16. lokakuuta 2017

MAANANTAIN MATKAILUHAAVEILUJA

Mun mielestä on ihan okei, jos pyhittää maanantait kahville, haaveilulle ja Pretty Little Liarsille (okei, voidaanko hetki puhua siitä, miten kuuma Keegan Allen on??!!). 

Joka tapauksessa, olen taas viime aikoina miettinyt seuraavia maailman valloituksia. Kesän reissu keskittyi kivasti läntiseen Eurooppaan, joten seuraavaksi voisi miettiä jotain uutta ja ihmeellistä!
amCharts
22 vuoteen on mahtunut 15 maata. Netistä löytyy paljon näitä generaattoreita, jotka maalaavat sinulle näkyviin maat, joihin olet matkustanut. Ne myös auttavat hahmottaman maailman suuruutta. Löytyy niin paljon nähtävää ja koettavaa, että päähän tässä menee sekaisin! 
Euroopan lisäksi meikäläisen listalta löytyvät Japani, Bali ja Afrikka. Suuri unelma olisi kuitenkin se, että tuolla yllä olevalla kartalla olisi enemmän violettia kuin valkoista. 
IMG_9092
Palo muualle on aina ollut todella suuri omalla kohdalla. En ole koskaan kokenut itse koti-ikävää, vaikka en niin pitkiä aikoja poissa ole koskaan ollutkaan. Käänteinen kulttuurishokki on kuitenkin tullut tutuksi, sillä jo teini-ikäisenä itkin kotimatkalla takaisin Suomeen. Rakastan uuden kokemista niin paljon, että sitä voisi kutsua melkein riippuvuudeksi. :D 
Viime vuosina oma suhtautuminen matkustamiseen on muuttunut tosi paljon. Luonto, ihmiset ja kulttuurit kiinnostavat aivan eri tasolla kuin ennen. Hyvä ruoka, erilaiset elämäntarinat ja uudet maisemat vetävät puoleensa niin koti-Suomessa kuin muuallakin maailmalla. Matkustaminen on mulle kuin sielunruokaa, josta ei vain saa tarpeekseen. Tavoitteena onkin ollut jo vuosien ajan päästä edes kerran vuodessa elämään matkalaukkuelämää.  
IMG_9214
IMG_9457
Tällä hetkellä kiinnostaa vain kaikki! Luin vähän aikaa sitten postauksen Pohjois-Norjasta ja pakko sanoa, että jylhät vuoristot meren äärellä vetävät puoleensa. Sinne pääsisi suhteellisen helposti vaikka autolla läpi Suomen ja Ruotsin. 
Itä-Eurooppaassa ei ole tullut myöskään käytyä, joten sekin kiinnostaisi, erityisesti Puola, Baltian maat sekä Slovenia. 

Jenkit ei ole koskaan olleet meikäläiselle jostain syytä sellainen must visit. Viimeaikaiset Insta-selailut ovat kuitenkin saaneet mut kiinnostumaan upeista luonnonpuistoista, joita maa pitää sisällään! Etelä-Amerikka taas on houkutellut siitä saakka, kun juteltiin Saksassa sieltä kotoisin olevan miehen kanssa (en nyt tähän hätään keksi kuollaksenikaan, mistä hän oli). Hänellä oli heittää paljon hyviä matkasuosituksia joihin tarttua! 

Muita mainitsemisen arvoisia haavekohteita ovat Vietnam, Australia ja Islanti. Suomeakaan ei pidä unohtaa, sillä täältä läheltäkin löytyy yksi paikka, jonne täytyy päästä. Lappi! Jostain syystä kutittelisi jonkinlainen vaellusreissu, mutta sitä ennen täytyy varmaan vielä karaistua hiukan enemmän...

Onko teillä matkailuhaaveita tai superihania muistoja menneiltä matkoilta, joita haluatte jakaa? 

2 kommenttia:

  1. Mulla on paljon matkakohteita jonne haluan mutta seuraavaksi on ihan pakko päästä Lontooseen! <3 Oon halunnut sinne iiihan pikkutytöstä lähtien! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu, hei olet oikeassa! Lontoo on itsellänikin yks ehdoton pakko päästä- kohde!

      Poista