2017/05/16

H A P P I N E S S


IMG_8301
IMG_8286
IMG_8311
David Myersin mukaan onnellisuus on läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. 
Kuluneet kuukaudet eivät kaikki ole olleet elämäni onnellisinta aikaa. On ollut unettomia öitä, pää täynnä stressiä ja ahdistusta sekä vahvaa fiilistä siitä, että mikään ei onnistu. 

Toukokuun aikana kaikki on kuitenkin kääntynyt päälaelleen. Sain kuin sainkin kutsun sosionomikoulutuksen toiseen pääsykoevaiheeseen! Se sai mut hyppimään tasajalkaa. Asia ovat alkaneet rullata. Töissä on yhtäkkiä tullut onnistumisia, oma olo on parantunut huimasti ja on käyty paljon keskusteluja, jotka ovat samaan aikaan ravistelleet ja luoneet uutta uskoa asioihin. 
Yhtäkkiä huomasin taas olevani onnellinen pienistä asioista. Uusista ravintoloista, elokuvista ja siitä, että ystävät tykkäävät yhtä paljon hampurilaisista kuin minäkin. 

Olin jo unohtanut, miltä läpitunkeva onni tuntuu. Kun kaikki biisit ovat loistavia ja tekee mieli vain tanssia ja nauraa! 

Tällä viikolla on tulossa superisti kaikkea ihanaa. Huomenna menemme katsomaan uusimman Alien-leffa porukalla, torstaina osallistun hyväntekeväisyys-muotinäytökseen vapaaehtoisena ja viikonloppuna saan viettää laatuaikaa joko itsekseni tai ystävien kanssa, kun Z lähtee mökille Yodan kanssa. 

Tällä fiiliksellä jatkan tätä aurinkoista tiistai-päivää, olkoon tiistainne täynnä mahtavia asioita ! 

2 kommenttia:

  1. Mahtava juttu, että pääsit jatkoon hakuprosessissa, ja kovasti tsemppiä seuraavaan vaiheeseen!

    VastaaPoista