2016/10/31

Päivittäistuotteiden ABC

Ihon hoidosta on aina mukava kirjoitella. En ole mikään himojynssääjä mitä naamaan tulee, mutta rakastan kokeilla uusia tuotteita. Erikoisempia kasvonaamioita ja kuorintavoiteita tulee käytettyä muutamia kertoja kuussa, mutta tietyt perustuotteet on ja pysyy. Lemppareista ei tule luovuttua, parhaimmillaan löytyy uusia mukavuuksia päivittäiseen ihonpuhdistukseen- ja hoitoon. 

Ajattelin näin maanantain kunniaksi esitellä muutamat vanhat tutut sekä pari uutta jännää!
IMG_6044
IMG_6046
Tavalliseen meikinpoistoon käytän Nivean puhdistusmaitoa. Puhdistusmaito on hellävarainen kuivakolle tai atooppiselle iholle. Yhdellä purnukalla saat puhistettua silmämeikin sekä ihon. Arvostan itse helpolla pääsyä. 
On mennyt vuosia niin, etten tuon puhdistusmaidon lisäksi ole muuta käyttänyt. Haluan mennä nukkumaan ilman yötököttejä kasvoilla, koska yö on hyvää aikaa antaa ihon hengittää ja levätä. 
Havahduin vain siihen, ettei se iho ihan kunnolla puhdistu ilman kasvovettä. 
Lehdissä ja somessa jupistiin yhteen aikaan hirveästi misellivedestä. Ihmetuotteesta, joka oli kuin pyhää vettä. Puhdistaa lian ja meikin yhdellä kertaa! Päätin rohkeasti poimia Citymarketin hyllyltä kauppareissulla mukaan Nivean Gentle Caring miselliveden, Niveasta kun tykkään muutenkin. Ja mikä valaistus! 
Puhdistusmaito + misellivesi on äärettömän hyvä kombo, joka jättää ihon kirkkaaksi ja hehkuvaksi. Suosittelen lämmöllä, muuta ei tyttö meikinpuhdistukseen kaipaa!
IMG_6061
Itsellä tärkeä huolehtimisenkohde on silmäluomet. Silmämeikki sekä silmämeikin puhdistaminen kuluttavat herkkää ihoa, sen jos minkä olen oppinut. Talvi on ikävää aikaa siinä mielessä, että omat luomeni kuivuvat muistuttamaan saharan autiomaata. Yritäppä siinä sivellä kivoja luomivärejä sitten... 

Silmänympärysvoiteen käyttö pitäisikin aloittaa samaan aikaan silmämeikin käytön kanssa. Omani on aina ollut Lumenelta. Nyt nelisen vuotta olen käyttänyt Lumenen Arctic Aqua-voidetta, jonka syväkosteuttava vaikutus toimii kesät-talvet. 
Sitten kun tilanne on edennyt liian pahaksi tuon kuivuuden kanssa, olen käyttänyt tehohoitona Bio-Oilia. Tätä öljyä olen myös sivellyt vanhoille finniarville, jotka ovat mahdollisesti jopa haalentuneet. 
IMG_6073
IMG_6075
Lumene kun nyt sattuu olemaan suosikkibrändini, esitellään vielä yksi joka-aamuinen rakkaustuote. 
Ystäväni iho oli kirkastunut ihan hirveästi ja sitä kehuessai, hän mainitsi Lumenen Bright Now hyaluronitipat. Ja kun näkee tuloksia jollain muulla, niin mieli tuppaa vakuuttumaan tuotteiden toimivuudesta. Joten taas kassan kautta kotiin ja testaamaan. 
Nykyään tipautan muutaman tipan joka aamu kosteusvoiteeseen (joka vaihtelee mielen mukaan). Koostumus lupaa heleyttää ja siloittaa, ja mielestäni on onnistunut siinä aika hyvin. Suosittelen (pipetti on ihan älyttömän kätevä)!

Siinä meikäläisen päivittäisessä käytössä olevat suosikit. Mitä ihonhoitolemppareita teidän kylppärin kaapistanne löytyy?

2016/10/28

Syysräpsyjä

Aamut ei ole mun juttu näin syksyisin. Puhelin kun pärähtää ilkeästi soimaan herätyksen merkiksi, tekee mieli lähinnä vain näyttää kieltä ja vetää untuvapeitto pään yli. Sänkyyn hautautuminen ei vain ole kovin toimiva ratkaisu sillä pirteyttä se ei millään edistä. 
Syksyn piemenvät aamut ja illat on ehkä vaikeinta koskaan. Kaikki valoisa aika menee kätevästi töissä neljän seinän sisällä, joten D-vitamiini ei todellakaan voi tankata muualta kuin purkista. 

Mutta syksy kaikessa märkäisyydessään on kuitenkin yksi kauneimmista vuodenajoista. Hetken aikaa maailma räiskyy väreissä ja hengitys ihan hiukkasen huurustuu ulkona. 
Yoda sai meikäläisen kaivamaan kameran esille pitkästä aikaa hyllyltä pölyttymästä ja napsin muutamat räpsyt ihan vain kotipihalta taannoisena vapaapäivänä. 
IMG_6037
IMG_5960
IMG_5967
IMG_5957
IMG_5954
IMG_5937
IMG_5946
IMG_5926
Näitä kuvia fiilistellessä vähän harmittaa parin päivän vesitihku, mutta ei se mitään. Kohta saadaan nauttia (toivottavasti) lumisemmista hetkistä. Jouluunhan on alle kuuaksi, näin btw... 

Ihanaa perjantaita! 

2016/10/26

Kun on aika palata takaisin...

En tiedä monesko comeback tämä kohdallani onkaan. Bloggailu on vetänyt puoleensa harrastuksenomaisena projektina, aina vuodesta 2008 saakka. Silloin kirjauduin Bloggeriin ensimmäisen kerran. 
Nuoruusvuodet valuivat kuvina ja epämääräisinä sepustuksina netin ihmeelliseen maailmaan, kunnes viime keväänä tyssäsi koko homma. 

Blogi on kuitenkin silloin tällöin pompahtanut mieleen. Tämä on kanava, jonne voin vuodattaa itseäni, inspiroitua ja inspiroida. Tämä on ollut aina itseni toteuttamista, vaikka amatööritasolla ollaan pelattukin. 

Nyt olen kuitenkin palannut. En tiedä kuinka pitkäksi aikaa. En tiedä kuinka suurella intensiteetillä lähden tätä taas kirjoittelemaan. Mutta eihän se nyt niin vakavaa ole, kuten elämä noin muutenkaan. 
IMG_5986
Olen Nora, 21-vuotias oman elämänsä sankari Etelä-Suomesta. Tällä hetkellä olen huonekalumyyjä, koira-äiti sekä avovaimo. Sama mies on ollut kuvioissa vuodesta 2013 ja otimme uuden askeleen elämässä kun muutimme ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Saman katon alla ollaan kuitenkin asuttu jo reilu vuosi, kun muutin ensimmäisestä omasta asunnostani miehen tykö takaisin lapsuuden seuduille.

Toinen iso askel on Nova Scotian pentu, Yoda. Tuo yhdeksän viikkoinen karvapallo sulatti sydämet ja muutti asumaan kotiimme viikko sitten. Vauva-arjeksihan tätä voisi kutsua ja minusta tuli hullu koiraäiti kertaheitolla. 
IMG_5980
Blogikatoamiseen on ehkä oma syynsäkin. 
Viime vuosi oli hyvää aikaa siinä mielessä, että elämä oli raiteillaan. Panostin itseeni, hyvinvointiini sekä opiskeluihin, jotka sijoittuvat sillä hetkellä Laajasalon opiston Crossmedia-linjalle. Vietin keväällä kaksi kuukautta aivan mahtavassa harjoittelussa Kauneus&Terveys-lehdessä ja tuntui, että kaikki oli juuri niinkuin pitääkin. 

Jotain tapahtui ja elämän balanssi kiikahti ihan miten sattui. Vaihdoin työpaikan uuteen, koulu loppui ja yhtäkkiä sitä oltiinkin taas aivan hukassa ja täysin nollapisteessä. 
Koko elämäni ajattelin seuraavani isäni jalanjälkiä. Tähtäsin media-alalle sokeasti, mutta vuoden mediaopintojen jälkeen se ei tuntunutkaan siltä omalta jutulta. 
Kesä meni identiteettikriiseillessä ja taisinpa siinä sivussa kyseenalaistaa koko elämäni valinnat. Mikään ei tuntunut oikealta. Terveelliset elämäntavat lensivät roskiin ja siitä syntyi sitten sellainen pahoinvoinnin oravanpyörä, josta pyristelen edelleen irti.

Nyt olen tässä. En ole ihan varma tulevaisuudesta, mutta jos jotain olen oppinut, niin sen, että elämä kuljettaa ja mikään ei mene koskaan niinkuin on suunnitellut. En todellakaan ole elämässäni siinä, missä olisin halunnut olla. Mutta uskon tämän olevan jotain paljon parempaa. Olen aikalailla valmis uusiin haasteisiin, jälleen kerran!
IMG_5989
Mitä sitten nyt?
Haluan palata takaisin bloggaamaan arjesta ja juhlasta (koska kuka nyt ei juhlimisesta tykkäisi). Sen täyttää koira, mies, ystävät ja hyvinvointi. Haluan levittää positiivisuutta ja hyvää mieltä ympärilleni. 
Tykkään ruuasta, elokuvista, kirjoista, pitkään nukkumisesta ja matkailusta. 
Sisustan rivarikolmiota suurella innolla. Keväällä aion kunnostautua puutarhahommissa!
Haluan löytää paikkani tässä maailmassa ja päästä teidät kurkkaamaan sisään oikeaan elämään. Haluan tuoda blogiskeneen sellaista aitoutta, ihan vain harrastelijapohjalta, ilman stressiä. 

Tervetuloa seuraamaan!