30. heinäkuuta 2018

KESÄ ON IHMISEN PARASTA AIKAA

IMG_3695
IMG_3724
IMG_3704
IMG_3708
Heinäkuu alkaa lähentyä loppuaan, mihin tämä kuukausi oikein on kadonnut?! 
Olen itse yrittänyt paiskia niin paljon töitä, kuin olen vain saanut, jotta voisin elokuussa vihdoin alkaa laittamaan terassia. Mutta aikaa on myös jäänyt kaikelle muullekin, kuin työpaikan jäisen ilmastointilaitteen alla seisomiselle (josta olen enemmäin kuin kiitollinen). 
Aurinko on porottanut aamusta iltaan, joten kesäsäästä on päässyt nauttimaan ympäri kellon (ja kesäyöt on parasta mitä tiedän). En muista, milloin viimeksi olisin ensinnäkin uinut näin paljon Suomessa. Järvivesi on niin lämmintä, ettei sen jälkeen tarvitse rynnätä kietoutumaan pyyhkeeseen. 
Vapaapäivät olen koittanut käyttää ystävien kanssa. Teurastamolla syötiin maailman parasta italialaista vegejäätelöä, Linnanmäellä hattara maistui muutaman kieppumisen jälkeen paremmalta kuin koskaan. Viime perjantaina kiivettiin Z:n kanssa laskettelurinteen huipulle katsomaan verikuuta, jota ei koskaan onnistuttu näkemään. Mutta seikkailuhan sekin. Yhden kohdan saan myös kesän bucketlistiltä vetäistä jo yli, sillä samainen heppu vei meidät katsomaan auringonlaskua merenrantaan. 

Nyt painetaan vielä tämä viikko, jonka jälkeen tämä tyttö siirtyy pariksi viikoksi lomailemaan! Tätä on odotettu! Edessä on häiden tanssimista, roadtrip vanhan ystävän kanssa sekä kaikkea muuta hauskaa. Elokuuhan on niin sanotusti viimeinen kesäkuu, joten siitä otetaankin sitten kaikki irti. Nyt heittäydyn hetkeksi tuohon terassille paistattelemaan päivää ennen töihin lähtemistä. Ihanaa alkavaa viikkoa toverit! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti