24. marraskuuta 2017

K A U P P A R E I S S U L L A

rakastan viikottaista kauppareissua. Oikeasti. Se on mulle sellaista ihanaa omaa aikaa. Kun saan rauhassa seilailla kärryjen kanssa pitkin käytäviä tarkastellen ja vertaillen eri tuotteita (ja sitten välillä iskee se ahdistus tavaranpaljoudesta). 
Pyöritän aikalailla tämän huushollin ruokapolitiikka, koska olen vaan niin hyvä suunnittelemaan viikon ruoka-ostokset kerralla. Ollaankin täten siirrytty yhden pysähdyksen taktiikkaan, joka tulee huomattavasti halvemmaksi, kuin joka päivä ostoksilla ravaaminen. 
Toisin sanoen, mietitään mitä syötäisiin viikon ajan, ostetaan kerralla kaikki ja käydään vain tarvittaessa täydentämässä jotain perusjuttuja viikon aikana (maito, leipä jne).Tämä on muun muassa auttanut hahmottamaan summaa, jonka käytämme ruokaan kuukaudessa. 

Mitä sitten buddesta lähtee mukaan? 
IMG_1124
IMG_1138
Ensimmäinen sekä omasta mielestäni tärkein osa on hedelmät ja vihannekset eli hevit. Yleisimmin kauppakassista löytyy banaaneja, appelsiineja, sitruunaa, paprikaa ja lehtikaalia. 
Ja koska pupunruoka on välillä kirpaisevan kallista niin hyvä säästö on ostaa satokauden herkkuja sekä fiilistellä tottakai tarjouksia. Näiden mukaan muodostuu meillä ainakin jääkaapin alahylly. 
Ainoat mitkä jäi uupumaan matkasta olivat avokadot ja kiivit... Jäi vähän harmittamaan. 
IMG_1148
Mitä kaapista sitten täytyy aina löytyä? No tietysti kaurahiutaleita aamupuuroa varten! Tällä kerralla nappasin kärryihin testailuun speltti-kuitulisän (nappivalinta) sekä tyypillisen puurolisäkkeen, mustikan kaveriksi Goji-marjoja (toimii myös smoothieissa).  
IMG_1145
Okei, ja kaikki vegaanit laittaa silmät kiinni seuraavan lauseen ajaksi. Tykkään tosi paljon punaisesta lihasta... Siis jopa sairalloisen paljon. Aikoinaan kassatyöläisenä saatoin saada outoja mielihaluja esimerkiksi raa'asta jauhelihasta..?! 
Pidetään viikon aikana myös kasvispäiviä, mutta meidän jääkaapista löytyy myös lihaa. 

Paitsi nyt. Mua yksinkertaisesti etoi kaikki lihatuotteet, kun eilen paukkasin marketin läpi. Jopa kinkun osto oli todella vastenmielistä. Ainoa, mitä mukaan lähi loppujen lopuksi kinkun lisäksi, oli tonnikalaa lasagnea varten. Ei ehkä sitten se kaikista eettisin valinta... 
Tonnikalan lisäksi lihaällötyksissäni nappasin kestosuosikkini Kikherne-purkin, jonka lisäksi testiin menevät mustapavut. Ehkä ne voisi heittää jonkun pastan sekaan? 
IMG_1158
Viikonloppuherkkujen kohdalla tein tälläkertaa poikkeuksen, sillä jätin suosikkisipsit hyllyyn ja valkkasin tilalle suklaapähkinöitä sekä Cocovin mintturaakasuklaata. N A M I ! 

Mitkä on teidän ehdottomia "aina lähtee mukaan"- ruokajuttuja? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti