26. maaliskuuta 2018

SOMEMASENNUS JA KUVAKATEUS

Mun mielestä somesta on aina hauska puhua. Se on niin läsnä monen elämässä ja se herättelee paljon kysymyksiä ja mielipiteitä laidasta laitaan. Olen blogiin kirjoitellut joskus aikaisemminkin somesta ja keskittynyt lähinnä ikäviin puoliin, mutta postaus on kadonnut jonnekin bittiavaruuteen, kiitos delete-nappulan ja "aloitanpas uudelta pöydältä"-ajatuksen. 

Viime aikoina olen kuitenkin kuullut yhä enemmän ja enemmän ajatuksia siitä, miten moni ihminen kärsii somekateudesta ja pahasta mielestä. Yhä enempi ihmisistä päättää poistaa oman Instagram-tunnuksensa tai jättäytyä pois Snapchatin koirafilttereiden maailmasta. Mistä tämä johtuu? Milloin sosiaalisesta mediasta on tullut energiasyöppö monsteri? Vaatiiko aito onnellisuus somettoman elämän? 
IMG_2342
Miksi minua ei enää löydä snapchatista?

Aloitetaan omista kokemuksista. Tein itselleni Snapchat-tilin muistaakseni vuosi sitten. Olin koukussa heti. Miten tyydyttävää olikaan jakaa omasta elämästä hauskoja sattumuksia saman tein napin painalluksella! Snäppäsin melkein joka päivä ja seurasin silmä kovana myös muiden touhuja. Kunnes sain ähkyn ja ärsyynnyin aivan totaalisesti. 
Viime kesän reissulla yhtäkkiä meikäläisen valtasi tunne, joka ei mennyt pois. Puhelin oli kaikilla kaiken aikaa. Yhteisistä ruokakuvista piti ottaa snäppiä, samoin Yodden hassuista ilmeistä. Kavereiden lyhykäisiä videoita piti päivitellä jatkuvasti ruudulle. Samaan aikaan bloggaajat ja vloggaajat kaatoivat ihan kaiken elämästään omille silmilleni. Tuli sellainen möykky rintaan, että miksi kaikki asiat pitää jakaa kaikille? 
Jatkuva vesiputouksenomainen informaatiotulva oli mun aivoille liikaa ja niin poistui aplikaatio puhelimestani, enkä sen jälkeen ole sitä kaivannut elämääni. 

Niin kiva idea, kuin snäpissä onkin, niin pakko sanoa: miksi aikuinen ihminen haluaa ottaa selfieitä koirankorvilla ja kaunistavilla filttereillä? Miksi jokaisesta dinneristä täytyy napata kuva? Ketä ja mitä varten? Niin paljon, kuin somesta tykkäänkin, en tahdo sen olevan oikean käteni jatke. Haluan antaa kaiken huomion ihmisille, joiden kanssa olen. Ja elämä on huomattavasti hauskempaa näin. Yritän nykyään pitää kännykän visusti laukussa ravintola-illallisten ajan.  
IMG_2344
Instagram - inspiraation ja kateuden rakkauslapsi

Mikä taas tulee Instagramiin, minä rakastan sitä! Se on ihana sovellus täynnä kauniita asioita. Musta on ihana jakaa sinne kuvia. Oma feedini on ikäänkuin valokuva-albumi, josta on mukava selailla tietynlaisia hetkiä ja muistoja läpi. 

Se ei kuitenkaan ole aina ollut sellaista minulle, eikä se ilmeisemmin ole sitä muillekaan. Kävimme nimittäin lyhyen keskustelun muutaman koulukaverini kanssa ja pari ihmistä totesi sen auheuttavan lähinnä kateutta ja henkisiä vatsanväänteitä.
Tiedättehän sen tunteen?
Selaatte kuvia, ja vastaan tulee kauniita ihmisiä rannoilla, toinen toistaan timmimpiä vartaloita, parvekkeelle katettuja aamupaloja, jotka ovat kaukana omasta tiistai-aamuisesta mikropuurosta. Uusia vaatteita, kenkiä, kampaajakäyntejä, manikyyreja, design-sisustuselementtejä ja latte-kuppeja vegaanisissa raakaruokakahviloissa. ÄHKY. Taas kerran. Ei tavallisen tallaajan elämä ole jokapäiväisiä lounaita trendiravintoloissa ja onnen hetkiä Balilla (mun jokapäiväinen elämä on aamulla koiran pissalle päästäminen pihalle yläosattomissa ja lounaan skippaaminen ruisleivällä). Joten ei nyt mikään ihmekään, että Instagramin selaaminen saa aikaan kateutta ja masennusta. Viimeisen päälle hiotut ja Macin huulipunalla maalatut profiilit ovat kaukana omasta arjesta. Niissä ei ole mitään tarttumapintaa tai samaistuttavaa. 
Mutta samaan aikaan, kun me kaikki toivoisimme autenttisempaa arkea nähtäville someen, ei kukaan oikeasti halua jakaa kuvia eteiseen unohtuneista roskapusseista tai Iittalan kakkos-laadun lautasilla komeilevasta makaroonilaatikosta. 
Mikä on siis se some, joka olisi samaan aikaan aito, mutta inspiroiva? 
IMG_2349
Itse olen löytänyt vastauksen omaan Instagram-kateuteeni. Koska huomasin jossain vaiheessa oikeasti olevani ihan rehellisesti kateellinen upeille social media influencereille, joiden "instant photos" olivat photoshopattuja, järjestelmäkameralla napattuja, tunnin asetteluja vaatineita taideteoksia, joita voisi löytyä Ellen kansien välistä. Koin pahaa oloa. Koska omat Honor seiskalla otetut kuvat eivät henkineet viboja boheemista elämästä kauniiden keramiikka-astioiden keskellä. Mua myöskin ärsytti neuvot "kuinka saada kaunis Instagram-profiili ja paljon seuraajia"-höpinät. Ei, en halua, että jokaisessa kuvassa olisi sama filtteri, sama väriteema ja rauhallinen asetelma. 
Aloin yksinkertaisesti poistamaan seuratut-listaltani henkilöitä, joita kadehdin tai jotka eivät yksinkertaisesti antaneet minulle yhtikäs mitään. Olen ihminen, joka hakee voimaa muista ihmisistä. Ja jos en ole tekemisissä oikeassakaan elämässä epämiellyttävien ihmisten kanssa, miksi seuraisin somessa henkilöitä, jotka aiheuttavat minulle henkistä pahaa oloa täydellisyydellään (joka on oikeasti vain illuusio, ei kukaan tässä maailmassa ole täydellinen). 
Päätin vierittää pois paineet siitä, mitä someen voi julkaista ja mitä ei. Jos jostain ihmisestä tulee epäaito olo, se on soronoo ja delete. Jos huomaan jonkun antavan minulle uusia ideoita, painan sydämen kuvaa. Jos haluan julkaista kuvan meikittömästä naamastani, teen sen. Jos en halua julkaista kuvaa meikittömästä naamasta, koska poskessa komeilee finni, en julkaise sitä. Niin yksinkertaista. 

Omalta seurauslistaltani löytyy muun muassa: 
liuta ihania ystäviä
@meerikoutaniemi
@ellaelers
@jinti_fell
@ditavonteese
@thordiselva
@mariaveitola
@yoga_girl
@vanelja
@thehikingyogi_
@byefelipe
@weirdomandys
@thekatvond
@henriikkaronkkonen

Ja monia, monia muita!
Kannattaa myös vähentää puhelimen näpräystä, silloin välttyy someähkyltä ja älyttömältä tulvalta kuvia, kuvatekstejä ja mielipiteitä. Kannattaa miettiä, avaako puhelimen ensimmäisenä aamulla katsoakseen, mitä maailmalla tapahtuu. Vai antaako itselleen aikaa miettiä, että miten minä eläisin tämän päivän. Some nimittäin rehellisesti tappaa luovuutta, jos sille vierittää suurimman ajan omasta päivästään. En ainakaan itse saa mitään aikaiseksi, jos jään moneksi tunniksi selaamaan kauniita kuvia. Sen jälkeen on vain entistä väsyneempi omaan elämään. 

Ja jos sinusta tuntuu, ettet saa somelta mitään: poista koko shaisse! Siitä vaan, delete-näppäin laulamaan. Et menetä mitään. Kenenkään sosiaalinen elämä ei oikeasti pääty somettomuuteen, pahimmillaan missaat tiedon jonkun etäisen tuttavasi synnytyksestä tai iltapalasta. 
Omaa elämää ei tarvitse elää filttereiden läpi. Ehkäpä ensimmäinen askel onnellisempaan someen on julkaista ensi kerralla vähemmän muokattu kuva, vähemmän lavastetusta tilanteesta. Ja jos saat itsellesi voimaa pitämällä oman somekanavasi suunniteltuna ja tietyn värisenä, u keep going!
Parhaimmillaan some voi olla mielialaa kohottavaa, inspiroivaa ja yhdistävää. Jos kaipaan uusia ideoita, napautan itseni someen, mutta muistan olla jäämättä vellomaan sinne. 

Yksi perjantai-ilta olin nappaamassa kuvaa takkatulesta ja sen eteen levitetystä pickinikistä, mielessäni osuva kuvateksti. Z sitten tokaisi, että tiedätkö, kaikkea ei tarvitse jakaa someen. Ja jokin lasipallo särkyi mielessäni. Totta. Meillä oli meneillään ihanan intiimi, yhteinen hetki. Loimuava takkatuli, punaviiniä, kauniita lauluja ja toistemme seura. Olisin pilannut sen erityisyyden postaamalla kuvan kaiken maailman nähtäville. Sen sijaan laitoin kuvan ystävilleni ja totesin tämän olevan elämää. Koska niinkin voi tehdä. Joskus voi pitää ne ihanat hetket vain itseni ja tärkeiden ihmisteni välisenä. 

HUHUH! Tästä kirjoittamista voisi jatkaa iäisyyden, mutta iadan löydä lopun tähän! 
Mitä tunteita some herättää teissä? Oletteko pohtineet tilienne poistamista tai jopa tehneet sen? Mitä hyvää te saatte somesta? 

1 kommentti:

  1. Googlailin tässä aihetta "somekateus", lueskelin eri bloggaajien tekstejä aiheesta ja täytyypi tulla kommentoimaan että pointsit tälle sun tekstille. Ehkä eniten aiheen ytimeen pureutuva, hyviä pointteja kaikin puolin, ja hatunnosto sinulle. Haastan sut vielä ottaamaan ihan reilun Ig-tauon, ja katsomaan mitä tuntemuksia se herättää.. ;-)

    VastaaPoista