REISSUPOSTAUS: P A R I I S I

Pariisi menee vähään samaan kastiin, kuin Venetsiakin. On puhuttu, että se on täysin yliarvostettu, turistien täyttämä kaupunki. Vaan ei! Pariisi on juuri niin ihana ja taianomainen, kuin kaikissa elokuvissa. 

Ja tottahan toki, me kierrettiin kaikki mahdolliset nähtävyydet mitä kerkesi yhteen päivään ja yhteen iltaan tunkea. Notre Dame, Eiffel-torni, Louvre, Riemukaari... You name it. 

Tässä vaiheessa matkaa mukaan löyttätyi kolmanneksi yksi yhteinen ystävämme, joka viihtyi matkassamme viikon. Yövyimme yhdessä kaupungin reunalla, en vain muista kuollaksenikaan aluetta. Läheltä löytyi ostoskatua, Notre Dame ja Seine-joki. Keskustanpaan pääsi kätevästi metrolla. 

Pariisissa vietimme vain yhden kokonaisen päivän eli kaksi yötä, mutta nähdäkseen oikeasti kaupunkia vaatisi vierailu ainakin viikon! Pariisi on niin täynnä kulttuuria ja historiaa, ettei yhdessä päivässä sitä kerkeä läpikäymään mitenkään. Paljon suloisia kuppiloita ja ravintoloita löytyy, pitää vain osata mennä oikeaan paikkaan. Tässä auttoi eräs tuttuni, jolta sain muutaman vinkki vitosen. Pääsimme siis yhden ei niin hehkeän illallisen jälkeen syömään aivan loistavan illallisen. 

Mietimme hetken, että olisimme kivunneet Eiffel-torniin, mutta päädyimme ihailemaan sitä (ja napsimaan klassisia turistikuvia) hiukan kauempaa. Onneksemme ihmisiä ei sattunut juuri silloin olemaan niin paljon! Retkipäivänämme meinnaan välillä tihutteli vettä, välillä paistoi aurinko. Olin jotenkin kuvittellut kaiken tosi erilaiseksi, mitä sitten paikan päällä. Oli todella hassua päästä vihdoin itse näkemään torni, jonka on niin kauan halunnut päästä kokemaan. 

Meidän vierailu kaupunkiin sijoittui juuri sille viikolle, jolle osui niin Ranskan kansallispäivä sekä Trumpin vierailu. Kaupunki oli siis täysissä juhlavalmisteluhulinoissaan ja Ranskan lippuja liehui jokapaikassa! En myöskään ole koskaan tajunnut, miten iso kaupunki Pariisi on. Me käveltiin yhden päivän aikana aivan jumalattoman paljon, emmekä silti nähneet kuin pienen osan kaupungista!

Meidät yllätti se, miten paljon aseistautunutta poliisia liikkui kaduilla. Siis todella paljon! Pääsimme myös todistamaan pommiuhkaa kadulla, jolla meidän hotellikin sijaitsi. Tilanne oli jännittävä sekä hiukan ahdistava ja hetken pälyilyn jälkeen päädyimme kiltisti omaan huoneeseemme. 

Pariisi oli tosi romanttinen kaupunki ja välillä sitä toivoi, että Z olisi ollut mukana. Olisi ollut ihana kävellä käsi kädessä pitkin katuja syöden Crepsejä. 

Me juotiin Aperol Spritzejä ja nautiskeltiin Pariisista kuitenkin täysillä. Louvressa ei käyty sisällä, koska ei olisi ollut aikaa. Mikä on toisaalta hyvä, sillä saanpahan hyvän syyn palata kaupunkiin takaisin tsekkaamaan ainakin Mona Lisan! 

VIIKON VAATE: H I P P I P A I T A

Tämä Denim&Supply Ralph Laurenin valkoinen hippipaita on yksi suosikkivaatteistani, jota garderoobini pitää sisällään. Se on vuosia sitten ostettu sovittamatta Stockmannin mallikappalerekistä Hullujen Päivien aikaan. 

Paita on äärettömän mukava, eikä kiristä tai purista mistään. Malli on samaan aikaan imarteleva ja rento, kiitos löllön yläosan ja kuminauhoilla rypytetyn alaosan. Pientiä twistiä antavat leveät hihat, joidan puolivälissä on pitsikuviointia. 

Tätä paitaa on pidetty niin syntymäpäiväjuhlilla Malagassa mustan kellohameen kanssa, kuin shoppailuasuna kulutettujen farkkujen kanssa. Eli sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, mikä on avainsana meikäläisen vaatekaapissa. Ainakin pyrin siihen... 

Tänään kirppsitelypäivän kunniaksi puin paidan Dr.Denimin farkkushortsien, vintage-lasien ja Niken tennareiden kanssa. Kevyen materiaalin ansiosta, se sopii kesähelteeseenkin. Sitä paitsi, juuri kun kirjoittelin siitä, miten vanhempana ei kestä lämpöä samalla tavalla kuin ennen... Nyt kiroan sitä, miten kylmältä 24 astetta tuntuu. Hmph... 

REISSUPOSTAUS: CANNES & MONACO

Italian jälkeen oli loogista jatkaa reissua Ranskan puolelle. Mietittiin pitkään, että mihin mentäisiin, mutta päädyttiin loppujen lopuksi Cannesiin, jossa olen itse ollut neljä vuotta sitten. 

Cannes on loistava lomakohde, jos mielii rannalla löhöilyä ja luksusputiikkeja. Kaupungista löytyy tietynlaista loistokkuutta, vaikka kadut tulvivatkin turisteja. Filmitalon edustalta voi bongailla tunnettujen elokuvatähtien kädenjälkiä ja casinoita löytyy joka kulmalta. 

Me vietimme nelisen päivää Cannesissa. Tuossa ajassa kaupunki oli suhteellisen nähty, mutta pidemmänkin ajan saa kulumaan. Cannesista pääsee kätevästi niin Nizzaan, Monacoon kuin vaikka St. Tropeziinkin. Veneillä voi matkata myös läheisille saarille esimerkiksi palvomaan aurinkoa. 

Me kiivettiin yksi ilta Notre Dame d'Esperance-kellotornille, jolta oli upeat näkymät öiseen kaupunkiin. Se oli aivan vanhan kaupungin tuntumassa. Vanhan kaupungin pikkukujat taas olivat täynnä toinen toistaan suloisempia ravintoloita. 

Cannesista oltiin varattu asunto, joka oli meidän kummankin ensimmäinen Airbnb-kokemus. Eikä olisi kyllä parempaa paikkaa voinut kohdallemme osua. Hostimme tarjoutui tulemaan meitä vastaan juna-asemalle. Hauskaahan oli se, että tämä ihastuttava vanhempi pariskunta ei puhunut englantia, vaan meidän piti selvitä ystäväni ranskalla, joka oli onneksemme suhteellisen kehittynyt. Pariskunta tutustutti meidät pikkukaksioonsa, joka oli supersiisti ja ihan mielettömällä paikalla. Nimittäin ostoskadun ja La Croisetten välissä. 

Vuokra-asunto oli hyvä vaihtoehto, sillä Cannes ei tunnetusti ole mikään superhalpa, joten säästettiin ihan mukavasti kokkailemalla omat ruuat. Ja kaupunkiin saa ihan omanlaisen kosketuksen, kun asuu kuin paikallinen. 

Saavuimme Cannesiin tosiaan torstaina. Ystäväni bongasi heti netistä, että yhdellä clubilla esiintyisi French Montana perjantai-iltana. Ja sattuipa niin mukavasti, että kyseesä oli yksi kaupungin hienoimmista yökerhoista. Kun sitä harvemmin tulee käytyä ulkona, niin silloin kerran kun käydään, niin käydään ihan kunnolla, tiedättehän. 

Ensin jammailtiin La Croisettella sijaitsevassa rantaravintolassa livebändin tahtiin. Meitä oli neljä naista, ketkä antautuivat musiikin vietäväksi ihan lavan eteen, jossa bändi soitti. Laulaja tuli aina välillä tanssimaan kanssamme ja nimesi meidät Spice Girlseiksi. Tämän jälkeen lähdimmekin jo yökerholle, jossa French Monatan esiintyisi, mutta olimme aivan liian ajoissa (mikä oli absurdia, koska kello oli 11). Siinä sitten kun kuumeisesti yritimme miettiä, missä tapamme aikaa, tuli viereemme yhtäkkiä yksi clubin työntekijöistä. Juttelimme siinä hetken ja hän totesi sitten laittavansa nimemme listalle. Siinä naureskelimme hetken asialle, mutta kun tuli hetki päästä sisään, me tosiaan olimme VIP-listalla. Jopa portsari ei voinut uskoa asiaa todeksi. 

Saimme rannekkeet ranteisiin, jolla voisimme seikkailla pitkin yökerhoa. Mutta nälkä kasvaa syödessä. 

Bongasimme nimittäin vipin vipin, ja saimme tosi hauskan idean koittaa päästä sinnekin. Koska olemme äärimmäisen mukavia ihmisiä ja todella loistavia selittäjiä, puhuimme itsemme sisään. Ja nautimme sitten French Monatanan esiintymisen astetta paremmilta paikoilta. Oli aivan superhauska kokemus, joka hymyilyttää vieläkin. Kaikkea pitää aina kokeilla, vaikka hyvät ideat eivät aina onnistuisikaan. 

Cannesin tunnetuin katu on varmaankin La Croisette-bulevardi, jota reunustavat yksityiset rannat sekä kalliimmat ostosmahdollisuudet ja hotellit. 

Me vietettiin lauantai-päivämme toipuen perjantaista yhdellä näistä yksityisistä rannoista. Rantatuolit sekä varjo maksoivat noin 25 eurosta ylöspäin, riippuen rannasta. Suhteellisen tyyristä, kun ottaa huomioon sen, että olihan sitä jossain vaiheessa pakko syödäkin. Toisaalta oli mukavaa vaihtelua maata varjon alla, toisin kun oli Italian yleisillä ilmaisilla rannoilla. 

Kävi kuitenkin niin ikävästi, että poltin sääreni ihan kunnolla, vieläpä ensimmäistä kertaa elämässäni. Auts. 

Kolmantena Ranskan päivänä päätimme matkata junalla Monacoon, jossa olen itse käynyt ennen. Meitä vain vaivasi sama juttu, kuin Bolognassa: JÄRJETÖN KUUMUUS. 

Kävelimme lähinnä ympäri kaupunkia ja maisemat ovat Monacossa upeat. Meri avautuu edessä ja satama on täynnä upeita jahteja. Monte Carloa kiertävät korkeat, jylhät vuoret ja se on hyvin tiuhaan täynnä rakennuksia. Monaco on vähän samaa luokkaa kuin Cannes, mutta astetta pidemmälle vietynä. Yksi iso nähtävyys on Monte Carlon Casino, ja sen eteen parkkeeratut kalliit autot. 

Helle oli kuitenkin niin näännyttävä, että maisemien ihailua ei kovinkaan kauaa kestänyt. Hassua, miten vanhemmaksi tullessa ei enää kestä ääretöntä kuumuutta samalla tavalla, kuin ennen. Vaikka tällainen vilukissa uskaltautuu koto-Suomessa shortseisa ulos vasta yli 20 asteen jälkeen, on se 37 kuitenkin ihan liikaa. Koskaan ei ole hyvä, eikö?

Monacostakin olisi löytynyt ihania valkoisia hiekkarantoja, että melkein harmitti, kun bikinit jäivät asunnollemme. Joten päivämme kului tosiaan käppäillessä. 

Tykkään tosi paljon etelä-Ranskasta sekä Monacosta, mutta nykyinen matkustusmentaliteettini kaipaa ehkä jotain muuta, kuin rantoja ja luksusta. Toisaalta oli ihana viettää viikonloppu hiukan juhlien ja rannalla löhöillen, sitten jaksoi taas keskittyä nähtävyyksiin ja kulttuuriin. 

N A I M A L U P A

Pikkusiskoni konfirmaatiota vietettiin lauantaina aurinkoisissa merkeissä. Enkä todellakaan voi kuvitella, että tuo seitsemän vuotta nuorempi, perheen pirpana on nyt 15-vuotias ja voisi jopa toimia kummina! Mihin aika juoksee? Jouduin ihan liikutuksen valtaan, kun tarkkailin sisarusteni menoa ja meininkiä, ne on jo niin fiksuja ja vanhoja! 

Rakastan ylipäätään tällaisia juhlia kuten valmistumisia, rippijuhlia ja häitä. Ne on ilon juhlia, jossa juhlitaan jonkinlaista saavutettua virstanpylvästä. Rakastan juhlahumua, rakkaita ihmisiä ja sitä onnen määrää, joka päivänsankarista tulvii. Plus, kukapa ei juhlaruuasta tykkäisi... ;) 

Viikonloppu oli muutenkin ihania ihmisiä täynnä. Oli aikaa nähdä ystäviä niin perjantaina kuin lauantainakin. Sunnuntaisen aamupäivän istuskelin vanhempieni luona lauantain kuvia läpikäyden ja kahvia hörppien. Illalla vietimme Z:n kanssa treffi-iltaa. Kävimme ensitreffiravintolassamme syömässä sekä katsomassa uuden The Dark Tower-leffan, josta ainakin itse tykkäsin tosi paljon. 

Kaiken kaikkiaan ihana viikonloppu takana! Nyt lähden tuon murrosikäisen karvatassun kanssa metsälenkille. Ihanaa maanantaita kaikille! 

IT'S NEVER TOO LATE TO BE WHO YOU WANNA BE

Musta tuntuu, että viimeaikoina blogiskene on täyttynyt inspiroivista teksteistä, joiden aiheet pyörivät armollisuuden, hyväksymisen ja itsensä tutkiskelun ympärillä. Se on mun mielestä tosi hienoa! On voimaannuttavaa, kun ihmiset jakavat omia kokemuksiaan elämästään ja siitä, miten aina ei tarvitse suorittaa pää kolmantena jalkana. Ja tottakai itsekin haluan olla upottamassa lusikkaani itsensä hyväksymisen keittoon. Olen nimittäin tällä hetkellä tilanteessa, jossa en ole ollut neljään vuoteen. 

Maanantai oli mun viimeinen työpäivä huonekalumyyjänä. Ja sainkin kuulla viimeisen työviikkoni aikana monen monta samanlaista kysymystä. 

"Ai pääsitkö opiskelemaan?!"

En. 

"Vaihdatko toiseen firmaan?"

En. 

"Mihin jatkat seuraavaksi?"

En tiedä. 

Ja sitten hämmentynyt katse sekä hiljaisuus. Kyllä, en hankkinut uutta työtä tilalle. Ei, en ole vielä edes vilkaissut uusia työmahdollisuuksia. Rehellisesti sanottuna, en yhtään tiedä, mitä teen elokuun jälkeen. Mulla on nyt käsillä se hetki, kun pidän lankoja omissa käsissäni ja seuraan oikeasti omaa polkuani. Minne se johtaa, ken tietää. Mutta olen itselleni velkaa tämän. Hetken, jolloin voin keskittyä itseeni, edes sen kaksi viikkoa. Asioihin, joita en ole tehnyt viimeiseen puoleen vuoteen, koska ei ole ollut ylimääräistä energiaa. Kuten ikkunoiden pesuun (elämä tuntuu muten superhyperparemmalta kirkkaiden ikkunoiden myötä!).

Kulunut vuosi on ollut mun tähän astisen elämäni rankin. Ja mulla on kuitenkin avattu selkä ja tungettu se täyteen metallia... Mutta sekään ei ollut mitään verrattuna yöunien menettämiseen, jatkuvaan väsymykseen ja elämänhallinnan menettämiseen. Paljon piti tehdä töitä sen eteen, että sai kammettua itsensä kuopasta, jonka olin ihan itse omin pikkukätösin itselleni kaivanut. 

Tämä on kuitenkin asia, jota en aio avata tämän enempää täällä, ainakaan tänään. En ole vielä ihan varma, mitä kaikkea haluan julkisesti jakaa, vaikka siitä voisikin jollekin olla hyötyä. Ja tiedän, että on ollutkin. Tälle kaikelle on oma paikkansa ehkä sitten joskus. 

Joka tapauksessa, olen supervalmis vastaanottamaan tulevan syksyn ja talven. Rohkein ja avoimin mielin. Haenko edelleen opiskelemaan? Todennäköisesti, koska vielä ei ole todellakaan oikea aika luovuttaa sen suhteen. Rakas ystäväni meinasi jopa hiukan kiukusta jauhamiseeni tästä "kriisistä". Että jumalauta, sulla on koko elämä aikaa, olet vasta 22! 

Ja tajusin, että hän on enemmän kuin oikeassa asian suhteen. Ja nyt on käynyt ilmi, etten toki ole ainoa, joka taistelee oman suuntansa löytämisen kanssa. Koska meistä ei ikinä tule kokonaan valmiita ja itsensä etsiminen on hirveän palkitsevaa ja opettavaista. 

En ole siinä pisteessä, missä luulin neljä vuotta sitten olevani. En tosiaan. Mutta jollain tavalla tämä on paljon, paljon parempaa. Mulla on vapaus valita, mitä tahdon tehdä huomenna, ensi viikolla ja ensi vuonna. Nyt on aika kääntää uusi luku elämässä. Jättää ne painavat, pimeät asiat pysyvästi menneeseen ja kohdata ne kaikki ihanat asiat, jotka mulla on vielä edessä. 

Tämän postauksen myötä mä haluan vain valaa uskoa teihin kaikkiin, jotka tappelevat elämän kanssa, iästä viis. Kriisejä tulee, kriisejä menee. Opiskelupaikkoja ei irtoakaan kaikille. Olo saattaa olla ihan kamala kaiken sen keskellä, kun oman ikäiset jo valmistuu, saa oman alan töitä, hankkii lapsia ja menee naimisiin. Sitä tuntee epäonnistuneensa. Luulee, että omat vanhemmat ovat ikuisesti pettyneitä lapseensa, josta ei ikinä tule mitään. Hahhaa, kyllä. Nämä asiat ovat painaneet mua pitkään ja hartaasti alas kuin koulureppu silloin ekalla luokalla. Ja niin, voi olla että tuo kaikki edellämainittu on ihan tottakin. Mutta mitä väliä? 

Sinun elämäsi on tasan tarkkaa vain sinun. Sinä teet päätökset, joilla ohjaat elämäsi siihen suuntaan, mihin haluat. Sinä olet ainoa, joka loppujen lopuksi on vastuussa juuri sinun onnellisuudesta. 

Ja näinehyvineni, haluan toivottaa kaikille ihan mahtavaa torstai-iltaa. Mä heitän nyt jalat sohvalle rankan siivouspäivän päätteeksi ja painan Netflixin päälle. Ja vieläpä hyvällä omatunnolla! 

REISSUPOSTAUS: S A V O N A

Italian viimeinen kaupunki meidän kohdalla oli Savona. Ja minä RAKASTUIN. Olimme superaikaisin liikkellä, sillä Bolognasta juna starttasi jo kuuden jälkeen. Yhdellä vaihdolla saavuimme Savonaan, joka juna-asemalta käsin ei vielä aiheuttanut sydämen sykähdyksiä. 

Mutta vedettyämme napaan kuuden euron pizzan kahteen pekkaan ja muutaman korttelin jälkeen, alkoi kaupunki avautua meille. 

Savona on ensinnäkin kaukana turistikohteesta ja todella rauhallinen verrattuna aikaisempiin pysähdyksiin. Elämänmeno maistui suolaiselta meri-ilmalta ja simpukoilta. Yövyimme Club Nauticossa, joka oli aivan veden äärellä. Hotellin henkilökunta oli superystävällistä ja tarjosivat meille jääkylmät vesipullot, kun saavuimme (mikä saattoi johtua siitä, että puskimme taas hikeä pintaan suhteellisen tehokkaasti matkatavaroiden raahaamisen jälkeen). 

Hotelli oli tosi suloinen ja meillä oli jaettava kylppäri muiden huoneiden kanssa. Tämä ei laisikaan haitannut, sillä muita asukkaita ei kai ollut niin paljon. Tai sitten vain dominoimme kylpyhuonevuoroja, hups... 

Savona-päivän agendana oli löytää köysirata, jolla olisimme päässeet vuoren huipulle ihailemaan alle levittäytyvää merimaisemaa. Hetken tallustamisen jälkeen, lähdimme kipuamaan epämääräisiä kiviportaita kohti tiheää metsikköä. Yhtäkkiä ystäväni spottasi maassa nukkuvan miekkosen ja alkoi epäillä polkuamme kohti tuntemattomaan. Huolettomana sanoin, että jatketaan vaan kunnes meinasin astua huumeruiskun päälle. No, me vaihdettiin sitten suuntaa ja tyydyttiin köysiradattomaan kohtaloomme. Sen sijaan kiipesimme hiukan matkaa mäkeä ylös ja päädyimme loppujen lopuksi, mihinkäs muualle kuin rantsuun! 

Siinä sitten kello viideltä iltapäivällä otimme pikaisen suunnan kohti hotellia vain päästäksemme vielä hetkeksi grillaamaan itseämme. 

Illalla tsekkasimme läheisen linnan, jossa emme vielä sielläkään päässeet näköalapaikoille, mutta kyllä sitä silti pystyi kaupunkia fiilistelemään. Illallinen syötiin tietty ravintolassa, jonka menu täyttyi kalaruuista. Ainoastaan, me otimme listan ainoat ei-kalaruuat, nimimerkillä: sain viime syksyn Malagan-reissulla ruokamyrkytyksen ilmeisesti mustekalasta, ja se alkoi noin viisi minuuttia ennen koneeseen pääsyä. Heh. 

Savona joka tapauksessa ylitti odotukset moninkertaisesti. Ah Italia, aina yhtä sydäntä lämmittävä! Joka kerta lähden entistäkin rakastuneena. Niinkin rakastuneena, että kun lähdimme seuraavana päivä kohti Ranskaa, nappasin aamupalaksi croissantin sekä suklaagelatoa, jolle hellyyttävä kahvilanpitäjä hiukan naurahti. Koskaan ei ole liian aikaista jäätelölle! 

REISSUPOSTAUS: B O L O G N A

Venetsiasta matka jatkui Bolognan kaupunkiin. Junamatka oli noin parisen tuntia ja oli ohi silmänräpäyksessä. 

Bolognassa me yövyttiin vain yksi yö ja koettiin ensimmäiset turhautumisemme. Ensin emme meinanneet millään löytää hotellia. Taisimme kävellä pari kertaa ohi ja kun lopulta löysimme oikean paikan, ei ollut hajuakaan miten pääsemme itse hotelliin!

Seisoskelimme sitten lukitun rautaportin edessä reilu puoli tuntia ystävän soitellessa hotellin henkilökunnalle. Muutamia puheluita myöhemmin ja melkein tunnin odottelun jälkeen paikalle saapui mieshenkilö, jonka kanssa ahtauduimme pieneen hissiin. 

Hotellimme oli huoneistohotelli-tyyppinen ja kylpyhuoneet olivat huoneiden yhteiset. Onneksemme saimme kuitenkin ihan oman. Aamupalaa emme koskaan päässeet tsekkaamaan, koska lähdimme kukonlaulun aikaan seuraavana aamuna kohti uutta kaupunkia. 

Bologna oli huikean keski-aikainen kaupunki pylväskäytävineen, mutta päiväämme varjosti yksi asia. 36 asteen kuumuus hipoi aikalailla sietorajoja, jopa meikäläisellä. Hirveästi ei jaksanut käppäillä ympäriinsä, joten näimme lähinnä vain ydinkeskustan, kiitos hyvän hotellisijainnin. 

Meidän oli tarkoitus katsastaa Asinellin ja Garisendan kaksoistornit ja huikea näköala, mutta tornit olivat suljettu ilmeisesti kunnostustöiden vuoksi. Harmitti hiukan! Hauskaa oli kuitenkin se, että toinen torneista oli kalteva, Pisan tornin lailla ja näytti siltä, kuin se voisi romahtaa hetkenä minä hyvänsä. 

Kaupungilla kävellessä, ihmettelimme meteliä ja serpentiinikasoja. Suunnistimme tottakai ääntä kohti ja satuimme keskelle valmistujaishumua! Opiskelijat olivat pukeutuneet joko naamiaispukuihin tai suuriin kukkaseppeleisiin ja seisoskelivat eräällä aukiolla omien läheistensä ympäröimänä. Päätimme osallistua juhlintaan ja nauttia lasilliset menoa tarkkaillen. 

Juhlatunnelmaa oli hauska seurata sivusta, sillä "normaalien" valmistujaisjuhlien sijaan perheet poksauttelivat shamppanjapulloja ja kantoivat pieniä sormisyötäviä tarjottimilla kaupungille. Kätevää! 

Illalla kävimme vielä syömässä ja juomassa viinit, ja meininki oli niin ihanan italialaista! Ihmiset istuskelivat pienillä terasseilla iltamyöhään saakka täyttäen ilman naurulla ja iloisella puheensorinalla. Siin hetkessä mietin, että voiko missään muualla tuntea itsensä kotoisammaksi, omaa kotia tietty lukuunottamatta.

Yö meni valitettavasti astetta hikisemmissä merkeissä. Koska päivä oli kuuma, ei ilta ollut yhtään sen viileämpi. Meidän huoneessa ei myöskään ollut ilmastointia saatika edes tuuletinta, joten lakanat olivat hiestä märät eikä unenpäästä oikein koskaan saanut kiinni. Havahduimme ystäväni kanssa kumpikin myös keskellä yötä siihen, kun nainen kirkui vertahyytävästi jossain ulkona. Tuskan hien kaveriksi hiipi siinä vaiheessa otsalle myös pelkohiki...

Tiivistettynä, Bologna ansaitsee toisen mahdollisuuden joskus tulevaisuudessa. Paljon jäi näkemättä ylitsepääsemättömän kuumuuden vuoksi, mikä hiukan harmittaa näin jälkikäteen ajatellen. Kaupunki kuitenkin tulvii historiaa ja ilmeisesti myös fantastisia ruokapaikkoja, sillä Bologna tunnetaan varmasti parhaiten ruoan mekkana. Voin suositella kaupunkia kyllä, mutta ehkä mieluummin hiukan viileämpänä ajankohtana.