9. maaliskuuta 2018

KIRJAHAASTE 2018 2/10

IMG_2024
En ollut koskaan kuullutkaan Torey Haydenista, kunnes eräänä kauniina päivänä kilahti ystävältä Whatsappiin viestiä, että nyt ois tytöt rankkaa tekstiä. Kiinnostus heräsi samantien (koska kukapa nyt ei rakastaisi ahdistavaa kirjallisuutta) ja jo samana ilatana hautauduin keskelle sohvatyynyjä kyseinen opus käsissäni. 

Hayden on yhdysvaltalainen erityisopettaja, joka on kirjoittanut useita teoksia opettamistaan ongelmallisista lapsista. Aavetyttö on tarina Jadie nimisestä tytöstä, joka kärsii niin sanotusta valikoivasta puhumattomuudesta. Kukaan opettaja ei ole saanut tyttöön mitään yhteyttä, mutta hänen tiedetään puhuvan kotonaan. Haydenin astuessa kuvioihin erityisluokan opettajaksi alkaa pala palalta valjeta outoja asioita tytön taustoista. 
Jadie osaa kumman hyvin käyttää videokameraa ja tytön seksuaalisuus kummastuttaa Haydenia. Tekstissä vilahtelevat sanat satanismi, pedofilia sekä lapsiporno, joten näistä voikin hiukan päätellä, millaisista tapauksesta on kyse.  
Haukkasinkin tämän kirjan vaivaisessa kahdesssa päivässä, sillä Hayden on äärimmäisen koukuttava kirjoittaja. Ja vaikka Haydenin kirjoja onkin syytetty lasten ongelmilla mässäileväksi sosiaalipornoksi, en voi kieltää, etteikö tämä tositarina olisi temmannut täysin pauloihinsa. Ainoa mikä jäi häiritsemään kirjassa, oli sen hyvin avoimeksi jäänyt loppu. 
Kertomus vei niinkin mukanaan, että kävin lainaamassa kirjailijalta toisen teoksen, Nukkelapsi. Ja samalla tavalla oli tämäkin raskasta (mutta samalla niin mielenkiintoista) luettavaa. 

Sosiaalipornoa tai ei, tämä kirja aukaisi ihan hirveästi erityislasten maailmaa, vaikka tällaiset tapaukset ovatkin niitä hiukan harvinaisempia. Aion varmasti perehtyä kirjailijan muihinkin kirjoihin, sillä niitä löytyy roppakauppalla. En suosittele Aavetyttöä kuitenkaan ihan herkkohermoisimmille, sen verran ahdistavaksi kävi teksti paikoitellen.

Onko teillä kokemusta Torey Haydenin kirjallisuudesta? Mitä mieltä olette olleet? 

2 kommenttia:

  1. Oi oi oi, tämä kirja oli aivan järkyttävää luettavaa - pidin paljon enemmän saman kirjailijan teoksesta Tiikerin lapsi. Ehdottomasti nämä realistiset tositarinoihin perustuvat kirjat ovat Haydenin vahvuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen kanssasi täysin samaa mieltä tuosta Haydenin vahvuudesta tuottaa realistista tekstiä. Kerrassaan karmivaa!

      Poista