2017/03/22

Mä tahdon kouluun

Taas on se aika vuodesta. Yhteishaut pamahtivat viime viikolla päälle ja kukin omalla tahollaan varmaan vaivaa päätään sillä, mitä haluaa tehdä taas isona. Lähteäkö lääkikseen vain oikikseen. Ammattikorkea vai yliopisto? Kummatkin? Ehkä sittenkin välivuosi? Tai kaksi? 

Oma opiskeluhistoriani tyssää lukiosta valmistumiseen. Kirjoitin vuonna 2014 solidit C:n paperit, joilla voisi oikeastaan sytyttää nykyisin takan. Ei niillä heittämällä päässyt mihinkään, eikä pääse vieläkään. Hain saman keväänä valtiotieteellisen lukemaan viestintää. Ja eihän siitä pääsykokeisiin lukemisesta silloin mitään tullut. Lukionkin kirjoituksiin pänttääminen oli omalla kohdalla aika nihkeää. Sitä on 18, just alkanut seurustelemaan ja aloittanut työt. Koulu ei omalla prioriteettilistalla ollut kovinkaan korkealla. 
Vietin ensimmäisen välivuoden sitten kaupan kassalla. Tuli myös matkusteltua ja muutettua ekaan omaan kotiin, mikä oli huikeaa aikaa. 
Seuraavana vuonna hain uudelleen lukemaan viestintää. Panostin enemmän lukemiseen, mutta tein samalla täyttä päivää töissä. Jääkaappi kun ei itsestään täyttynyt. 
En päässyt sisään. Ja olin aika rikki siitä. Muille kavereille alkoi aueta opiskelupaikkoja. 
Hain vuodeksi Laajasalon opistoon opiskelemaan Crossmedia-puolta, vain todetakseni, ettei toimittajahommat tuntunut omilta. Yhtäkkiä tipahtaa pohja siltä, minkä luulit olevan suurin piirtein veressä. En ollut koskaan ajatellut mitään muuta, kuin seurata isäni jalanjälkiä. Hain kuitenkin vielä kolmannen kerran viestintäjuttuja, tälläkertaa AMK:n journalistipuolelle. En päässyt edes pääsykokeeseen, vaikka kokemustakin jo oli kyseiseltä alalta. 
Tuli identiteettikriisi ja kesän jälkeen pistin neljännen kerran hakupaperit menemään, tällä kertaa sosiaali-alalle. Lukemaan en ehtinyt, sillä painoin parhaimmillani 50 tuntia viikossa töitä. 
Netissä tehtävän valintakokeen jälkeen, itki puoli tuntia suihkussa. 
IMG_7324
Voisi melkein sanoa niin, että omat opiskelukuviot ei ole mennyt ihan niinkuin strömsössä. Silloin 18-vuotiaana olin aika varma, että menisin suoraan lukion jälkeen seuraavaan institutioon, mutta tässä mä junnaan edelleen. Työkokemusta on kertynyt lukion jälkeen ihan roppakaupalla, ja olen siitä tosi ylpeä. 
Mutta samalla olen kokenut järkyttäviä paineita. Somea selatessa olen kateellinen ystäville, jotka opiskelevat niitä omia juttujaan, juoksevat opiskeluriennoissa ja tuskailevat tenttien äärellä. Jotkut tekevät jo kandejaan. Niin minäkin halauaisin. 
Omalla kohdallani on vaatinut muutaman vuoden tajuta, että mitä haluaisin ehkä tulevaisuudessa tehdä. Samalla en pysty olla ajattelematta, että entä jos en koskaan pääse kouluun. Tämä on kuitenkin jo viides kerta, kun näpäytän opintopolun "lähetä hakemus" nappia. 
Olen tuntenut epäonnistumisen tunteita. Olen märehtinyt ajatuksissa, että musta ei ole mihinkään enkä osaa mitään. En ole hyvä missään. Voin sanoa, että se jos mikä on aika kamala olotila. 
IMG_7332
Ja samalla haluaisin vain sanoa kaikille teille, jotka tuskailette samojen ongelmien kanssa tai niille lukiolaisille, jotka ei tiedä mitä tehdä. 

Kuunnelkaa itseänne!

Opiskella kerkeää koko elämän ajan. Suoraan koulusta kouluun hyppiminen on aika rankkaa. Välivuodet on ihan okei! Silloin kerkeää kasvattaa opiskelumotivaatiota, tehdä töitä ja nähdä vaikka maailmaa! Älkää ottako paineita, älkääkä kuunnelko muiden mielipiteitä, sillä loppujen lopuksi te itse elätte omaa elämäänne ja teette omat valintanne. 

Olen itse saanut kommentteja siitä, etten vielä ole koulussa. Että mitä pidempään lykkään opiskelua, sitä suuremmalla todennäköisyydellä jään tähän tämän hetkiseen tilaan. On ehdottettu aloja, joista olen suoraan sanonut että hei, ei ole mun juttu. Muut ovat tuntuuneet tietävän paremmin, mitä mun kannattaisi omalla elämälläni tehdä. Tiedän, että ihmiset haluavat vain auttaa. Tiedän, että perheeni haluaa minulle vain parasta. Silti koen olevani ihan musta lammas, kun opiskelu ei tähän saakka ole ollut vain mun juttu. 
IMG_7313
Nyt koen, että on se mun hetki loistaa. Puolen vuoden stressitaistelu alkaa olla aisoissa. Olen kokenut niin paljon, että tunnen olevani valmis ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti jatkamaan opintoja. Ala, omat arvot ja mielenkiinnon kohteet ovat selkeytynyt vuodessa. Enää on jäljellä itse työn tekeminen. 

Siksi vähensin työntekoa huhti-toukokuuksi. Teen vain muutaman illan viikossa töitä, muuten opiskelen. Mulla on nyt tukena tässä ystävät ja perhe, jopa esimieskin!
Itse lukemiseen on vaikea tarttua. Materiaalit kummittelee, enkä enää oikeasti muista mitään luku- tai opiskelutaktiikkoja. Mutta mä aion nyt tehdä parhaani! 

Ja jos en pääse kouluun tälläkään kertaa, niin mitä sitten. Eikö ne niin sano että kuudes kerta toden sanoo..? ;) 

2 kommenttia:

  1. Hei Nora,

    Hirmuisesti tsemmppiä sulle haku-urakkaan! Itsellekin asia on erittäin ajankohtainen, oon nimittäin valmistumassa lukiosta nyt. Just aloitin ennakkotehtävämatskuihin syventymisen.

    Sulla kuulostais kyllä asenne olevan kohillaan; ei pidä luovuttaa!

    Toivottavasti pääset opiskelemaan ja löydät oman juttusi :)

    VastaaPoista
  2. Moiksu!
    Kiitos tsempistä ja samoin sinulle! Lukiosta valmustuminen ja korkeakouluihin lukeminen on varsinainen temppu, paljon intoa sinne!

    Kyllä me kouluun päästään!

    VastaaPoista