8. tammikuuta 2018

VUONNA 2018 AION...

Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille! 

Olemme nyt eläneet reilun viikon vuotta 2018, voitteko tuntea jo uuden vuoden tuomat tuulet? 
Minä ainakin tunnen, sairaspedillä. Perjantaina flunssa kaatoi meikäläisen sohvan nurkkaan ja täältä en ole vielä noussut.  Ilmeisesti kehoni ei ole tottunut tällaiseen ylimalkaiseen lepäämiseen. Voitteko kuvitella, että tämä päivien makoilu on aiheuttanut mulle tulehduksen niskaan. Kyllä, luit oikein. 
Vaikka viikonloppu menikin itkua tihrustaessa räkäpapereiden keskellä (Netflix vinkkaus, Lady Gaga: Five foot two, yllättävän hyvä) olen ottanut tämän taudin merkkinä kropalta siitä, että nyt kannattaa levätä oikein olan takaa, ennen kuin uusi arki alkaa rullaamaan. 

Postauksen aiheena on tänään uuden vuoden lupaukset tai aikeet, tai miksikä niitä nyt haluaa kutsua. Moni on jostain syystä suhtautunut lupaus-sanaan tosi negatiivisesti. Niihin liitetään aina jatus siitä, että ne eivät kuitenkaan pidä. Tipaton tammikuu loppuu tasan silloin, kun helmikuun ensimmäinen tunti pyörähtää kelloon. 

Kirjoitin viime vuonna postauksen Vuonna 2017 aion..., jossa listasin tulevalle vuodelle muutaman aikeen tai asian, jonka haluan saavuttaa. Ja se toimi! Uskon siihen, että kun asioita ja toiveitaan sanoo ääneen (tässä tapauksessa kun ne kirjoittaa kaikelle kansalle luettavaksi), sitä jotenkin ohjelmoituu lähtemään tavoitteitaan kohti. Ja nyt ei ole kyse siitä, että alotan painojen noston käymällä punttiksella viisi kertaa viikossa. Tai, että aloitan uuden ruokavalion. Ollaan vähän hellempiä ja käytetään luovuutta. Mitä just sinä haluaisit saavuttaa tänä vuonna ja miksi?

Vuonna 2018 minä aion... 
IMG_1539
(kiitos maailmalle, viime viikolla otetuista selfieistä, voitte sitten vaikka kuvitella, että näytän tällä hetkellä tältä)

... lukea kymmenen kirjaa. 
Lukeminen jos mikä on jäänyt aivan liian vähälle allekirjoittaneen elämässä. Haluan tämän tekstihimon takaisin ja parhaiten se toteutukoon oikeasti myös lukemalla. Sain inspiksen tähän rakkaalta pikkusiskoltani, joka lausui nuo kunnialliset sanat "Siis sehän on melkein mut ei ihan kirja kuukaudessa. Eli silleen aika helppo.". No näinpä juuri. Yksi on kesken ja toisen ajattelin aloittaa tänään, eli laitetaan nyt heti kirjallisuuden puolesta tuhat rautaa tuleen. 

...opiskella niin maan perhanasti.
Jos kukaan ei vieläkään ole kuullut, NIIN MINÄHÄN PÄÄSIN KOULUN PENKILLE. Koulu alkaa keskiviikkona ja siitä alkaa minun akateeminen matkani sossutädiksi. Ei vaineska, mutta odotan aivan tulen palavalla innolla seuraavia vuosia. Motivaatio on x1000 ja olen valmis näyttämään ne kynteni, joita olen nämä kuluneet vuodet teroitellut eri työpaikkojen takahuoneissa. 
IMG_1553
...harrastaa kotimaan matkailua. 
Suomireissaaminen on jäänyt oman elämäni aikana hyvinkin minimiin ja tämä vuosi olkoon Suomivuosi. Haluaisin nähdä edes jotakin uutta, mitä kotimaastamme löytyy. Mutta en toki laita pahitteeksi jotakin muuta reissua, käytännössä ihan mihin vain. Siis vaikka Tallinaan. Olen matkailuaddikti, jonka ajatukset kiitävät kohti uusia reissuja nopeammin kuin Finskin kone. 

...jatkaa tätä löydettyä polkua eteenpäina. 
Olen mielestäni suhteellisen hyvällä jamalla omassa elämässäni. Löysin joogan, jota haluan pitää mukanani nyt ja aina. Haluan panostaa omaan elämänlaatuuni kaikilla osa-alueilla. Vahvistaa  omia arvoja ja seistä niiden takana. Osata sanoa rohkeasti ei ja kyllä. Ottaa vastaan avoimesti kaiken, mitä elämä heittää omalle tielle. Olla positiivisempi ja armollisempi. Syödä hyvin, nukkua hyvin ja juhlia hyvin. Haluan löytää sen kultaisen tasapainon. Eli toisin sanoen jatkaa itseni kehittämistä. 

Mulla on sellainen kutkutteleva tunne vatsanpohjassa, että tuleva vuosi tulee olemaan ihmeellinen, uudenlainen ja täynnä haasteita niin hyvässä kuin varmasti pahassakin. Olen aikalailla valmis kohtaamaan kaiken ja jos en olekaan, niin sekään ei haittaa. 
AH, tehdään yhdessä tästä vuodesta vieläkin parempi! Ihanaa kun olette siellä ruudun toisella puolella mukana! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti