MUN KESÄKROPPA NÄYTTÄÄ SAMALTA KUIN VIIME VUODEN TALVIKROPPA

Kesä ja sen alku on tunnetusti aikaa, jolloin median mielestä on aika etsiä se kesäkroppa kaapin perukoilta. Tähän some usein vastaa miekat tanassa, että jokainen kroppa on kesäkroppa. Ja sehän on ihan totta! Jossain postauksessa törmäsin lauseeseen, että kesäkroppa on sama kroppa talvellakin. Ymmärrettävästi kesällä ihoa paljastatetaan enemmän, ehkä jopa käydään rannalla bikineissä. Mutta onko kesä ainoa syy etsiä oman kehon hyvää oloa ja siinä samalla erottuvaa sixpackia? Mitäpä jos a) jengi lopettaisi kirjoittamisen aiheesta, miten saat selluliitin pois reisistä ja b) laittaisitte ne bikinit vaan päälle, vaikka sitä selluliittia olisikin? 

Oman vartaloni kanssa olen lyönyt kättä päälle melkein aina, mutta joskus sitä omakuvaa on yritetty heilauttaa tai häpäistä. Teiniaikojen entinen seurustelukumppani oli vakaasti sitä mieltä, että rintani ovat pienet. Myös ylä-asteaikoina sain parhaalta ystävältä kuulla, miten joku poika oli todennut, että tarvitsisin silikonit. Skolioosin läpikäyneenä kirjaimellisesti vääristynyt vartalo oli jotenkin kamalan iso asia, mutta lähinnä koin suurta ylpeyttä leikkauksen myötä saamasta viidestä lisäsentistä sekä (omasta mielestäni) maailman upeimmasta arvesta, jonka se jätti jäkeensä. 

Mun keho on tehnyt mielettömän duunin! Selkäranka on luudutettu liikkumattomaksi ja pultattu kiinni kahteen titaanitankoon. Kropasta on tullut vuosien saatossa vähän naisellisempi lisäkilojen myötä ja nekin muutokset olen toivottanut tervetulleeksi ilolla. 

Mulle on tärkeintä, että mun kroppa jaksaa kuljettaa mua päivästä toiseen. Liikutan kehoani metsälenkeillä, joogalla ja kreisibailaamalla kotona. Syön miten haluan, mutta tähtään balanssiin. Joskus osaan piiskata itseäni liiallisesta roskaruuan syömisestä, mutta sitten tulee niitä viikkoja kun puputtaa vain kasvisruokaa ja tadaa, elämä on taas tasapainossa. 

Mutta mikä tärkeintä, puhun itselleni kauniisti. En ikinä sanoisi omalle parhaalle ystävälleni, että hyi mikä maha, älä syö sitä suklaalevyä, omaa vatsamakkaraa puristellen (sitäpaitsi, kaikille ihmisille tulee vatsamakkaroita)! Miksi sanoisin niin itselleni? 

Mulla ei ole olkapäät ihan samassa tasossa eikä selkäkään ole ihan symmetrinen. Mutta perhana, mun mielestä mun kroppa on aivan mahtavan ihana. Tykkään käyskennellä kotona ilman vaatteita ja aina peilin edestä kulkiessa tokaisen itselleni nykyisin, että VAU mikä nainen. 

Että eiköhän nyt vaan vedetä ne uikkarit päälle ja kirmata rantaveteen hihkuen. Kaikki vartalot on ihania ja tärkeintä on hyvä olo. Joskus se vaatii pelkkää oman itsensä hyväksymistä, joskus taas hiukan lisää vihreitä asioita ruokavalioon. Mutta balanssi, se on se juttu. Niin, ja alusvaatteisilla joraaminen kotona, vähän kuin niissä kaikissa korneissa deodoranttimainoksissa. Se oikeasti toimii! 

Syleile itseäsi, koska olet kaunis. Yritän itsekin muistaa sen. Kehutaan toisiamme. Muista kertoa, miten upeita ystäväsi ovat.  Äläkä ikinä sorru parjaamaan omaa vartaloasi, koska ethän sanoisi niin kenellekään mullekaan vai mitä?

VUONNA 2018 AION...

Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille! 

Olemme nyt eläneet reilun viikon vuotta 2018, voitteko tuntea jo uuden vuoden tuomat tuulet? 

Minä ainakin tunnen, sairaspedillä. Perjantaina flunssa kaatoi meikäläisen sohvan nurkkaan ja täältä en ole vielä noussut.  Ilmeisesti kehoni ei ole tottunut tällaiseen ylimalkaiseen lepäämiseen. Voitteko kuvitella, että tämä päivien makoilu on aiheuttanut mulle tulehduksen niskaan. Kyllä, luit oikein. 

Vaikka viikonloppu menikin itkua tihrustaessa räkäpapereiden keskellä (Netflix vinkkaus, Lady Gaga: Five foot two, yllättävän hyvä) olen ottanut tämän taudin merkkinä kropalta siitä, että nyt kannattaa levätä oikein olan takaa, ennen kuin uusi arki alkaa rullaamaan. 

Postauksen aiheena on tänään uuden vuoden lupaukset tai aikeet, tai miksikä niitä nyt haluaa kutsua. Moni on jostain syystä suhtautunut lupaus-sanaan tosi negatiivisesti. Niihin liitetään aina jatus siitä, että ne eivät kuitenkaan pidä. Tipaton tammikuu loppuu tasan silloin, kun helmikuun ensimmäinen tunti pyörähtää kelloon. 

Kirjoitin viime vuonna postauksen Vuonna 2017 aion..., jossa listasin tulevalle vuodelle muutaman aikeen tai asian, jonka haluan saavuttaa. Ja se toimi! Uskon siihen, että kun asioita ja toiveitaan sanoo ääneen (tässä tapauksessa kun ne kirjoittaa kaikelle kansalle luettavaksi), sitä jotenkin ohjelmoituu lähtemään tavoitteitaan kohti. Ja nyt ei ole kyse siitä, että alotan painojen noston käymällä punttiksella viisi kertaa viikossa. Tai, että aloitan uuden ruokavalion. Ollaan vähän hellempiä ja käytetään luovuutta. Mitä just sinä haluaisit saavuttaa tänä vuonna ja miksi?

Vuonna 2018 minä aion... 

(kiitos maailmalle, viime viikolla otetuista selfieistä, voitte sitten vaikka kuvitella, että näytän tällä hetkellä tältä)

... lukea kymmenen kirjaa. 

Lukeminen jos mikä on jäänyt aivan liian vähälle allekirjoittaneen elämässä. Haluan tämän tekstihimon takaisin ja parhaiten se toteutukoon oikeasti myös lukemalla. Sain inspiksen tähän rakkaalta pikkusiskoltani, joka lausui nuo kunnialliset sanat "Siis sehän on melkein mut ei ihan kirja kuukaudessa. Eli silleen aika helppo.". No näinpä juuri. Yksi on kesken ja toisen ajattelin aloittaa tänään, eli laitetaan nyt heti kirjallisuuden puolesta tuhat rautaa tuleen. 

...opiskella niin maan perhanasti.

Jos kukaan ei vieläkään ole kuullut, NIIN MINÄHÄN PÄÄSIN KOULUN PENKILLE. Koulu alkaa keskiviikkona ja siitä alkaa minun akateeminen matkani sossutädiksi. Ei vaineska, mutta odotan aivan tulen palavalla innolla seuraavia vuosia. Motivaatio on x1000 ja olen valmis näyttämään ne kynteni, joita olen nämä kuluneet vuodet teroitellut eri työpaikkojen takahuoneissa. 

...harrastaa kotimaan matkailua. 

Suomireissaaminen on jäänyt oman elämäni aikana hyvinkin minimiin ja tämä vuosi olkoon Suomivuosi. Haluaisin nähdä edes jotakin uutta, mitä kotimaastamme löytyy. Mutta en toki laita pahitteeksi jotakin muuta reissua, käytännössä ihan mihin vain. Siis vaikka Tallinaan. Olen matkailuaddikti, jonka ajatukset kiitävät kohti uusia reissuja nopeammin kuin Finskin kone. 

...jatkaa tätä löydettyä polkua eteenpäina. 

Olen mielestäni suhteellisen hyvällä jamalla omassa elämässäni. Löysin joogan, jota haluan pitää mukanani nyt ja aina. Haluan panostaa omaan elämänlaatuuni kaikilla osa-alueilla. Vahvistaa  omia arvoja ja seistä niiden takana. Osata sanoa rohkeasti ei ja kyllä. Ottaa vastaan avoimesti kaiken, mitä elämä heittää omalle tielle. Olla positiivisempi ja armollisempi. Syödä hyvin, nukkua hyvin ja juhlia hyvin. Haluan löytää sen kultaisen tasapainon. Eli toisin sanoen jatkaa itseni kehittämistä. 

Mulla on sellainen kutkutteleva tunne vatsanpohjassa, että tuleva vuosi tulee olemaan ihmeellinen, uudenlainen ja täynnä haasteita niin hyvässä kuin varmasti pahassakin. Olen aikalailla valmis kohtaamaan kaiken ja jos en olekaan, niin sekään ei haittaa. 

AH, tehdään yhdessä tästä vuodesta vieläkin parempi! Ihanaa kun olette siellä ruudun toisella puolella mukana! 

Goodbye 2017

On taas se aika vuodesta. Pian paukahtelevat raketit yötaivaalle ja samalla haikeana muistellaan kulunutta vuotta. Blogimaailma täyttyy erilaisista muisteloista, mikä on ihanaa. Mielestäni vuoden viimeiset päivät ovat hyvä hetki pysähtyä, katsahtaa taaksepäin ja palata niihin ihaniin ja miksei ikävimpiinkin hetkiin, ennen kuin hypätään uusien tuulien vietäväksi.

Itse olen viimeisin kuukauden aikana pohdiskellut kulunutta vuotta ja voi pojat sitä kasvun ja kasvukipuilun määrää…

Kuluneen vuoden voisi oikeastaan jakaa kolmeen osaan. Aikaan ennen kesää, kesään sekä kesän jälkeiseen aikaan. Eiköhän sukelleta kliseiseen menneen vuoden muistelemiseen!

Alku vuosi kun ei ollut sitä keveintä aikaa. En oikein edes osaa kuvailla omia tuntemuksia kunnolla kyseiseltä ajanjaksolta. Olen soutanut ja huovannut sen kanssa, haluanko jakaa kaikkea tänne, koska silloin asetan itseni niin paljaaksi kaikkien eteen. 

Totuus on se, että vuoden 2016 syksyn stressi ja muutokset laukaisivat hyvinkin ihmeellisen oravanpyörän. En nukkunut, ei ollut ruokahalua ja yksi yö sain sellaisen kipukohtauksen, että pääsin loppujen lopuksi Jorviin sydänkäyröille ja tippaan. Ilman mitään syytä. 

Vähensin tämän myötä työmäärää ja yritin löytää jotain mistä saadaa kiinni, mutta jouduin taipumaan ja pyytämään apua. Totesin terapeutille, että nyt haluaisin vain kaikken eniten olla taas se iloinen oma itseni. 

Loppujen lopuksi keväältä en muista paljoakaan. Olin sen verran pöhnässä koko ajan. Söin unilääkkeitä tammikuusta kesäkuuhun, jotta saisin arkea järjestykseen ja siinä sivussa koitin lukea pääsykokeisiin sekä pyörittää omaa arkea sekä vähän koota niitä omia palasiani keittiön lattialta, jolle olin itkenyt joka ikinen aamu ennen töihin lähtöä. Niin paljon väsytti. 

En saanut opiskelupaikkaa, viidennestä hakukerrasta ja ahkerasta lukemisesta huolimatta. 

Sen sijaan irtisanouduin töistä ja lähdin kolmen viikon seikkailulle Eurooppaan ystäväni kanssa. 

Reissulta palatessa sain vastailla muutamaan "mitäs nyt sitten aiot?"-kysymykseen. Vastaus oli aina sama, saas nyt nähdä. 

Nautin suunnattomasti elokuun rauhallisuudesta ja levollisuudesta. Tein ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa jotain, mitä edes itse en osannut odottaa itseltäni. Löysin joogan, jonkinlaisen mielenrauhan sekä hyvän ruuan ja kunnon yöunet uudelleen. Kuukauden työttömyyden jälkeen palasin takaisin myyntihommiin keskelle upeaa naisporukkaa ja sillä tiellä olen edelleen. 

Tottakai syksyyn on kuulunut omia vaikeuksiaan, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu, että olen taas hiukan viisaampi. Omat vaikeuteni ovat opettaneet minulle jotain ja itsetutkiskelu jatkuu kirkkaampana kuin koskaan. Olen ymmärtänyt sen, että omalla olemisella ja tekemisellä voin saavuttaa oikeasti mitä vain, kunhan muistan jättää sen stressaamisen roikkumaan kaappiin. 

Vuoden alussa kirjasin ylös muutaman asian, jotka halusin toteuttaa. 

Hanki uusi tatuointi

Helmikuussa kävin serkkuni neulan alla hakkauttamassa horoskooppini Ravun tähtimerkin Intuitio-tekstillä nilkkaani. 

Matkusta yksin

Lensin heinäkuussa ensimmöistä kertaa ypöyksin, vaihdon kanssa Saksasta takaisin Suomeen! Selvisin, vaikka jostain syystä jännittikin ihan superpaljon. 

Vastaanota opiskelupaikka

Epäilykset olivat ilmassa, mutta KYLLÄ. Sähköpostiini tosiaan ilmestyi hyväksymiskirje yhtenä tavallisena torstaina Metropolialta. Tämä tyttö lähtee oikeasti takaisin koulunpenkille, sosionomiksi itsensä lukemaan!!!!

Ole onnellinen

Toivoin tätä enemmän kuin mitään muuta. Kevään harmaa mössö vaihtui väreiksi, auringoksi ja rakkaudeksi (apua, miten hippimäistä tekstiä...). Alan pikkuhiljaa sisäistämään sitä faktaa, että ainoa ihminen joka juuri mut voi tehdä juuri nyt onnelliseksi, olen minä itse. 

Vuosi 2017 on ollut opettavaisempi, kuin yksikään elämäni vuosi koskaan aikaisemmin. Olen joutunut pohtimaan omaa olemista sekä sitä, kenen kannalta niitä ratkaisuja kannattaa omassa elämässä tehdä. 

Oman itsensä kehittäminen ei koskaan lopu ja on vielä paljon asioita, jotka vaativat aikaa, käsittelemistä ja käsittämistä. Mutta olen onnellinen juuri nyt, sillä olen oikealla tiellä. Tuntuu, että sanon näin joka vuosi, mutta kai sitä joka vuosi taas löytää itsensä uudelleen ja uudelleen. 

Odotan tulevaa vuotta kuin kuuta nousevaa. Arki muuttuu taas ihan erilaiseksi ja sitä tullaan kohtaamaan aivan uusia tuulia, ihmisiä, kokemuksia ja fiiliksiä. 

En muista, milloin viimeksi olisin tuntenut itseni näin eläväiseksi ja onnelliseksi, juuri näissä nahoissa. 

Kiitos teille kaikille, jotka olett matksanni kulkeneet taas yhden vuoden. Taputtakaa itseänne olalle, sillä kyllä! Taas on selvitty 12 kuukautta. Uusi vuosi tuo aina uusia mahdollisuuksia eteen. Millainen sinä haluaisit olla? Mitä haluaisit tulevalta vuodelta? Mitä haluaisit saavuttaa ja kokea? Entä mistä haluaisit irroittaa? Näitä teemoja on hauska pohtia vuoden vaihteen jälkeen oikein urakalla. 

Sen voin sanoa, että salikorttia en todennäköisesti aio hankkia, mutta tipatonta voisin ehkä kokeilla, once again! 

Ihanaa uutta vuotta!

J O U L U K A L E N T E R I / LUUKKU 4

Happiness cannot be traveled to, owned, earned, worn or consumed. Happiness is the spiritual experience of living every minute with love, grace, and gratitude. 

Denis Waitley

Kiitollisuus on siinä mielessä ihmeellinen asia, että olen joutunut ainakin itse ihan opettelemaan sitä. Sillä sehän ei tule ihan itsestään välttämättä. 

En ole vielä päässyt siifen euforiseen tilaan, että aloittaisin aamuni hokemalla kiitollisuuden affirmaatioita. Ehkä vielä joku aamu... Mutta tällä hetkellä tekee niin tiukkaa silmien avaaminenkin, että siihen vielä jonkin sanan hokeminen... No way, Jose. 

Kiitollisuus on kuitenkin kaunis asia, joka auttaa avaamaan mielen ja sydämen elämän pienille ihanille asioille. 

Gratitude makes sense of our past, brings peace for today, and creates a vision for tomorrow. 

Melody Beattie

Olen kiitollinen niin monista asioista. Terveydestä, kodista, perheestä ja ystävistä. Edellä mainitut ovat asioita, joista kaikki varmasti ovat automattisesti kiitollisia, mutta tuleeko niitä oikeasti mietiskeltyä ihan ajatuksen kanssa. Nekään eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä. Ja tärkeimmät asiat ovat yleensä niitä, joita otamme itsestäänselvyyksinä. Siksi kiitollisuudella on oma tärkeä paikkansa ihan tavallisessa arjessakin. 

Tällä hetkellä olen kiitollinen myös pienen pienestä lumisateesta, jota toivoin eilen illalla. Se piristää heti kummasti. Olen kiitollinen mahdollisuuksista auttaa muita ihmisiä. Ne tulevat aina itselle takaisin. Olen kiitollinen miehestä, joka imuroi. En itse voi sietää kyseistä puuhailua. Olen kiitollinen keholleni, joka pienen joogatauon jälkeenkin jaksaa taipua. Olen kiitollinen pikkusiskostani, joka on niin perhanan monilahjakkuus, että kykenee leikkamaan hiukseni ilmaiseksi kuosiin! Olen kiitollinen, että sain itsenäisyyspäivän vapaaksi. Saan viettää sen yhdessä rakkaimpieni kanssa. 

Kiitollisuus antaa voimaa. Se auttaa huomaamaan, miten hyvin asiat ovat elämässä, myös niinä vaikeina hetkinä. Joulu on otolista aikaa pitää vaikkapa kiitollisuuspäiväkirjaa tai muuten vain antaa aikaa kiitollisuuden ajatuksille. Kokeilkaa ihmeessä! 

Mistä asioista itse olet kiitollinen juuri nyt?