kämppä kuntoon"-projekti. Rautaahan tunnetusti pitää takoa silloin, kun se on kuumaa. Täytyy vain pitää huoli, että jossain vaiheessa ottaa vähän sitä kuuluisaa omaa aikaa. 

Toki tämä hektisyys heijastuu heti tänne blogiin, mutta kyllä, haluan edelleen kuljettaa teitä tässä rinnalla mukana. 
Seuraavaksi huitaisen kahvit nassuun ja lähden hoitamaan sunnuntain työvuoron plakkariin. Nauttikaa elämästä ihmiset, se on ihanaa! 

2018/04/08

TONY ROBBINS: I AM NOT YOUR GURU

kuva täältä
Jos et ole edellä mainittua dokumenttia vielä näpäyttänyt päälle Netflixistä, tee se. Luvassa on nimittäin ihmeellinen kokemus. 

Taisin jostain blogista taannoin lukaista, että kyseinen dokumentti olisi katsomisen arvoinen. Muutaman kerran Netflixin tarjontaa selaillessa kyllä törmäsin siihen, mutten syystä tai toisesta jaksanut vaivautua ottamaan hyvää asentoa sohvalle, kera sipsipussin. Perjantai-iltana kuitenkin laitoin pätkän pyörimään ja löysin itseni lopulta nenäliinamyttyjen keskeltä huutamassa "I!" kuorossa muiden osallistujen kanssa. 

Tony Robbins: I am not your guru, kertoo nimensä veroisesti lifecoach Tony Robbinsista ja hänen kuuden päivän pituisesta Date with your destiny-seminaarista (jolla on hintaa rapiat 4000 dollaria). Seminaarissa harrastetaan itsetutkiskelua, keskustelua, interventioita ja kaikenlaista muuta sielua avaavaa toimintaa, jonka tarkoituksena on saada osallistujat tekemään pysyviä muutoksia elämäänsä. 
Seminaari on kuin rock-konsertti, jossa jengiä huudatetaan kilpaa. Meininki on hyvin jenkkilänomaista, välillä näin suomalaisnäkökulmasta hiukan ahdistavan, hämmentävän noloa. Mutta voin sanoa, että itse näin itkupilliniä koin kyllä tunnekuohuja pinnallisuudesta huolimatta. 

Tony Robbins ei nimittäin ole stereotyyppinen elämäntapavalmentaja. Hän on kaukana vihermehuja litkivästä meditatiivisesta hippiäisestä. Robbins kiroilee, karjuu ja käyttäytyy karkeasti, mikä ainakin itseeni kolahtaa, koska a) rakastan karskia kielenkäyttöä b) onhan hän nyt jotenkin karismaattinen henkilö. Robbins kuvailee dokumentissa elämäntyönsä olevan muiden ihmisten auttaminen, sillä hän itse on kokenut elämänsä aikana kovia. Ja niin on moni seminaariin osallistujakin. 

Summa summarum, dokumentti meni omalla osallani listalle "katson tämän ensi viikolla uudelleen", sen verran voimaannuttava kokemus tämä oli. Lause "Life doesn't happen to you, it happens for you" jäi elävänä mieleen, sillä se pitää niin paikkansa. Rakastan itsetutkiskelua ja tärkeitä keskusteluja ja tämän katsottua olisin halunnut vain puhua elämästä ja itkeä onnesta. Sen sijaan halasin Z:tä ja sanoin hänen olevan asia elämässäni, josta olen maailman kiitollisin (jep, ja menkat alkoivat sunnuntaina, jätän tämän vain tähän...). 
Joten jos sinulla ei vielä ole suunnitelmia ensi perjantaille, kääriydy vilttiin, nosta viereesi suklaalevy ja paina play. Et tule katumaan, ellet sitten ole todella kyyninen jenkkiseminaareja kohtaan, joissa puhutaan oman elämän haltuun otosta. 

Ihanaa sunnuntaita toiverit!

2018/04/06

K A S V I S R U I S H A M P P A R I T

IMG_2380
IMG_2379
IMG_2374
Vuoden inspiroivimman reality-sarjan palkinto menee ehdottomasti Kaappaus keittiössä-ohjelmalle! Se vasta inspiroikin ruuan laittoon, sillä Kari Aihisen suhtautuminen kokkaamiseen on jotain maagista. Napauta siis sinäkin itsesi tämän postauksen jälkeen Katsomon sivuille!

Olen huono lounaantekijä, jos vietän päivää kotona. Syön liian myöhään ja valmistan jotain todella yksinkertaista (kuten smoothien ja keitettyä kananmunaa). Tällä kertaa repäisin ja valmistin itselleni oikein luksusaterian. 
Paahdetun ruisleivän väliin heitin uunissa kypsytettyjä bataattikiekkoja. "Kastikkeen" taioin edellispäivän tortillaillallisen ylijäämistä paprikoista ja tomaateista, jotka sekoitin murskaksi  blenderissä. Sekaan laitoin teelusikallisen worchester-kastiketta sekä suolaa. Kylkijäisiksi vielä perunaviipaleita ja viikon kasvisateria oli valmis! Täysin vegeksi sitä ei voi kutsua, sillä hampparin välistä löytyi myös emmental-juustoraastetta ja worchester-kastikehan sisältää anjovista. 

Eilinen leppoisa päivä vaihtui sitten sateiseksi perjantaiksi. Kello ei ole vielä edes kahtatoista ja olen virallisesti heittänyt tämän päivän "paska päivä"-mappiin. Pieni asenteenmuutos, pannullinen kahvia ja viikon kolmas suklaalevy voisivat ehkä auttaaa asiaa... Ihanaa viikonloppua joka tapauksessa kaikille! 

2018/03/28

KIRJAHAASTE 2018 3,4 JA 5/10

IMG_2360
Kyllä vain, kirjahaasteessa ollaan jo puolessa välissä, eikä vuoden kolmas kuukausi ole vielä edes lopussa. Kevät näyttää, joudutaanko nostamaan panoksia ylöspäin. 
Olen saanut kuitenkin kolme uutta kirjaa luettua loppuun ja haluaisinkin vinkata nämä kyseiset opukset teille! 
IMG_2362
Katy Colinsin Seikkailuja yksinäisille sydämille, Määränpää: Thaimaa on kertomus Georgia Greenistä, jonka kihlattu jättää hänet ja elämä murenee pala palalta tuhkaksi. Georgia tekee päätöksen, jonka jokainen kunnon nykynainen tekee samassa tilanteessa: jättää vanhan elämänsä taakseen ja lähtee etsimään itseään Thaimaasta. 

Toisin sanoen, voiko enää kliseisempää tarinaa ollakaan? Mutta koska itsensä etsiminen Eat, Pray, Love-tyyliin viehättää ainakin itseäni, tartuin äidin suosituksesta tähän kirjaan. Se olikin oiva koulu- ja työmatkaviihdyke! Vaikka tarina on kuultu monta kertaa, on Colinsin tapa kirjoittaa humoristinen ja yksityiskohtainen. Jos katsot romanttisia komedioita aina uudestaan ja uudestaa välittämättä niiden ennalta arvaamattomista juonenkäänteistä, ihastut tähän kirjaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että viimeisen sivun käänteet eivät olleet ihan sitä mitä odotin, joten täysin klisee tämä kirja ei ole. 
IMG_2365
Jos olet ihastunut Rupi Kaurin teksteihin, ihastut Amanda Lovelacen The princess saves herself in this one-runoteokseen. Tekstistä en halua paljastaa sen kummemin, mutta luvassa on järisyttäviä tekstejä elämästä ja Lovelacen kokemuksista. Haukkasin tämän yhdeltä istumalta ja runoja oli ihana jäädä makustelemaan. 
Lovelacelta on myös omien tietojeni mukaan julkaistu uusi, samantyyppinen teos The witch doesn't burn in this one. Arvatkaa kaksi kertaa, onko minun pakko saada se hyppysiini!
IMG_2370
Viimeinen, muttei vähäisin. Henriikka Rönkkösen mielettömän hauska Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja, oli meikäläisen must-read-listalla heti, kun sain tietää sen olemassa olosta. Olen lukenut Rönkkösen aikaisemman kirjan, Mielikuvituspoikaystävän, joka menee ehdottomasti kastiin "luin päivässä ja nauroin kippurassa". Jos on ronskin alapäähuumorin ja suorien seksitarinoiden ystävä, on tämä ehdoton hankinta yöpöydän laatikkoon. Ja koska valitettavasti oman huumorintajuni ei ole tasoa laadukas, osui ja upposi tämä kuin nyrkki silmään, vaikken sinkku olekaan. Lisää tällaisia rohkeita ja roisia tarinoita, kiitos!

Ja kyllä, kuudes kirja on jo aloitettu, mutta koska sen kieli on englanti, voi lukemisessa mennä vähän pidempään. En tosin jaksa odottaa sen esittelyä! 

2018/03/27

PÄIVÄN SMOOTHIE LOHIKÄÄRMEHEDELMÄSTÄ

IMG_2332
IMG_2336
IMG_2339
IMG_2341
IMG_2354
Pitaya eli tuttavallisemmin lohikäärmehedelmä teki hetkellisen paluun meikäläisen hedelmäkoriin. Valitettavasti tuon yhdenkin kappaleen hinnaksi tuli seitsemän euroa, joten tätä hedelmää ei hirveän usein ostoskoriin heitetä. 
Vaikka pitayan ulkokuori onkin hukaisevan jännittävä, maistuu se kuitenkin hyvin miedon makealta. Sisältä löytyy valkea hedelmäliha sekä runsaasti siemeniä, jotka ovat syötäviä. 

Lohikäärmehedelmän lisäksi tähän (oikeasti eilisen päivän) smoothien eksyi ihan uusi tuttavuss, nimittäin jäisiä granaattiomenan siemeniä! Miksi en ole koskaan törmännyt näihin pakasteosastolla? Sattumoisin törmäsin myös Fazerilla kahvilla käydessä heidän omaan mansikka-granaattiomenasmothieeseen, joten kaipa nämä ovat sitten just nyt pinnalla. 

Päivän smoothie: 
puolikas pitaya
yksi omena
muutama suuri hormonimansikka
inkivääriä
puolisen desiä granaattiomenan siemeniä
vettä nesteeksi oman maun mukaan

2018/03/26

SOMEMASENNUS JA KUVAKATEUS

Mun mielestä somesta on aina hauska puhua. Se on niin läsnä monen elämässä ja se herättelee paljon kysymyksiä ja mielipiteitä laidasta laitaan. Olen blogiin kirjoitellut joskus aikaisemminkin somesta ja keskittynyt lähinnä ikäviin puoliin, mutta postaus on kadonnut jonnekin bittiavaruuteen, kiitos delete-nappulan ja "aloitanpas uudelta pöydältä"-ajatuksen. 

Viime aikoina olen kuitenkin kuullut yhä enemmän ja enemmän ajatuksia siitä, miten moni ihminen kärsii somekateudesta ja pahasta mielestä. Yhä enempi ihmisistä päättää poistaa oman Instagram-tunnuksensa tai jättäytyä pois Snapchatin koirafilttereiden maailmasta. Mistä tämä johtuu? Milloin sosiaalisesta mediasta on tullut energiasyöppö monsteri? Vaatiiko aito onnellisuus somettoman elämän? 
IMG_2342
Miksi minua ei enää löydä snapchatista?

Aloitetaan omista kokemuksista. Tein itselleni Snapchat-tilin muistaakseni vuosi sitten. Olin koukussa heti. Miten tyydyttävää olikaan jakaa omasta elämästä hauskoja sattumuksia saman tein napin painalluksella! Snäppäsin melkein joka päivä ja seurasin silmä kovana myös muiden touhuja. Kunnes sain ähkyn ja ärsyynnyin aivan totaalisesti. 
Viime kesän reissulla yhtäkkiä meikäläisen valtasi tunne, joka ei mennyt pois. Puhelin oli kaikilla kaiken aikaa. Yhteisistä ruokakuvista piti ottaa snäppiä, samoin Yodden hassuista ilmeistä. Kavereiden lyhykäisiä videoita piti päivitellä jatkuvasti ruudulle. Samaan aikaan bloggaajat ja vloggaajat kaatoivat ihan kaiken elämästään omille silmilleni. Tuli sellainen möykky rintaan, että miksi kaikki asiat pitää jakaa kaikille? 
Jatkuva vesiputouksenomainen informaatiotulva oli mun aivoille liikaa ja niin poistui aplikaatio puhelimestani, enkä sen jälkeen ole sitä kaivannut elämääni. 

Niin kiva idea, kuin snäpissä onkin, niin pakko sanoa: miksi aikuinen ihminen haluaa ottaa selfieitä koirankorvilla ja kaunistavilla filttereillä? Miksi jokaisesta dinneristä täytyy napata kuva? Ketä ja mitä varten? Niin paljon, kuin somesta tykkäänkin, en tahdo sen olevan oikean käteni jatke. Haluan antaa kaiken huomion ihmisille, joiden kanssa olen. Ja elämä on huomattavasti hauskempaa näin. Yritän nykyään pitää kännykän visusti laukussa ravintola-illallisten ajan.  
IMG_2344
Instagram - inspiraation ja kateuden rakkauslapsi

Mikä taas tulee Instagramiin, minä rakastan sitä! Se on ihana sovellus täynnä kauniita asioita. Musta on ihana jakaa sinne kuvia. Oma feedini on ikäänkuin valokuva-albumi, josta on mukava selailla tietynlaisia hetkiä ja muistoja läpi. 

Se ei kuitenkaan ole aina ollut sellaista minulle, eikä se ilmeisemmin ole sitä muillekaan. Kävimme nimittäin lyhyen keskustelun muutaman koulukaverini kanssa ja pari ihmistä totesi sen auheuttavan lähinnä kateutta ja henkisiä vatsanväänteitä.
Tiedättehän sen tunteen?
Selaatte kuvia, ja vastaan tulee kauniita ihmisiä rannoilla, toinen toistaan timmimpiä vartaloita, parvekkeelle katettuja aamupaloja, jotka ovat kaukana omasta tiistai-aamuisesta mikropuurosta. Uusia vaatteita, kenkiä, kampaajakäyntejä, manikyyreja, design-sisustuselementtejä ja latte-kuppeja vegaanisissa raakaruokakahviloissa. ÄHKY. Taas kerran. Ei tavallisen tallaajan elämä ole jokapäiväisiä lounaita trendiravintoloissa ja onnen hetkiä Balilla (mun jokapäiväinen elämä on aamulla koiran pissalle päästäminen pihalle yläosattomissa ja lounaan skippaaminen ruisleivällä). Joten ei nyt mikään ihmekään, että Instagramin selaaminen saa aikaan kateutta ja masennusta. Viimeisen päälle hiotut ja Macin huulipunalla maalatut profiilit ovat kaukana omasta arjesta. Niissä ei ole mitään tarttumapintaa tai samaistuttavaa. 
Mutta samaan aikaan, kun me kaikki toivoisimme autenttisempaa arkea nähtäville someen, ei kukaan oikeasti halua jakaa kuvia eteiseen unohtuneista roskapusseista tai Iittalan kakkos-laadun lautasilla komeilevasta makaroonilaatikosta. 
Mikä on siis se some, joka olisi samaan aikaan aito, mutta inspiroiva? 
IMG_2349
Itse olen löytänyt vastauksen omaan Instagram-kateuteeni. Koska huomasin jossain vaiheessa oikeasti olevani ihan rehellisesti kateellinen upeille social media influencereille, joiden "instant photos" olivat photoshopattuja, järjestelmäkameralla napattuja, tunnin asetteluja vaatineita taideteoksia, joita voisi löytyä Ellen kansien välistä. Koin pahaa oloa. Koska omat Honor seiskalla otetut kuvat eivät henkineet viboja boheemista elämästä kauniiden keramiikka-astioiden keskellä. Mua myöskin ärsytti neuvot "kuinka saada kaunis Instagram-profiili ja paljon seuraajia"-höpinät. Ei, en halua, että jokaisessa kuvassa olisi sama filtteri, sama väriteema ja rauhallinen asetelma. 
Aloin yksinkertaisesti poistamaan seuratut-listaltani henkilöitä, joita kadehdin tai jotka eivät yksinkertaisesti antaneet minulle yhtikäs mitään. Olen ihminen, joka hakee voimaa muista ihmisistä. Ja jos en ole tekemisissä oikeassakaan elämässä epämiellyttävien ihmisten kanssa, miksi seuraisin somessa henkilöitä, jotka aiheuttavat minulle henkistä pahaa oloa täydellisyydellään (joka on oikeasti vain illuusio, ei kukaan tässä maailmassa ole täydellinen). 
Päätin vierittää pois paineet siitä, mitä someen voi julkaista ja mitä ei. Jos jostain ihmisestä tulee epäaito olo, se on soronoo ja delete. Jos huomaan jonkun antavan minulle uusia ideoita, painan sydämen kuvaa. Jos haluan julkaista kuvan meikittömästä naamastani, teen sen. Jos en halua julkaista kuvaa meikittömästä naamasta, koska poskessa komeilee finni, en julkaise sitä. Niin yksinkertaista. 

Omalta seurauslistaltani löytyy muun muassa: 
liuta ihania ystäviä
@meerikoutaniemi
@ellaelers
@jinti_fell
@ditavonteese
@thordiselva
@mariaveitola
@yoga_girl
@vanelja
@thehikingyogi_
@byefelipe
@weirdomandys
@thekatvond
@henriikkaronkkonen

Ja monia, monia muita!
Kannattaa myös vähentää puhelimen näpräystä, silloin välttyy someähkyltä ja älyttömältä tulvalta kuvia, kuvatekstejä ja mielipiteitä. Kannattaa miettiä, avaako puhelimen ensimmäisenä aamulla katsoakseen, mitä maailmalla tapahtuu. Vai antaako itselleen aikaa miettiä, että miten minä eläisin tämän päivän. Some nimittäin rehellisesti tappaa luovuutta, jos sille vierittää suurimman ajan omasta päivästään. En ainakaan itse saa mitään aikaiseksi, jos jään moneksi tunniksi selaamaan kauniita kuvia. Sen jälkeen on vain entistä väsyneempi omaan elämään. 

Ja jos sinusta tuntuu, ettet saa somelta mitään: poista koko shaisse! Siitä vaan, delete-näppäin laulamaan. Et menetä mitään. Kenenkään sosiaalinen elämä ei oikeasti pääty somettomuuteen, pahimmillaan missaat tiedon jonkun etäisen tuttavasi synnytyksestä tai iltapalasta. 
Omaa elämää ei tarvitse elää filttereiden läpi. Ehkäpä ensimmäinen askel onnellisempaan someen on julkaista ensi kerralla vähemmän muokattu kuva, vähemmän lavastetusta tilanteesta. Ja jos saat itsellesi voimaa pitämällä oman somekanavasi suunniteltuna ja tietyn värisenä, u keep going!
Parhaimmillaan some voi olla mielialaa kohottavaa, inspiroivaa ja yhdistävää. Jos kaipaan uusia ideoita, napautan itseni someen, mutta muistan olla jäämättä vellomaan sinne. 

Yksi perjantai-ilta olin nappaamassa kuvaa takkatulesta ja sen eteen levitetystä pickinikistä, mielessäni osuva kuvateksti. Z sitten tokaisi, että tiedätkö, kaikkea ei tarvitse jakaa someen. Ja jokin lasipallo särkyi mielessäni. Totta. Meillä oli meneillään ihanan intiimi, yhteinen hetki. Loimuava takkatuli, punaviiniä, kauniita lauluja ja toistemme seura. Olisin pilannut sen erityisyyden postaamalla kuvan kaiken maailman nähtäville. Sen sijaan laitoin kuvan ystävilleni ja totesin tämän olevan elämää. Koska niinkin voi tehdä. Joskus voi pitää ne ihanat hetket vain itseni ja tärkeiden ihmisteni välisenä. 

HUHUH! Tästä kirjoittamista voisi jatkaa iäisyyden, mutta iadan löydä lopun tähän! 
Mitä tunteita some herättää teissä? Oletteko pohtineet tilienne poistamista tai jopa tehneet sen? Mitä hyvää te saatte somesta? 

2018/03/16

VINTAGE-KIMONON UUDELLEEN LÖYTÄMINEN

IMG_2315
IMG_2318
IMG_2322
IMG_2328
Tajusin noin viikko sitten, että mullahan roikkuu vaatekaapissa upea yksilö, joka on jäänyt vailla ansaitsemaansa huomiota! Mulla on meneillään Garderoobin kunnostus-projekti, josta varmastin palaan kertomaan lisää. Ja kyllä, sitä välillä unohtaa, millaisia juttuja omaan kaapin pohjalle on unohtunut. 

Parisen vuotta taaksepäin tehtiin reissu Japaniin, Tokioon. Unohtumattomalta reissulta käteen jäi kasa uusia kokemuksia sekä tämä kuvissa esiintyvä vintage-kimono. 
Tokion Harajuku oli paikka, joka oli must see aina siitä lähtien, kun Suosikista joskus reilu kymmenen vuotta sitten luin tätä underground-kaupunginosaa kertovan jutun. Harajuku oli kyllä hypetyksen arvoinen sekä ihmistungosmainen ostosparatiisi kaikille valtavirtaan sopimattomille. Teimme kaksi reissua Harajukuun, sillä ensimmäisellä kerralla auringonpaahde ja ihmismassa olivat kerrassaan tukahduttava kokemus. Toisella kertaa pääsimme liikkumaan vapautuneemmin sekä tarkastelemaan kaikkea erikoista lähemmin. Pieneltä sivukadulta löysimme kauniin nuoren naisen, jonka rekissä roikkui kymmenisen ihastuttavaa kimonoa. 
"They are all vintage!"
Ja tämän jälkeen meille esiteltiin padilta kuvia julkisnaisista, jotka kantoivat kimonoita kauniin trendikkäästi. Ja minä ajattelin, että jos jonkun palan Japania haluan viedä mukanani, se on ehdottomasti vintage-kimonon muodossa. 

Kaunokainen on ollut kovin vähällä käytöllä, sillä Japanin reissun jälkeen iski identiteettikriisinpoikanen ja oma tyyli vaipui jonnekin masentuneeseen unholaan. Nyt tämän kevään myötä olen herätellyt itseäni syväjäästä. Tämä kimono toimii tummien farkkujen ja yksinkertaisen paidan kanssa loistavasti! Kesällä tuohon voisi yhdistää farkkushortsit ja kivan paidan. 

Viikonloppu alkoi tänään ja seuraavaksi isken kynteni viimeiseen palautettavaan tehtävään tältä periodilta! Elämä on kirkas, kuin ulkona paistava aurinko (ja ei, ylläolevat kuvat eivät ole tältä päivältä:D). Viikonloppu on omistettu ihanille naisille (ja töille). 

Mainion mahtavaa perjantaita kaikille!