MITÄ MULLE KUULUU?

On se kumma, miten auringon ja lämmön myötä herää itsekin eloon. Pursusin eilen niin paljon energiaa ja voimaa, etten oikein tiennyt, mihin sitä olisi pitänyt purkaa. Heitin sitten kaikki vanhat lehdet muun muassa keräykseen, istahdin pikkusiskon kampaus- sekä meikkituoliin ja tapasin vanhaa ystävää pizzan merkeissä. 

Pimeän ja kylmän talven jälkeen on taas sellainen fiilis, että sitä voisi alkaa pikkuhiljaa taas sosialisoitumaan ja liikkumaan muuallakin, kuin kodin, työn ja koulun välillä. 

Halusin tällä kertaa tulla kirjoittelemaan ihan vain kuulumisia, ei mitään sen kummempaa. Niinkuin ylempänä mainitsin elämä on aikalailla liikkunut aksellilla koulu, työ ja koti. 

Koulu maistuu edelleen, toki pieniä sopeutumisvaikeuksia on ollut. Keskittymiskyky on tasoa kultakala ja ensimmäinen tenttini tuli hylättynä takaisin, vaikka luulin sen menneen hyvin. Alkuvuoden "Miksei me jo päästä tekemään?" on vaihtunut "Ai, perkele, oliko tuollekin päivälle deadline?". Samaan aikaan stressaa, mutten kuitenkaan jaksa stressata. Kauhean selkeää. On ollut kuitenkin mahtava huomata, miten vieraista ihmisistä on alkanut muotoutua sellaista omanhenkistä porukkaa. Tykkään hirveästi kanssaopiskelijoistani! 

Mitä taas töihin tulee, on seuraavat viikot suhteellisen raskaita. Sattuneista syistä täyspäiväisen koulun lisäksi teen parinkymmenen tunnin työviikkoa. Toisin sanoen, on ihan liikaa päiviä, jolloin herätys soi 5:30 ja illalla kotiudutaan siinä puoli yhdentoista maissa... 

Tuossa maalis-huhtikuun vaihteessa oli hetkellinen juoksuhiekkahauta omien jalkojen alla juurikin hylätyn tentin, pienen väsymyksen ja muiden pikkutekijöiden yhteissummana. Oli yksi viikko, kun ei oikein taas nukuttanut. Pelotti ihan hirveästi, että mitäs jos unettomuus taas hiipii salakavalasti päälle, enkä jaksakaan enää tehdä mitään. Viime kevään väsymys kun on aika kirkkaana vielä mielessä. 
Parin viikon itsesäälissärypemisen, apteekin melatoniinivalmisteiden (täysin lumenappeja) ja mooonien suklaalevyjen myötä onnistuin kuitenkin kaivautumaan mörköjeni keskeltä auringon valoon. Ja voi pojat, miten tuntuu taas hyvältä!

Toisin sanoen, elämä on sellaista hauskaa vuoristorataa viikosta toiseen. Tällä hetkellä keskelle hektistä arkea kaipaisi jonkinlaista irtiottoa kaikesta, mutta sen sijaan hommasin itselleni toisen työn nykyisen rinnalle, jotta kesällä olisi jotain millä tuhlata (lue: maksaa laskut). 
Mutta kaikesta kiireydestä huolimatta nautin ihan suunnattomasti tästä keväästä, uusista ihanista ihmisistä ja miksei vähän vanhoistakin ja niinkuin sanoin, pursuan ihan superisti uusia ideoita ja energiaa. Meneillään on muun muassa "Vaatekaappi uusiksi"-projekti sekä "Nyt sisustetaan viimeinkin kämppä kuntoon"-projekti. Rautaahan tunnetusti pitää takoa silloin, kun se on kuumaa. Täytyy vain pitää huoli, että jossain vaiheessa ottaa vähän sitä kuuluisaa omaa aikaa. 

Toki tämä hektisyys heijastuu heti tänne blogiin, mutta kyllä, haluan edelleen kuljettaa teitä tässä rinnalla mukana. 
Seuraavaksi huitaisen kahvit nassuun ja lähden hoitamaan sunnuntain työvuoron plakkariin. Nauttikaa elämästä ihmiset, se on ihanaa!