Henkilökohtaisella tasolla harjoittelen paljon irtipäästämistä.
Jo pelkästään omiin tähtiini on kirjoitettu, että olen hanakasti asioihin tarttuvaa sorttia. Otan tiukan otteen ravunsaksillani kaikista olennaisista ja epäolennaisista, hyvistä ja huonoista hetkistä. Todellisuuteni rakentuu toisinaan ylianalyyttisille tarinoille, jotka haamujen tapaan eivät jätä minua rauhaan, vaan pyörivät päässäni epämääräisenä muistojen tulvana. Selitän itselleni paljon ja pohdin syitä asioille ja ihmisille. Meillä on taipuvaisuutta narratiivisuuteen eli elämän jäsentämiseen tarinoina. Yleisesti määrittelemme itseämme haitallisten tarinoiden kautta. Omalla kohdallani olen mestari luomaan pahaa oloa itselleni ja ympärilleni lähtemällä ikuiseen ajatusjuoksuun näiden menneisyyden haamujen kanssa, joita meillä kaikilla tuppaa olemaan enemmän tai vähemmän.
Irtipäästämistä voi tehdä niin epätyydyttävästä elämäntilanteesta, huonoista ajatusmalleista, haitallisista tai myrkyllisistä ihmissuhteista ja ihan konkreettisista tavoista. Itselläni aikaisemmin irtipäästäminen on nimenomaan ollut elämäntilanteeseen liittyvää. Kun tajusin jättää energiasyöpöt pois omasta arjesta, on ollut helpompi käsitellä omia ajatuksia suurentelematta niitä isoiksi hirviöiksi. Hengittäminen on helpompaa, kun ajatuksilla on tilaa. Onnellisuus taas on suurempaa, kun omat voimat eivät mene liiaksi asioiden vatvomiseen ja pyörittelyyn.
Kun elämässä on tapahtunut, olen normaalisti jäänyt vellomaan melankoliassa ja synkkyydessä. Teininä oli helppo turruttautua huonoilla tavoilla, mutta mitä aikuisemmaksi sitä kasvaa, sitä enemmän ymmärtää olla tekemättä vain lisää hallaa. Tämä vain tarkoittaa aina sitä, että omien vastoinkäymisten ja ongelmien kanssa joutuu kohdata kasvokkain ja sepä vasta rumaa touhua osaa olla!
Mutta nyt siihen on alkanut pikkuhiljaa tulemaan muutosta. Oman sisäisen rauhan saavuttamisessa on se hyvä puoli, että ongelmat pystyy ulkoistamaan ja niiden tarkasteluun on tullut uusia puolia. Olen myös löytänyt itseeni takertumisen sijaan loistavia menetelmiä käsitellä omia tunteita ja sen jälkeen päästää niistä irti.
Tämän suuren kehitysaskeleen itsessäni huomasin vasta toukokuussa, kun päässä vihdoin naksahti huomion tekemisen merkkiksi. Tajusin päästää irti itseäni painavasta asiasta ja voi pojat, on ollut helpompi hengittää. Siihen riitti se, että kuukausien vellomisen jälkeen ymmärsin, että en voi vaikuttaa kuin omaan toimintaani ja muu jääkin sitten luottamuksen varaan. Jokaisella on mahdollisuus tehdä uusia valintoja elämässään.
Jooga ja meditaatio ovat olleet myös suuria polun viitoittajia, mikä tulee oman mielen sekaviin maisemiin. Se, että tarpeeksi syvään hengittämällä voi saada liikkellee suuria massoja ikävää oloa sen sijaan, että ne muodostaisivat suuren möykyn tuohon rintaan. Että mielen keskittäminen ja affirmaatioiden toistaminen, on yllättävän hyvä temppu huijata oma mieli ohjautumaan uudelleen.
Valitettava, mutta hyvvä uutinen on se, että ihminen kasvaa, muuttuu ja kehittyy jatkuvasi. Välillä toivoisin pystyväni käymään itseni kanssa sisäisiä dialogeja paremmin juuri tässä ja nyt-hetkessä. Turhan usein kuitenkin vetäydyn kuoreeni saatuani jonkinlaista piikkiä lihaan, koska se nyt vaan on helpoin tapa reagoida. Mutta tässä sitä edellään ollaan!
Ja kyllä, tänään on ollut taas yksi niistä aamuista, kun olen saanut ahaa-elämyksiä omasta elämästäni tuijottaessa liikkuvan junan ikkunasta ulos (niin runollista). Tämän päivän hetki ei kuitenkaan ole tähän aiheeseen liittyvää. Tai no, ehkä vähän. Täytyisi oppia päästämään irti siitä tunteesta, etten voi täysin ensinäkemällä luottaa ihmisiin uskaltaakseni olla täysin avoin oma itseni. Tästä ehkä lisää myöhemmin.
Ja luit aivan oikein, olen oppinut koulun myötä uusia hienoja sanoja kuten narratiivisuus tai sisäinen dialogi. Jotain hyötyä tuosta instituutista siis on! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti