28. maaliskuuta 2018

KIRJAHAASTE 2018 3,4 JA 5/10

IMG_2360
Kyllä vain, kirjahaasteessa ollaan jo puolessa välissä, eikä vuoden kolmas kuukausi ole vielä edes lopussa. Kevät näyttää, joudutaanko nostamaan panoksia ylöspäin. 
Olen saanut kuitenkin kolme uutta kirjaa luettua loppuun ja haluaisinkin vinkata nämä kyseiset opukset teille! 
IMG_2362
Katy Colinsin Seikkailuja yksinäisille sydämille, Määränpää: Thaimaa on kertomus Georgia Greenistä, jonka kihlattu jättää hänet ja elämä murenee pala palalta tuhkaksi. Georgia tekee päätöksen, jonka jokainen kunnon nykynainen tekee samassa tilanteessa: jättää vanhan elämänsä taakseen ja lähtee etsimään itseään Thaimaasta. 

Toisin sanoen, voiko enää kliseisempää tarinaa ollakaan? Mutta koska itsensä etsiminen Eat, Pray, Love-tyyliin viehättää ainakin itseäni, tartuin äidin suosituksesta tähän kirjaan. Se olikin oiva koulu- ja työmatkaviihdyke! Vaikka tarina on kuultu monta kertaa, on Colinsin tapa kirjoittaa humoristinen ja yksityiskohtainen. Jos katsot romanttisia komedioita aina uudestaan ja uudestaa välittämättä niiden ennalta arvaamattomista juonenkäänteistä, ihastut tähän kirjaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että viimeisen sivun käänteet eivät olleet ihan sitä mitä odotin, joten täysin klisee tämä kirja ei ole. 
IMG_2365
Jos olet ihastunut Rupi Kaurin teksteihin, ihastut Amanda Lovelacen The princess saves herself in this one-runoteokseen. Tekstistä en halua paljastaa sen kummemin, mutta luvassa on järisyttäviä tekstejä elämästä ja Lovelacen kokemuksista. Haukkasin tämän yhdeltä istumalta ja runoja oli ihana jäädä makustelemaan. 
Lovelacelta on myös omien tietojeni mukaan julkaistu uusi, samantyyppinen teos The witch doesn't burn in this one. Arvatkaa kaksi kertaa, onko minun pakko saada se hyppysiini!
IMG_2370
Viimeinen, muttei vähäisin. Henriikka Rönkkösen mielettömän hauska Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja, oli meikäläisen must-read-listalla heti, kun sain tietää sen olemassa olosta. Olen lukenut Rönkkösen aikaisemman kirjan, Mielikuvituspoikaystävän, joka menee ehdottomasti kastiin "luin päivässä ja nauroin kippurassa". Jos on ronskin alapäähuumorin ja suorien seksitarinoiden ystävä, on tämä ehdoton hankinta yöpöydän laatikkoon. Ja koska valitettavasti oman huumorintajuni ei ole tasoa laadukas, osui ja upposi tämä kuin nyrkki silmään, vaikken sinkku olekaan. Lisää tällaisia rohkeita ja roisia tarinoita, kiitos!

Ja kyllä, kuudes kirja on jo aloitettu, mutta koska sen kieli on englanti, voi lukemisessa mennä vähän pidempään. En tosin jaksa odottaa sen esittelyä! 

27. maaliskuuta 2018

PÄIVÄN SMOOTHIE LOHIKÄÄRMEHEDELMÄSTÄ

IMG_2332
IMG_2336
IMG_2339
IMG_2341
IMG_2354
Pitaya eli tuttavallisemmin lohikäärmehedelmä teki hetkellisen paluun meikäläisen hedelmäkoriin. Valitettavasti tuon yhdenkin kappaleen hinnaksi tuli seitsemän euroa, joten tätä hedelmää ei hirveän usein ostoskoriin heitetä. 
Vaikka pitayan ulkokuori onkin hukaisevan jännittävä, maistuu se kuitenkin hyvin miedon makealta. Sisältä löytyy valkea hedelmäliha sekä runsaasti siemeniä, jotka ovat syötäviä. 

Lohikäärmehedelmän lisäksi tähän (oikeasti eilisen päivän) smoothien eksyi ihan uusi tuttavuss, nimittäin jäisiä granaattiomenan siemeniä! Miksi en ole koskaan törmännyt näihin pakasteosastolla? Sattumoisin törmäsin myös Fazerilla kahvilla käydessä heidän omaan mansikka-granaattiomenasmothieeseen, joten kaipa nämä ovat sitten just nyt pinnalla. 

Päivän smoothie: 
puolikas pitaya
yksi omena
muutama suuri hormonimansikka
inkivääriä
puolisen desiä granaattiomenan siemeniä
vettä nesteeksi oman maun mukaan

26. maaliskuuta 2018

SOMEMASENNUS JA KUVAKATEUS

Mun mielestä somesta on aina hauska puhua. Se on niin läsnä monen elämässä ja se herättelee paljon kysymyksiä ja mielipiteitä laidasta laitaan. Olen blogiin kirjoitellut joskus aikaisemminkin somesta ja keskittynyt lähinnä ikäviin puoliin, mutta postaus on kadonnut jonnekin bittiavaruuteen, kiitos delete-nappulan ja "aloitanpas uudelta pöydältä"-ajatuksen. 

Viime aikoina olen kuitenkin kuullut yhä enemmän ja enemmän ajatuksia siitä, miten moni ihminen kärsii somekateudesta ja pahasta mielestä. Yhä enempi ihmisistä päättää poistaa oman Instagram-tunnuksensa tai jättäytyä pois Snapchatin koirafilttereiden maailmasta. Mistä tämä johtuu? Milloin sosiaalisesta mediasta on tullut energiasyöppö monsteri? Vaatiiko aito onnellisuus somettoman elämän? 
IMG_2342
Miksi minua ei enää löydä snapchatista?

Aloitetaan omista kokemuksista. Tein itselleni Snapchat-tilin muistaakseni vuosi sitten. Olin koukussa heti. Miten tyydyttävää olikaan jakaa omasta elämästä hauskoja sattumuksia saman tein napin painalluksella! Snäppäsin melkein joka päivä ja seurasin silmä kovana myös muiden touhuja. Kunnes sain ähkyn ja ärsyynnyin aivan totaalisesti. 
Viime kesän reissulla yhtäkkiä meikäläisen valtasi tunne, joka ei mennyt pois. Puhelin oli kaikilla kaiken aikaa. Yhteisistä ruokakuvista piti ottaa snäppiä, samoin Yodden hassuista ilmeistä. Kavereiden lyhykäisiä videoita piti päivitellä jatkuvasti ruudulle. Samaan aikaan bloggaajat ja vloggaajat kaatoivat ihan kaiken elämästään omille silmilleni. Tuli sellainen möykky rintaan, että miksi kaikki asiat pitää jakaa kaikille? 
Jatkuva vesiputouksenomainen informaatiotulva oli mun aivoille liikaa ja niin poistui aplikaatio puhelimestani, enkä sen jälkeen ole sitä kaivannut elämääni. 

Niin kiva idea, kuin snäpissä onkin, niin pakko sanoa: miksi aikuinen ihminen haluaa ottaa selfieitä koirankorvilla ja kaunistavilla filttereillä? Miksi jokaisesta dinneristä täytyy napata kuva? Ketä ja mitä varten? Niin paljon, kuin somesta tykkäänkin, en tahdo sen olevan oikean käteni jatke. Haluan antaa kaiken huomion ihmisille, joiden kanssa olen. Ja elämä on huomattavasti hauskempaa näin. Yritän nykyään pitää kännykän visusti laukussa ravintola-illallisten ajan.  
IMG_2344
Instagram - inspiraation ja kateuden rakkauslapsi

Mikä taas tulee Instagramiin, minä rakastan sitä! Se on ihana sovellus täynnä kauniita asioita. Musta on ihana jakaa sinne kuvia. Oma feedini on ikäänkuin valokuva-albumi, josta on mukava selailla tietynlaisia hetkiä ja muistoja läpi. 

Se ei kuitenkaan ole aina ollut sellaista minulle, eikä se ilmeisemmin ole sitä muillekaan. Kävimme nimittäin lyhyen keskustelun muutaman koulukaverini kanssa ja pari ihmistä totesi sen auheuttavan lähinnä kateutta ja henkisiä vatsanväänteitä.
Tiedättehän sen tunteen?
Selaatte kuvia, ja vastaan tulee kauniita ihmisiä rannoilla, toinen toistaan timmimpiä vartaloita, parvekkeelle katettuja aamupaloja, jotka ovat kaukana omasta tiistai-aamuisesta mikropuurosta. Uusia vaatteita, kenkiä, kampaajakäyntejä, manikyyreja, design-sisustuselementtejä ja latte-kuppeja vegaanisissa raakaruokakahviloissa. ÄHKY. Taas kerran. Ei tavallisen tallaajan elämä ole jokapäiväisiä lounaita trendiravintoloissa ja onnen hetkiä Balilla (mun jokapäiväinen elämä on aamulla koiran pissalle päästäminen pihalle yläosattomissa ja lounaan skippaaminen ruisleivällä). Joten ei nyt mikään ihmekään, että Instagramin selaaminen saa aikaan kateutta ja masennusta. Viimeisen päälle hiotut ja Macin huulipunalla maalatut profiilit ovat kaukana omasta arjesta. Niissä ei ole mitään tarttumapintaa tai samaistuttavaa. 
Mutta samaan aikaan, kun me kaikki toivoisimme autenttisempaa arkea nähtäville someen, ei kukaan oikeasti halua jakaa kuvia eteiseen unohtuneista roskapusseista tai Iittalan kakkos-laadun lautasilla komeilevasta makaroonilaatikosta. 
Mikä on siis se some, joka olisi samaan aikaan aito, mutta inspiroiva? 
IMG_2349
Itse olen löytänyt vastauksen omaan Instagram-kateuteeni. Koska huomasin jossain vaiheessa oikeasti olevani ihan rehellisesti kateellinen upeille social media influencereille, joiden "instant photos" olivat photoshopattuja, järjestelmäkameralla napattuja, tunnin asetteluja vaatineita taideteoksia, joita voisi löytyä Ellen kansien välistä. Koin pahaa oloa. Koska omat Honor seiskalla otetut kuvat eivät henkineet viboja boheemista elämästä kauniiden keramiikka-astioiden keskellä. Mua myöskin ärsytti neuvot "kuinka saada kaunis Instagram-profiili ja paljon seuraajia"-höpinät. Ei, en halua, että jokaisessa kuvassa olisi sama filtteri, sama väriteema ja rauhallinen asetelma. 
Aloin yksinkertaisesti poistamaan seuratut-listaltani henkilöitä, joita kadehdin tai jotka eivät yksinkertaisesti antaneet minulle yhtikäs mitään. Olen ihminen, joka hakee voimaa muista ihmisistä. Ja jos en ole tekemisissä oikeassakaan elämässä epämiellyttävien ihmisten kanssa, miksi seuraisin somessa henkilöitä, jotka aiheuttavat minulle henkistä pahaa oloa täydellisyydellään (joka on oikeasti vain illuusio, ei kukaan tässä maailmassa ole täydellinen). 
Päätin vierittää pois paineet siitä, mitä someen voi julkaista ja mitä ei. Jos jostain ihmisestä tulee epäaito olo, se on soronoo ja delete. Jos huomaan jonkun antavan minulle uusia ideoita, painan sydämen kuvaa. Jos haluan julkaista kuvan meikittömästä naamastani, teen sen. Jos en halua julkaista kuvaa meikittömästä naamasta, koska poskessa komeilee finni, en julkaise sitä. Niin yksinkertaista. 

Omalta seurauslistaltani löytyy muun muassa: 
liuta ihania ystäviä
@meerikoutaniemi
@ellaelers
@jinti_fell
@ditavonteese
@thordiselva
@mariaveitola
@yoga_girl
@vanelja
@thehikingyogi_
@byefelipe
@weirdomandys
@thekatvond
@henriikkaronkkonen

Ja monia, monia muita!
Kannattaa myös vähentää puhelimen näpräystä, silloin välttyy someähkyltä ja älyttömältä tulvalta kuvia, kuvatekstejä ja mielipiteitä. Kannattaa miettiä, avaako puhelimen ensimmäisenä aamulla katsoakseen, mitä maailmalla tapahtuu. Vai antaako itselleen aikaa miettiä, että miten minä eläisin tämän päivän. Some nimittäin rehellisesti tappaa luovuutta, jos sille vierittää suurimman ajan omasta päivästään. En ainakaan itse saa mitään aikaiseksi, jos jään moneksi tunniksi selaamaan kauniita kuvia. Sen jälkeen on vain entistä väsyneempi omaan elämään. 

Ja jos sinusta tuntuu, ettet saa somelta mitään: poista koko shaisse! Siitä vaan, delete-näppäin laulamaan. Et menetä mitään. Kenenkään sosiaalinen elämä ei oikeasti pääty somettomuuteen, pahimmillaan missaat tiedon jonkun etäisen tuttavasi synnytyksestä tai iltapalasta. 
Omaa elämää ei tarvitse elää filttereiden läpi. Ehkäpä ensimmäinen askel onnellisempaan someen on julkaista ensi kerralla vähemmän muokattu kuva, vähemmän lavastetusta tilanteesta. Ja jos saat itsellesi voimaa pitämällä oman somekanavasi suunniteltuna ja tietyn värisenä, u keep going!
Parhaimmillaan some voi olla mielialaa kohottavaa, inspiroivaa ja yhdistävää. Jos kaipaan uusia ideoita, napautan itseni someen, mutta muistan olla jäämättä vellomaan sinne. 

Yksi perjantai-ilta olin nappaamassa kuvaa takkatulesta ja sen eteen levitetystä pickinikistä, mielessäni osuva kuvateksti. Z sitten tokaisi, että tiedätkö, kaikkea ei tarvitse jakaa someen. Ja jokin lasipallo särkyi mielessäni. Totta. Meillä oli meneillään ihanan intiimi, yhteinen hetki. Loimuava takkatuli, punaviiniä, kauniita lauluja ja toistemme seura. Olisin pilannut sen erityisyyden postaamalla kuvan kaiken maailman nähtäville. Sen sijaan laitoin kuvan ystävilleni ja totesin tämän olevan elämää. Koska niinkin voi tehdä. Joskus voi pitää ne ihanat hetket vain itseni ja tärkeiden ihmisteni välisenä. 

HUHUH! Tästä kirjoittamista voisi jatkaa iäisyyden, mutta iadan löydä lopun tähän! 
Mitä tunteita some herättää teissä? Oletteko pohtineet tilienne poistamista tai jopa tehneet sen? Mitä hyvää te saatte somesta? 

16. maaliskuuta 2018

VINTAGE-KIMONON UUDELLEEN LÖYTÄMINEN

IMG_2315
IMG_2318
IMG_2322
IMG_2328
Tajusin noin viikko sitten, että mullahan roikkuu vaatekaapissa upea yksilö, joka on jäänyt vailla ansaitsemaansa huomiota! Mulla on meneillään Garderoobin kunnostus-projekti, josta varmastin palaan kertomaan lisää. Ja kyllä, sitä välillä unohtaa, millaisia juttuja omaan kaapin pohjalle on unohtunut. 

Parisen vuotta taaksepäin tehtiin reissu Japaniin, Tokioon. Unohtumattomalta reissulta käteen jäi kasa uusia kokemuksia sekä tämä kuvissa esiintyvä vintage-kimono. 
Tokion Harajuku oli paikka, joka oli must see aina siitä lähtien, kun Suosikista joskus reilu kymmenen vuotta sitten luin tätä underground-kaupunginosaa kertovan jutun. Harajuku oli kyllä hypetyksen arvoinen sekä ihmistungosmainen ostosparatiisi kaikille valtavirtaan sopimattomille. Teimme kaksi reissua Harajukuun, sillä ensimmäisellä kerralla auringonpaahde ja ihmismassa olivat kerrassaan tukahduttava kokemus. Toisella kertaa pääsimme liikkumaan vapautuneemmin sekä tarkastelemaan kaikkea erikoista lähemmin. Pieneltä sivukadulta löysimme kauniin nuoren naisen, jonka rekissä roikkui kymmenisen ihastuttavaa kimonoa. 
"They are all vintage!"
Ja tämän jälkeen meille esiteltiin padilta kuvia julkisnaisista, jotka kantoivat kimonoita kauniin trendikkäästi. Ja minä ajattelin, että jos jonkun palan Japania haluan viedä mukanani, se on ehdottomasti vintage-kimonon muodossa. 

Kaunokainen on ollut kovin vähällä käytöllä, sillä Japanin reissun jälkeen iski identiteettikriisinpoikanen ja oma tyyli vaipui jonnekin masentuneeseen unholaan. Nyt tämän kevään myötä olen herätellyt itseäni syväjäästä. Tämä kimono toimii tummien farkkujen ja yksinkertaisen paidan kanssa loistavasti! Kesällä tuohon voisi yhdistää farkkushortsit ja kivan paidan. 

Viikonloppu alkoi tänään ja seuraavaksi isken kynteni viimeiseen palautettavaan tehtävään tältä periodilta! Elämä on kirkas, kuin ulkona paistava aurinko (ja ei, ylläolevat kuvat eivät ole tältä päivältä:D). Viikonloppu on omistettu ihanille naisille (ja töille). 

Mainion mahtavaa perjantaita kaikille! 

12. maaliskuuta 2018

A V O K A D O - S U K L A A K E K S I T

Eilisen rattoisanrennon sunnuntain kunniaksi, vietin aikaa oikein olan takaa surffaten erilaisten blogien kimpussa. Ja mihin törmäsinkään Ruoka-alkemisti- blogissa? 

Avokado-suklaakekseihin!
IMG_2305
IMG_2306
IMG_2310
Jos joku olisi puoli vuotta sitten väittänyt, että laittaisin suuhuni avokadosta tehtyjä, sokerittomia keksejä, olisin nauranut räkäisesti. Herkkujen rakastajana sekä addiktinomaisena sokerihiirenä suhtaudun varauksella vegaanisiin herkkuihin, sillä vuosien takainen raakakakkukokeiluni ei ollut menestystarina...
Mutta kyllä vain, sunnuntai-iltana surautin sauvasekoittimella hyvinkin paljon tavallista suklaataikinaa muistuttavan seoksen. Ei kananmunia, ei vehnäjauhoja, ei maitoa! 
Tämä vegaaninen herkkuohje löytyy täältä

Itse en lisännyt lainkaan sokeria mukaan. Sen sijaan taisin kyllä tuplata suklaahippujen määrän, ihan vain vahingossa. Mutta lopputulos oli herkullinen. Pakko myöntää, että makuun totuttelu vaati melkein puoli pellillistä, mutta se minulle suotakoon. Keksit sopivat tämän aamupäivän kahvihetkeen kuin nakutettu. 

11. maaliskuuta 2018

KUKA SANOI, ETTÄ KUKKAMEKKOJA VOISI PITÄÄ VAIN KESÄLLÄ?

IMG_2115
IMG_2069
IMG_2066
IMG_2256
IMG_2269
Tein muutamia viikkoja sitten ihan täydellisen kirppistäsmäiskun. Mukaan tarttui joogatoppi, täydellinen lyhyt neule ja juuri ne mustat nilkkurit, joita olen etsinytkin. 
Sekä THE mekko. 
Tämä Indiskan (ilmeisesti käyttämätön) helmi sopi päälle kuin hansikas käteen. Saumat tulevat juuri oikeisiin kohtiin ja se henkii sopivasti hippifiiliksiä. Tiedättepähän missä meikäläinen kulkee koko kesän... 

Viikonloppu on ollut kertakaikkiaan täydellinen kaikkine kotona köllimisineen. Me ei olla tehty yhtään mitään. Paitsi katsottu leffoja ja syöty. Sytytetty tuli takkaan ja juotu viiniä sen edessä untuvatäkin päällä. Juteltu ja nauraa räkätetty uusille hellittelynimille, joita ollaan keksitty. 
Jep, näitä parisuhdeviikonloppuja joskus vain tarvitsee! 

Ensi viikolla onkin mukava rutistus edessä, kun kaikki deadlinet painaa päälle. Niin, ja olisi yksi tentti, johon EN ole lukenut sivuakaan... Mutta jostain syystä ei jaksa edes stressata (katsotaanpas tilannetta sitten, kun revin kynsinauhoja itkien, kun vituttaa oma laiskuus). Odotan innolla sitä hetkeä, kun turhaudun koulunkäyntiin, sillä itselleni ominaisesti en ole jaksanut ottaa pulttia oikein mistään. 
Mutta ihanaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille, vielä kerkeää ladata energiaa rakkaista ihmisistä!

9. maaliskuuta 2018

MINÄ EN SAANUT NAISTENPÄIVÄNÄ KUKKIA JA SE ON IHAN OK

Naistenpäivä
Naistenpäivänä on tarkoitus juhlistaa naisten sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia saavutuksia, mutta samalla myös nostaa esiin asianyhteyksiä, joissa edistystä edelleen tarvitaan (juhlapyhät.fi).


Mä oikeastaan havahduin tähän aiheeseen a) illalla eilen, kun kävelin juna-asemalta kotiin, b) äsken suihkussa vaahdottaessa tukkaani. 
Eilen vietettiin kansainvälistä naistenpäivää. Jos merkkipäivän historiasta haluaa lukaista enemmän, klikkaa tänne
En ollutkaan tajunnut, miten tällaisesta valtakunnallisen upeasta päivästä onkaan tehty niin hemmetin pinnallinen! Siis ihan kääk! Ilmaisia dinnereitä kello kolmen ja viiden välillä, vain naisille. Alennusmyyntejä vain naisille. Naisia kuvaamassa hotellinomaisia aamupaloja, joita mies oli kattanut. Naisia valittamassa, ettei oma mies muistanut lahjoilla. Siis hetkinen?

Mielestäni naistenpäivänä ei ole tärkeää saada kukkia, suklaata ja lahjoja, vaikka en minä niistä tietenkään olisi kieltäytynyt (sitä varten meillä on sitäpaitsi ystävänpäivä, duh). Naistenpäivä ei mun mielestä ole sitä, että miehet muistaa meitä kauniilla eleillä, siinähän menetetään koko konseptin idea!
IMG_2027
Okei okei. Oma mies muisti minua lähettämällä haaveilusta kertovan runon. "Koska olet nainen, joka haaveilee paljon". Ja toki tämä sai sydämeni läpättämään. 
Mutta aamulla koulun ravintolassa kaadoin muutaman muun naispuolisen henkilön kanssa kahvia pahvimukiin, samalla kun naispuoliset keittiöhenkilökunnan jäsenet valmistivat meille lounasta. 
Koulupäivä meni kolmen eri naisopettajan johdolla, keskellä upeita ja vahvoja mielipiteitä omaavia naisopiskelijoita. Opiskelen suhteellisen naisvaltaisella alalla (miehiä on 55 hengen ryhmässämme nopean laskemisen jälkeen seitsemän) ja se on mahtavaa. 
Koulupäivän jälkeen ostin smoothien Jungle Juice Bar:in naismyyjältä ja suuntasin töihin, jossa työskentelen mahtavien naisten keskellä. Asiakaskuntana on naisia. 
Toisin sanoen, naisethan melkein pyörittävät tätä yhteiskuntaa. Tai ainakin olen onnistunut tekemään elämässäni valintoja, jotka ovat ohjanneet mut naisten täyttämään ympäristöön. Ja tämä kaikki oli ehkä paras tapa viettää mun naistenpäivää. Puhumalla ulkonäköpaineista, mutustelemalla keksejä takahuoneessa ja tehden törkeän hyvän myyntipäivän, siinä samalla muita naisia piristämällä! 

Se mikä kaikessa pinnallisuudessa sitten mättää on se, että naistenpäivän ei kuulu olla yksi päivä, jolloin muistetaan naisia. Koska minä elän itse niin, että jokainen päivä on mun oma naistenpäivä. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, koska mun mielestä tämä päivä on ihan hemmetin tärkeä! Mutta sen ideana on muistaa kaiken hauskuuden keskellä myös:

- 18 maassa aviomiehet voivat laillisesti estää heidän vaimonsa työnteon ja 39 maassa tytöillä ja pojilla ei ole samanlaiset perintöoikeude
- yli 40 prosenttia suomalaisista naisista on joutunut miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi 15 vuotta täytettyään
- Suhteessa suurempi osuus maailman naisista elää köyhyydessä miehiin verrattuna (330 miljoonaa - 4,4 miljoonaa enemmän kuin miehiä)

Ja vaikka Suomessa on suoraan sanottuna edistyksellinen meininki, niin kyllä meilläkin edelleen tapellaan. Miesten mielestä on epäreilua, jos kuukautis-suojien verotusta kevennetään ja minäkin olen kokenut seksuaalista ahdistelua enemmäin kuin kymmenen kertaa elämäni aikana. 

IMG_2042
Enkä tahdo, että nyt ajattelette minun olevan ilonpilaaja ja se kamala paasaaja, joka ruokapöydässä kesken hyvän vitsinheiton alkaa kertoa tilastoja naisten kokemasta väkivallasta (öö, hetkinen tuo taitaakin olla minä...). 
Musta on vain kovin tärkeää, ettei tehdä tästäkin juhlapäivästä yhtä kaupallisuuden perikuvaa, jolloin rikkaiden länsimaiden naiset saavat kukkia miehiltä samaan aikaan, kun mahdollisesti toisella puolella maailmaa pidetään yksi päivä jolloin ei silpota nuoria tyttöjä. 
Jos sait kukkia, good for you! Tai lahjoja, vielä parempi! Koska kukapa ei niistä tykkäisi. Mutta mieti, mitä sinä olet saanut aikaan naisena. Mitä muut naiset ovat saaneet aikaan meidän hyväksi (hei, Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa, joiden muiggelit saivat äänioikeuden, malja sille!). 
Mieti, keitä upeita naisia sinun lähipiirissäsi ovat ja miten he inspiroivat sinua. 

Ja tiedättekö mitä, multa toden totta tulee vielä feminismistä postaus ihan vain edessä siintävän Minna Canthin päivän kunniaksi ;). Ja koska kyseinen asia on lähellä sydäntäni sekä oikein mukava aihe provosoitua (provo a day, keeps doctor away). 
Tänään on kuitenkin tavallinen perjantai, jolloin aion käydä naispuolisella jalkaterapeutilla ja sen jälkeen Alkossa. Aion juoda lasillisen täyteläistä punaviiniä takkatulen valossa, oman miehen kanssa. Koska miehetkin on kivoja, ihan kuten naisetkin. 

KIRJAHAASTE 2018 2/10

IMG_2024
En ollut koskaan kuullutkaan Torey Haydenista, kunnes eräänä kauniina päivänä kilahti ystävältä Whatsappiin viestiä, että nyt ois tytöt rankkaa tekstiä. Kiinnostus heräsi samantien (koska kukapa nyt ei rakastaisi ahdistavaa kirjallisuutta) ja jo samana ilatana hautauduin keskelle sohvatyynyjä kyseinen opus käsissäni. 

Hayden on yhdysvaltalainen erityisopettaja, joka on kirjoittanut useita teoksia opettamistaan ongelmallisista lapsista. Aavetyttö on tarina Jadie nimisestä tytöstä, joka kärsii niin sanotusta valikoivasta puhumattomuudesta. Kukaan opettaja ei ole saanut tyttöön mitään yhteyttä, mutta hänen tiedetään puhuvan kotonaan. Haydenin astuessa kuvioihin erityisluokan opettajaksi alkaa pala palalta valjeta outoja asioita tytön taustoista. 
Jadie osaa kumman hyvin käyttää videokameraa ja tytön seksuaalisuus kummastuttaa Haydenia. Tekstissä vilahtelevat sanat satanismi, pedofilia sekä lapsiporno, joten näistä voikin hiukan päätellä, millaisista tapauksesta on kyse.  
Haukkasinkin tämän kirjan vaivaisessa kahdesssa päivässä, sillä Hayden on äärimmäisen koukuttava kirjoittaja. Ja vaikka Haydenin kirjoja onkin syytetty lasten ongelmilla mässäileväksi sosiaalipornoksi, en voi kieltää, etteikö tämä tositarina olisi temmannut täysin pauloihinsa. Ainoa mikä jäi häiritsemään kirjassa, oli sen hyvin avoimeksi jäänyt loppu. 
Kertomus vei niinkin mukanaan, että kävin lainaamassa kirjailijalta toisen teoksen, Nukkelapsi. Ja samalla tavalla oli tämäkin raskasta (mutta samalla niin mielenkiintoista) luettavaa. 

Sosiaalipornoa tai ei, tämä kirja aukaisi ihan hirveästi erityislasten maailmaa, vaikka tällaiset tapaukset ovatkin niitä hiukan harvinaisempia. Aion varmasti perehtyä kirjailijan muihinkin kirjoihin, sillä niitä löytyy roppakauppalla. En suosittele Aavetyttöä kuitenkaan ihan herkkohermoisimmille, sen verran ahdistavaksi kävi teksti paikoitellen.

Onko teillä kokemusta Torey Haydenin kirjallisuudesta? Mitä mieltä olette olleet? 

5. maaliskuuta 2018

L I F E U P D A T E

Ja niin hiljainen helmikuu vaihtui maaliskuuksi. 

Rehellisesti, olen aika varma, että helmikuu kesti tasan kaksi viikkoa. Arki on olkut aika vaihtelevaa. Esimerkiksi kukapa olisi tiennyt, että korkeakouluissa vietetään hiihtolomaa (lue: itsenäisen opiskelun viikkoa). Tai että koulua ei välttämättä olekaan joka päivä kahdeksasta neljään ja siihen päälle työt. Ehei, tässähän on kerennyt katsomaan Breaking Badia noin kaksi kautta. Lukea ainakin kaksi kirjaa ja aloittaa kolmannen. Saada parkkisakot Mäkkärin pihalta. The list goes on... 
Halusin kuitenkin tulla täältä kaikkien esitettyjen projektitöiden ja ulkoiluhetkien keskeltä kertomaan, että olen elossa, edelleen ihan kiinnostunut oman elämisen jakamisesta netissä sekä valmis päivittämään teitä tähän hetkeen. 
IMG_2002
Yllä olevasta kuvasta voi päätellä noin neljä asiaa tämän hetkisestä elämästäni. 

1. Imurointi ei ole hauskaa. Varsinkaan, kun koiran turkinlähtö on kiihtynyt ja imurin varteen pitäisi tarttua neljä kertaa päivässä. Ratkaisu = ei imuroida paitsi silloin, kun saadaa astmaoireita. 

2. Läppäri on kovassa käytössä. Kirjoitin ensimmäisen laajan kirjallisen työni Wordia käyttäen, mutta oikeastaan ruudulla pyörii sosiaalipedagogisten käsitelmien sijaan Yökylässä Maria Veitola. 

3. Olen helmikuun aikana katsonut Netflixistä neljä kautta Grace and Frankie- sarjaa. Mielettömän koukuttava, hauska ja viihdyttävä. Juuri sellaista hömppähuumoria, mitä elämään välillä kaipaakin. 

4. Kuvassa näkyvä Vero Modan villapaita on päälläni joka toinen päivä. 
IMG_2003
Viikot suhahtavat ohi ihan hirveän nopeasti. Yöunista riippuen on välillä energiaa ja ideoita, kuin pienellä kylällä. Välillä vessan peilistä tuijottaa lähinnä pandaa muistuttava olio, jolla on kahden litran silmäpussit. Sinänsä on kuitenkin hyvä, että arjesta löytyy tämän päivän kaltaisia vapaapäiviä, jolloin kerkeää latailla rauhassa akkuja. 
Ulkoilu ja jooga ovat itselle tehokkaiksi osoittautuneita nollauskeinoja. Koirapuistotreffien ja termarikahvien lomassa olen kerennyt myös viettämään aikaa ystävien kanssa leffailun ja jopa ihan juhlimisen merkeissä (kyllä, olen viimeksi käynyt ulkonaulkona joskus viime vuoden puolellaja ja toissa lauantai oli taas hyvä esimerkki siitä, miksi en harrasta kyseistä toimintaa nykyisin kovinkaan aktiivisesti...)

Syvällisemmällä tasolla musta tuntuu, että alan ehkä jopa hahmottamaan tämän oman elämäni merkitystä. Liittyen vahvasti siihen, että haluaisin jakaa hyvää mieltä ja hyvää oloa kaikille ympärilläni. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta oikeilla jäljillä ollaan. 
Olen myös saanut vihdoin opeteltua irti päästämistä, joka on ollut mulle aina kovin vaikeaa. Oli kyse sitten kovemman otteen hellittämisestä omasta elämästä kuin menneisyyden haamujen kohtaamisesta. Jälkimmäisen kohdalla olen vihdoin uskaltanut todeta, että oma elämä on oikeilla raiteilla ja vaikka mitään asioita ei pitäisikään elämässä katua, niin oikeita ratkaisuja on tullut tehtyä. 
IMG_2006
Tällä hetkellä kipuilen kesän työllisyystilanteen kanssa, sillä tarvitsen kipeästi jostain toisen työn tämän nykyisen rinnalle. Jatkan myös viime joulukuussa alkanutta "puhdistautumista" ja varasin jo toistamiseen kirpparipöydän. Koska jostain syystä kodin nurkista sekä vaatekaapista löytyy juttuja, mitä en tarvitse. 

Summasummarum: niinkuin huonossa parisuhteessa konsanaan, toistan taas aikovani muuttaa tapani bloggaamisen suhteen. Haluaisin jakaa tänne asioitani vähän useammin kuin kerran kuukaudessa. Mutta kuten kuvitella saattaa, on kaiken arjen pölinän keskellä tärkeämpää antaa aikaa somea tärkeämmälle asialle, nimittäin sille IRL-elämälle. 

Ihanaa uutta alkavaa viikkoa kaikille siellä ruutujen takana!