31. toukokuuta 2017

TOUKOKUUN SUOSIKIT

Kävipä sitten niin, etten eilen jaksanutkaan raahautua koneen ääreen kirjoittelemaan myday-postausta. Päivä venyi sen verran, että olin kotona kahdeksan aikoihin ja siinä vaiheessa olikin jo tärkeämpiä juttuja meneillään. 

Mutta kuten ehkä huomaatte, toukokuu on tullut tiensä päähän ja huomenna käännetään kalenterista taas uusi sivu kesän puolelle. Meikäläiseltä löytyy kuitenkin peilikaapin uumenista muutama kuukauden suosikki, jonka halusin päästä kanssanne jakamaan. Aina on hyvä syy hehkuttaa kaunuesjuttuja! 
Päätin pitää postauksen teeman simppelinä ja keskittyä markettien hyllyiltä löytyviin lemppareihin. Lähikaupan kosmetiikkaosastot pursuavat toinen toistaan mahtavampia tuotteita, jotka sopivat pienellekin budjetille.  
IMG_8426
Monissa blogeissa näkyneet Doven Nourishing Secret hiustenhoitotuotteet ovat saaneet inspiraationsa naisten kauneudenhoitorituaaleista ympäri maailman. Nappasin summamutikasta Cittarin hyllyköstä thickenin ritual-setin ja se oli R A K K A U T T A ensihiustenpesulla. Thickenin ritual-tuotteet ovat saaneet inspiraationsa yllätys yllätys, Ranskasta! Laventelin ja rosmariinin tuoksu on suorastaan päätähuimaavan ihana. Normaalisti en niinkään kiinnitä huomiota shampooseen tai hoitoaineiseen, kunhan huuhtelun jälkeen hiukset eivät ole hartioille valuva takkukasa. Mutta tässä setissä kaikki vain natsaa. 
IMG_8430
L'orealin Pure Clay illuminating cleansing gel-puhdistusgeeli on uusin tuttavuus tässä kuussa. Näitä L'oreralin uusia Pure Clay-tuotteita, jotka sisältävät siis kolmea eri savityyppiä, oli kuitenkin hypetetty somessa sen verran, että uskalsin tuubin ostoskoriin heittää. Ja voivatko nämä tosiaan olla näin tehokkaita?? 
Valitsin itselleni tämän 3 pure clays + charcoal-geelin, sillä ainakin tuotteen oman etiketin mukaan, hiili on tunnettu magneettisesta ominaisuudestaan. Tämä siis lupaa syväpuhdistaa ja heleyttää ihoa.
Ja joko olen täysin lumevaikutuksen lumoissa tai tämä tosiaan jo yhden käyttökerran jälkeen teki ihosta kuultavamman ja heleämmän! 
Geeli vaahtoutuu kivasti ja poistaa myös meikin, eli täydellinen lisäpuhdistus tavallisen puhdistusmaitoni rinnalle!  
IMG_8418
Kuten yllämainitsin, en ole kovinkaan tarkka hiustenhoitotuotteiden kanssa. Oma hiusrutiinini on vielä kovin hiusta kuluttava, pesen hiukset nimittäin melkein päivittäin. Viime aikoina olen kuitenkin koittanut kiinnittää niiden kuntoon tavallista enemmän huomiota, muun muassa vähentämällä hiustenpesuja. Batisten Heavenly Volume kuivashampoo on ollutkin hiuskriisien suurin pelastaja. Batiste ylipäätään kuuluu kuivashampoiden aateliin, mutta tämä se vasta tuuheutta antaakin tälle lirularutukalle.  
IMG_8421
Ja koska ei kuukauden suosikit-postausta ilman mainintaa jostakin meikkituotteesta, haluaisin nostaa jalustalle tämän oman meikkipussini arjen sankarin. Lumene Natural Coden ihan tavallinen musta rajauskynä on ollut toukokuun käytetyin silmämeikki heti ripsivärin jälkeen. Eyelinerilla tehty skarppi rajaus vaatii joskus vierelleen jotain vähän utuisempaa. Siihen soveltuu hyvin rajauskynä, jonka jälken saa häivytettyä pehmeämmäksi. Natural coden kynä pysyy hyvin päivän menoissa mukana. Toimii hyvin myös alarajauksena, kun tarvitaan syvyyttä katseeseen! 

Siinä tämän kuun lemppareiden kavalkadi! Kerro ihmeessä mikä on ollut just sun suosikkituote menneen kuukauden aikana? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti