CONVERSATIONS WITH MY 13 YEAR OLD SELF

Oh don't lose your passion or the fighter that's inside of you
You're the girl I used to be
The pissed off complicated thirteen year old me

Pink - Conversations with me 13 year old self

Ah, nostalgiaa. En rehellisesti tiedä mitään parempaa kuin vanhoihin kuviin törmäämistä. Löysin yhdeltä pölyiseltä muistitikulta ystäväni tekemän videon minusta, joka oli niin koskettava, että meinasi tippa tulla linssiin. Nappasin ruudulta pari kuvaa (älkää siis välittäkö laadusta). Mielessäni alkoi heti soida Pinkin yllämainittu kappale, joka on omistettu 13-vuotiaalle itselle. 

13-vuotias minä on kerrassaan mahtava! Olin aika rauhallinen ja helppo, ainakin uskoisin niin. Murrosiän mielenmyllerrykset iskivät vasta vuosia myöhemmin, lähinnä peruskoulun jälkeen. Siihen saakka olin todella tunnollinen. Vietin aikaa parhaiden ystävieni kanssa tutkien maailmaa (eli internetin ihmeellistä maailmaa) ja elämä oli auvoisaa. 

13-vuotias minä oli kaiken skolioosin korsettihoidon alla kovin itsevarma itsestään! En ollut todellakaan yläasteella mikään beauty queen ja tiesin sen itsekin. Olin hullutteleva ja vaatteeni olivat aatteeni. Ostin kaikki vaatteet kirpparilta ja laitoin päälleni kirjaimellisesti mitä vain! Kuinka siistiä! Käytin paljon mekkoja ja näpersin itse koruja harva se päivä. Hiukset olin leikkauttanut yläasteen alussa lyhyeksi, tummanruskeanpunertavaksi poikatukaksi, jonka kasvuvaihe oli sanalla sanoen, awkward. 

13-vuotias minä sai kuulla paljon, kuinka outo olikaan. Koulun ruokalassa jostain pöydästä heitettiin ruokaa päälleni ja tupakkapaikalta muistan jonkun huutaneen "Emo!". Mutta eipä nuo paljoa lannistaneet, päinvastoin! En kokenut koskaan olevani kiusattu, enkä ollutkaan. Oli vain muutamia ihmisiä, joita varmaan pelotti mun rohkeus olla oma itseni. 

Voi sinua, 13-vuotiasta minua. Tietäisitpä vain, kuinka tulisit koko elämäsi kuulemaan olevasi outo, mutta oikeastaan oppisit rakastamaan sitä. Kukapa haluaisi olla normaali tässä maailmassa? Eikö se ole vähän tylsää? 

Onneksi elit ihanan turvallista nuoruutta. Sellaista, missä parhaat ystävät kertovat fritsuista, riekutaan yöt Omegle-chattipalstalla puhumassa yhdessä vieraille ja ensimmäiset henkoset tupakasta vedettiin salaa metsässä (olin vain niin tunnollinen, että se jäi vaan siihen yhteen henkoseen). 

Täytän 23 parin viikon päästä. Se tarkoittaa sitä, että näistä kuvista on kerennyt vierähtämään vuosikymmen. Olen paljon velkaa tuolle rääpäleelle, joka kävi paljon muutoksia läpi. Joka luukutti Evanescenceä ja Marilyn Mansonia suljetun oven takana. Joka katseli Audrey Hepburnin mustavalkoelokuvia ihaillen. Joka uskalsi olla ihan se oma outo itsensä.