2017/03/23

I N S T A L A T E L Y

Rakastan someilua hirveästi! Lisäilen monta kertaa viikossa Instaan uusia kuvia ja snappailen aika ahkerasti sitten niistä vähän tyhmemmistä asioista. Kummassakin on kuitenkin se puoli, mikä mua ärsyttää suunnattomasti... 

Vaikka Instagram on meikäläiselle sellainenin inspiroiva tila, on pikkuhiljaa sen muovisuus ja epätodellisuus alkanut ahdistelemaan. Someen ei jaeta hirveästi sellaista perusarkea. Selfiet on överimuokattuja, ruokakuvat loppuun saakka aseteltuja ja niin edespäin. 
Kyllä, itsekin muokkaan kuvia. Kyllä, itsekin olen asetellut ruokia mitä ihmeellisimpiin asentoihin (?). Mutta silti. Haluaisin, että somessakin ihmiset uskaltaisivat olla niitä aitoja omia itsejään. Se on ihan parasta. 

Instagramista ja snapista meikäläisen löytää nimimerkillä nnorasp!
IMG_20170308_114811_897
IMG_20170309_100000_786
IMG_20170311_004141_326
IMG_20170316_213335_484
Naistenpäivänä maalasin huulet punaisiksi ja vedin törkeellä energialla koko työpäivänä / testasin K-ruoan smoothiebowlreseptiä, meinasin heittää niin sanotusti laatat maun vuoksi, mutta ulkoisesti ateria oli kaunis / kurkkukivusta huolimatta piti käydä istumassa "parilla coronalla" kaverin kanssa, päädyttiin Emergenza-bändikilpailun esikarsintailtaan / panostin viime torstaina ruokaan ja paistoin ensimmäistä kertaa ikinä karitsan sisäfileetä 
IMG_20170317_164713_988
IMG_20170321_172042_099
IMG_20170322_190841_976
IMG_20170323_115806_374
Todistetusti vitamiineilla on taipumus taistella flunssaa vastaan, joten pyöräyttelin tyrnismoothieita pitkin viime viikkoa / Ystävä marssi duunipaikalle pari päivää sitten narsissien kanssa, takuu varma harmaan päivän pelastus! / Olen pari päivää tässä viettänyt Yodden kanssa paljon aikaa näpsien siitä muun muassa snappiin videoita / Tämän päivän keväinen asu, revityt farkut sekä You Boyfriend Gave Me This T-shirt-teeppari 

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :) Oon ihan samaa mieltä, että monesti somessa kuvia muokataan ihan överiksi ja kuvista paistuu sellainen epäaitous. :/

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just näin! Ite tykkään säätää valotuksia ja vaihtaa kuvan sävyä vähän sinisempään, mutta sitten mennään jo överin puolelle jos muokataan pois silmäpusseja tai häivytellään luomia pois :D Ja sellainen liian pitkälle mietitty asettelu kuvissa, eikö spontanius ole paras asia elämän kaikilla saroilla? :D

      Poista