Haluaisin sanoa, että täällä ollaan jälleen elävien kirjoissa, mutta se olisi aika karskisti valehtelua. Selvisin kahden viikon työkoulustressi-puserruksesta, mutta valitettavasti kropalla menee aina hetki toipua, ainakin omalla kohdalla.
Nimittäin mikä minuun itseeni tulee, näyttäisi nykyään stressin myötä katoavan ne kullan kalliit yöunet kuin pieru saharaan.
Olen aina ollut huono nukkuja. Lähinnä heräilen paljon öisin enkä saa helposti unta yöllä. Teini-aikojen korsettihoito ei paljoa auttanut, kun kroppaa painavan muovikorsetin vuoksi heräsin jokaiseen kyljen kääntöön. Saan unihalvauksia, jos lähden leikkimään omalla unirytmillä ja näistä viisastuneena, annan enemmän arvoa peiton alla tuhisemiselle, kuin yökukkumiselle.
Noin puolitoista vuotta sitten tein lähempää tuttavuutta unettomuuden kanssa. Kuukausien ajan heräilin monta kertaa yössä ja aamulla olin kuolemanväsynyt, vaikka takana saattoi olla ne "seitsemän hyvää tuntia unta". Ja kun vielä viidentoista tunnin putkeen nukuttujen yöunien jälkeen olo ei ollut hyvä, päätin hakea apua.
Unettomuuden oireita nimittäin ovat virkistämätön uni, yöheräämiset ja ihan se vanha tuttu "nyt ei nukuta". Unettomuus on ihan kamalan yleistä ja lääkärikin totesi keskustellessamme unilääkkeiden mahdollisuudesta, että tietäisitpä vain kuinka moni niitä pillereitä popsii pärjätäkseen arjesta. Eikö kuulosta karulta? Ihminen voi syödä huonosti ja liikkua huonosti, mutta huonosti nukuttu yö onkin sitten enää muutaman askeleen päästä psykoosista.
Vuosi takaperin söin kuuden kuukauden ajan masennuslääkkeeksi määriteltyä reseptilääkettä, jota pienissä määrin käytetään unettomuuden hoitoon. Ja oi kyllä, aloin taas nukkumaan sikeästi kuin lapsi konsanaan, vaikka mukana tulikin sitten se aamupöhnä ja jatkuva nälän tunne. Kesällä lopetin lääkkeet ennen reissua, eikä niihin ole tarvinnut turvautua sen jälkeen.
Paitsi nyt, kun ollaan taas itse noidankehässä. Ja nyt ei enää puhutakaan siitä, että uni ei virkistä. Nyt puhutaan siitä, että tulee niitä öitä, kun en nuku silmäystäkään. Makaan vain sängyssä ja tuijotan verhon liikkeitä (niitä ei ole). Siinä aamuyöstä iskee sitten aina ahdistus siitä, että ei mun nyt enää kannata edes yrittää nukkua, kun herätys on jo kahden tunnin päästä.
Omalla kohdalla tuo totaalinen unenpuute tuntuu suurin piirtein tältä: Saatan olla järkyttävän väsynyt niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta sänkyyn päästessä se aivojen on/off nappi kokee jonkinlaisen sähkövian. Noin tuhat ajatusta pyörii samaan aikaan päässä ja siinä vaiheessa, kun olen käsitellyt ja murehtinut kaikki käytännön asiat, alkavat aivoni miettiä erilaisia jumppaliikkeitä, joita kokeilla (not even kidding). Tämä on äärimmäisen turhauttavaa siksi, että ensinnäkin niiden asioiden vatvomiseen saattaa vierähtää kolme tuntia kolmessa sekunissa ja sitten ahdistunkin jo siitä, etten saa unta, joka yleensä vain pahentaa unettomuutta.
Ja tämä kaikki ei haittaisi, jos se tapahtuisi vain silloin tällöin. Mutta kun yhtenä yönä et nuku, menee pari yötä unirytmin korjaamiseen, jonka jälkeen tuleekin jo seuraava uneton yö. Ja siinä tullaankin siihen ongelmaan, että meikäläiselle, jonka unentarve on kahdeksan tuntia yössä, on tämä unettomuus aika koettelemus.
Unettomuus vetää mielen mustaksi ja olon riittämättömäksi ja epäonnistuneeksi. Unettomuus imee sellaiseen mustaan aukkoon, jossa yhtäkkiä muistat kaikki elämässäsi tapahtuneet ikävät asiat. Toisaalta se aiheuttaa myös sen, että keskittymiskyky on tasoa mitä, missä, milloin ja aivotyöskentely muistuttaa promillen humalaa yhdistettynä adhd-kohtauksiin.
Syy, miksi halusin tästä kirjoittaa on puhtaasti se, että haluan avata näitä asioita niin itselle kuin teillekin. Kiitos useiden bloggareiden, jotka ovat nostaneet yleiseksi puheenaiheeksi omat terveysongelmansa, on ihan ok puhua myös niistä elämän vaikeista asioista. Unettomuuteenkin saa apua, vähän niinkuin flunssaankin ja saattaa olla, että ensi viikolla pirauttelenkin lääkärin vastaanotolle. Kirjoitan tätä postausta nimittäin, yllätys yllätys, unettoman yön jälkeen.
Myöskin erään koulukaverin kommentti vähän järisytti. Olin nukkunut pitkästä aikaa hyvin, mutta hän totesi, että näytän väsyneeltä enkä ole oikein oma itseni. Siihen kiteytyi tämä kaikki aika kivasti. Kyllä minä niin paljon mieluummin olisin se oma, hauska itseni zombimorsiammen sijaan.
Unettomat yöt ovat saatanallinen kirous, jotka altistavat ahdistukselle ja saamattomuudelle. En pysty suoriutumaan mistään, koska aivot eivät ole oikein mukana, noh, missään. Vaikka tiedostan stressaavimman ajan olevan jo takana, ei se selvästikään ole vielä ihan selkeä asia omalle päälleni. Se terrorisoi minua heittämällä miljoona rautaa tuleen jättämällä ne kuitenkin takomatta.
Aiheesta voisi kirjoittaa paljon muutakin, mutta jätän tämän nyt vain tähän. Kokemuksia tai hyväksi koettuja vinkkejä otan vastaan kommenttiboxissa!
Mutta, hyvää vappua ja ensimmäistä toukokuun päivää kaikille! Eilen saatiin nauttia ihanasta säästä hyvässä seurassa ja vaikka tänään sataakin, ei se estä fiilistelemästä tulevaa kesää!
