12. syyskuuta 2017

O L O H U O N E

Onko ihan normaalia jämähtää yhdeksi päiväksi Netflixin ääreen katsomaan Pretty Little Liarsia, syöden suklaamuffinsitaikinaa suoraan kulhosta? Koska näin tapahtui eilen. En häpeä, se teki hyvää. Vaikkakin PLL (voiko tuota sarjaa kutsua noin) ei olekaan ihan se itseni tyyppisin niin voi pojat, olen koukussa! 

Tuohon kaikkeen voisi yhdistää sen, että laitoin kuudetta kertaa hakupaperit korkeakoulujen syyshakuja varten menemään bittiavaruuteen. Tämä aiheutti jonkinlaisen ahdistustilan, mutta otin itseäni niskasta kiinni. Käytiin tänään ystävän kanssa Ikea-vierailulla ja sain idean esitellä tänne pikkupalan kotia, jossa ollaan asuttu jo vuosi. Jestas miten aika kuluu! 
Sisustusjutut ovat rehellisesti olleet viimeinen asia, jotka ovat vuoden aikana päässä pyörineet. Mutta uuden sohvan myötä, alkaa palaset vihdoin loksahdella paikalleen. Tai sanoisinko, tavarat alkavat pikkuhiljaa loksahdella paikalleen.  
IMG_0347
IMG_0351
IMG_0363
IMG_0364
Lundian kirjahylly oli onnistunut löytö tori.fi:stä. Z:n kaveri maalasi sen mustaksi ja se sopii hyvin yksiin meidän mustien ikkunakarmien kanssa! Metsästin kauan isoa, mustaa kirjahyllyä ja rehellisesti sanottuna, mistään en meinannut löytää. Nyt vain pitää täyttää se lukemisella ;).
IMG_0385
IMG_0370
Uusi sohva taas on puhdasta rakkautta. Se on superpaljon pienempi kuin meidän edellinen kulmasohva, mutta tilan kannalta paljon käytännöllisempi. Mietittiin, että voisimme hankkia samantyylisen jättirahin samalla kankaalla tuohon eteen. Ehdottomasti joku upottava, löhönojatuoli tuohon kaveriksi pitää hommata. Sellainen, mistä voisi katsella takkaa! Ah, syksyvibat... 
Ikeasta roudasin kotiin nuo siniset tyynynpäälliset piristykseksi. Mistä lähtien sininen on ollut muuten Ikean it-väri? Koska alan lämmetä ajatukselle tummansinisestä, sinapinkeltaisesta ja metsänvihreästä. Ja minä nimenomaan käytän kodissa vain mustaa, valkoista ja harmaata! 
IMG_0391
Kaikenlaista puuttuu vielä. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa hommata matto, verhot ja uusi sohvapöytä tuon väliaikaisen tilalle. Unohtamatta kasveja. Niitä kaipaisin hirveästi, edelliset kun eivät pysyneet elossa reissuni ajan... Mutta tämä menee hyvin näin. 
Aion tulevana syksynä poltella rutosti kynttilöitä, ison neulehuovan neulominen innostaisi myös. Kukapa ei haluaisi kirpeällä ilmalla kietoutua villaan? 

Mitkä on teidän syysjuttunne mitä odotatte? Entä oletteko tehneet jotain huippuja sisustuslöytöjä viime aikoina? 

2 kommenttia:

  1. Itse odotan ehdottomasti sitä, kun pääsen kietoutumaan suuriin kaulahuiveihin ja juomaan teetä hyvä kirjoja nenän edessä villasukat jalassa <3

    VastaaPoista