25. elokuuta 2017

KOHTI TERVEELLISEMPÄÄ ELÄMÄÄ ?

Mä olen ihan täysin hullaantunut tällä hetkellä kehonhuollosta! Joogaamisesta, venyttelystä, tasapainoilusta... 
You name it! 
Mä en oikeastaan osaa sanoa, mistä tämä kaikki sai alkunsa. Ehkä siitä sisäisestä rauhasta, jota olen tavoitellut viimeisen kuukauden. On ollut aikaa miettiä omaa elämää ja omia elintapojaan. Ja tämä hipoo aika läheltä sitä, mistä kirjoitin aikaisemmin Olenko minä onnellinen? - postauksessa. Onnelliseen olotilaan kuuluu myös kokonaisvaltainen hyvinvointi. Se onko hyvä olo itsensä kanssa ja miltä oma keho tuntuu.

Olen suhteellisen lahjakas laiminlyömään terveellisiä elämäntapoja. Koska ollaanpa nyt rehellisiä. Tykkään löhöilystä, suklaasta, hampurilaisista ja viinistä. Mutta avainasemassa on löytää tasapaino. Terveelliset elämäntavat eivät ole yhtä kuin täyskieltäytyminen herkuttelusta. Tai ainakin minä näen sen niin. 

Luin kuitenkin mielenkiintoisen haastattelun Manuela Boscosta, joka kertoi seuraavansa sitä, mitä keho pyytää ja syödä sen mukaan. Oman mielen ja kropan kuunteleminen on välilä hyvin haastavaakin, mutta olen tsempannut tässä. Olen yrittänyt syödä enemmän kasviksia, hedelmiä ja vihanneksia sekä hyviä rasvoja. Vastapainoksi voi välillä syödä puoli pussilista sipsejä, en usko että vatsani elämä menee siitä täysin sekaisin. Olen myös yrittänyt löytää vähän parempia vaihtoehtoja. Parasta just nyt ovat Parrotsin suklaapähkinät (mutta ne ovat ihan jumalattoman kalliita!). Yritän myös tähdätä herkutteluhetket viikonloppuille jokapäiväisen napostelun sijaan, mutta se onkin juuri se meikäläisen akilleen kantapää...  
IMG_0327
Mitä taas liikuntaan tulee, olen yrittänyt aloittaa kevyesti. Viime sunnuntain salityyppinen treenipäivä oli superhyvä idea, joka täytyy toteuttaa tänäkin sunnuntaina. Jooga on tällä hetkellä se, mikä hivelee mieltäni. Netti on pullollaan hyviä ohjeita ja videoita, ja olen lähtenyt ihan yksinkertaisista asioista liikkeelle, kuten liikkuvuuden parantamisesta aina kehon painolla tekemiseen. Tämä on helppo toteuttaa ihan kotona. Joogaa olen käynyt kokeilemassa useaan kertaan ihan ohjatustikin, mutta nyt haluan aloittaa pienestä, ettei innostus lakkkaa heti. 

Kaikki eivät välttämättä tiedä, mutta mun skolioosileikkauksesta tulee ensi kuussa seitsemän vuotta täyteen. Kirjoitin vuosia sitten vanhaan blogiini postauksen skolioosin läpikäymisestä ja mietin catch up-postauksen tekemistä. 
Skolioosiin liittyen viime kevät oli ahdistava Zumban aloituksen myötä. Tajusin, miten paljon liikkuvuutta on oikeasti kadonnut selkärangan luutumisen myötä, enkä oikein uskalla liikkua samalla tavalla kuin ennen. Tein itselleni kuitenkin karhunpalveluksen ja varasin soitto-ajan minut leikanneelle lääkärille, jotta voisin keskustella selän kunnosta. Haluaisin kyetä syviin taivutuksiin ja venytyksiin, mutta tällä hetkellä en uskalla edes ajatella niitä. Pelkään rikkovani itseni, vaikka maalaisjärkikin sanoo, ettei sen pitäisi olla ihan niin helppoa. 
IMG_0297
IMG_0321
Some on ihan järjettömän loistava tässä tapauksessa. Instagramista on helppo (sekä hauska) etsiä inspiraation lähteitä. Olen yrittänyt karsia omasta somesta kaiken negatiivisen pois ja tuoda tilalle mielenkiintoisia ihmisiä sekä innoittavia elämäntyylejä. Tapuisat joogit aiheuttavat ihastuksen huokailuja ja motivoivat keskittymään oman kehon huoltoon. 
Blogeja taas on ollut jostain syystä haastava etsiä, varsinkaan suomalaisia. Ruokablogeja kyllä löytyy, joista saisi uusia tuulia omaan keittiöön. Fitness-blogit eivät ole sitä mitä itse kaipaan, vaan lähinnä sellaista hellän rakastavaa lähstymistapaa oman kehon suhteen. Että vinkkejä otetaan kyllä vastaan!

Ja vaikka itse haluankin elää hitusen terveellisemmin, niin keskiviikkona vedin mäkkäriaterian napaan, enkä häpeä sitä! 

Onko siellä ruudun toisella puolella ketään, joka pohtii elintapojen parannusta tai on joskus tehnyt sellaisen? Tai löytyykö ketään joogasta innostunutta? 

2 kommenttia:

  1. Täytyy myöntää, että itsekin pitäisi alkaa näitä elintapojaan muuttelemaan kun vielä voi, mutta herkuttelu ja sängyllä makaaminen tuntuu aina houkuttelevammalla vaihtoehdolta kuin lenkille lähtö :D
    Ihanan raikkaita kuvia muuten ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hei, sängyssä makaaminen ja herkuttelu on mun mielestä täysin fine! :D Ja kiitos paljon <3

      Poista