2017/03/31

M U R E N A S S A

Törmäsin sähköpostissani herkku- ja lahjaliiken Murenan blogi-ilta kutsuun. Hieraisin silmiäni, sillä tämä oli ihka ensimmäinen kutsuni tällaiseen iltamaan. Kaikella tuurillapa oli vielä torstai vapaana töistäkin, joten tnopea tsekkaus työkaveriltani mikä on kilometri määrä Saloon ja eikun viime tingassa ilmoittautumisviestiä näpyttämään. 

Murena ei ollut mitenkään tuttu, kuten ei ollut Salo kaupunkinakaan, joten otin matkan pienenä maakuntaseikkailuna. Saloon saapuessa minua odotti mahdottoman ihana kivijalkaliike, joka sisälsi niin paljon kaikkea pientä ihanaa, että ihanhan siitä sekaisin meni. Ekologisia puhdistusaineita, italialaisia pastoja ja suloisia sisustustuotteita... Siinä on tie meikäläisen sydämeen.  
IMG_7400
IMG_7460
IMG_7462
IMG_7463
IMG_7464
Ilta alkoi raikkaalla alkudrinkillä ja siitä jatkettiin sulavasti illan ohjelmaan. Lakridsin tuote-esittelijä perehdytti meidät lakritsie saloihin jonka jälkeen kera pikkupurtavan tehtiin tuttavuutta Tertin kartanon antimiin sekä uuten oliiviöljylanseeraukseen. Kuohuvatarjoiluiden siivittämänä tutustuttiin liikkeeseen ja haalittiin ostoskorit täyteen. 

Erityismainintana pitää kyllä mainita nuo Rikala Bar&Grill:in järjestämät herkkutarjoilut, veivät kielen mennessään! Tie kenen tahansa sydämeen vie vatsan kautta, tässä tapauksessa varsinkin. 
IMG_7443
IMG_7440
IMG_7444
IMG_7447
Murenan henkilökunta oli asiantunteva ja sain hirveästi kivoja vinkkejä liittyen esimerkiksi itselle ihan uuteen tuotteeseen: pyykkietikkaan
Jossain vaiheessa Saloakin mainostettiin kesäpaikkojen kesäpaikkana, joten kai sitä täytyy ensi kesänä hurauttaa vaikka miehen kanssa pienelle get away-reissulle!

Kaiken kaikkiaan inspiroiva ja ihana ilta täynnä uusia, upeita tuttavuuksia. Tämä oli just sitä, mitä tähän viikkoon kaipasin. 

Mikä parasta, saan tarjoilla teille alennuskoodin Murenan nettikauppaan, jonne pääset tästä
Koodilla NORASP17 saatte verkkokauppatilauksista -10% aina 31.5 saakka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti