9. maaliskuuta 2018

MINÄ EN SAANUT NAISTENPÄIVÄNÄ KUKKIA JA SE ON IHAN OK

Naistenpäivä
Naistenpäivänä on tarkoitus juhlistaa naisten sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia saavutuksia, mutta samalla myös nostaa esiin asianyhteyksiä, joissa edistystä edelleen tarvitaan (juhlapyhät.fi).


Mä oikeastaan havahduin tähän aiheeseen a) illalla eilen, kun kävelin juna-asemalta kotiin, b) äsken suihkussa vaahdottaessa tukkaani. 
Eilen vietettiin kansainvälistä naistenpäivää. Jos merkkipäivän historiasta haluaa lukaista enemmän, klikkaa tänne
En ollutkaan tajunnut, miten tällaisesta valtakunnallisen upeasta päivästä onkaan tehty niin hemmetin pinnallinen! Siis ihan kääk! Ilmaisia dinnereitä kello kolmen ja viiden välillä, vain naisille. Alennusmyyntejä vain naisille. Naisia kuvaamassa hotellinomaisia aamupaloja, joita mies oli kattanut. Naisia valittamassa, ettei oma mies muistanut lahjoilla. Siis hetkinen?

Mielestäni naistenpäivänä ei ole tärkeää saada kukkia, suklaata ja lahjoja, vaikka en minä niistä tietenkään olisi kieltäytynyt (sitä varten meillä on sitäpaitsi ystävänpäivä, duh). Naistenpäivä ei mun mielestä ole sitä, että miehet muistaa meitä kauniilla eleillä, siinähän menetetään koko konseptin idea!
IMG_2027
Okei okei. Oma mies muisti minua lähettämällä haaveilusta kertovan runon. "Koska olet nainen, joka haaveilee paljon". Ja toki tämä sai sydämeni läpättämään. 
Mutta aamulla koulun ravintolassa kaadoin muutaman muun naispuolisen henkilön kanssa kahvia pahvimukiin, samalla kun naispuoliset keittiöhenkilökunnan jäsenet valmistivat meille lounasta. 
Koulupäivä meni kolmen eri naisopettajan johdolla, keskellä upeita ja vahvoja mielipiteitä omaavia naisopiskelijoita. Opiskelen suhteellisen naisvaltaisella alalla (miehiä on 55 hengen ryhmässämme nopean laskemisen jälkeen seitsemän) ja se on mahtavaa. 
Koulupäivän jälkeen ostin smoothien Jungle Juice Bar:in naismyyjältä ja suuntasin töihin, jossa työskentelen mahtavien naisten keskellä. Asiakaskuntana on naisia. 
Toisin sanoen, naisethan melkein pyörittävät tätä yhteiskuntaa. Tai ainakin olen onnistunut tekemään elämässäni valintoja, jotka ovat ohjanneet mut naisten täyttämään ympäristöön. Ja tämä kaikki oli ehkä paras tapa viettää mun naistenpäivää. Puhumalla ulkonäköpaineista, mutustelemalla keksejä takahuoneessa ja tehden törkeän hyvän myyntipäivän, siinä samalla muita naisia piristämällä! 

Se mikä kaikessa pinnallisuudessa sitten mättää on se, että naistenpäivän ei kuulu olla yksi päivä, jolloin muistetaan naisia. Koska minä elän itse niin, että jokainen päivä on mun oma naistenpäivä. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, koska mun mielestä tämä päivä on ihan hemmetin tärkeä! Mutta sen ideana on muistaa kaiken hauskuuden keskellä myös:

- 18 maassa aviomiehet voivat laillisesti estää heidän vaimonsa työnteon ja 39 maassa tytöillä ja pojilla ei ole samanlaiset perintöoikeude
- yli 40 prosenttia suomalaisista naisista on joutunut miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi 15 vuotta täytettyään
- Suhteessa suurempi osuus maailman naisista elää köyhyydessä miehiin verrattuna (330 miljoonaa - 4,4 miljoonaa enemmän kuin miehiä)

Ja vaikka Suomessa on suoraan sanottuna edistyksellinen meininki, niin kyllä meilläkin edelleen tapellaan. Miesten mielestä on epäreilua, jos kuukautis-suojien verotusta kevennetään ja minäkin olen kokenut seksuaalista ahdistelua enemmäin kuin kymmenen kertaa elämäni aikana. 

IMG_2042
Enkä tahdo, että nyt ajattelette minun olevan ilonpilaaja ja se kamala paasaaja, joka ruokapöydässä kesken hyvän vitsinheiton alkaa kertoa tilastoja naisten kokemasta väkivallasta (öö, hetkinen tuo taitaakin olla minä...). 
Musta on vain kovin tärkeää, ettei tehdä tästäkin juhlapäivästä yhtä kaupallisuuden perikuvaa, jolloin rikkaiden länsimaiden naiset saavat kukkia miehiltä samaan aikaan, kun mahdollisesti toisella puolella maailmaa pidetään yksi päivä jolloin ei silpota nuoria tyttöjä. 
Jos sait kukkia, good for you! Tai lahjoja, vielä parempi! Koska kukapa ei niistä tykkäisi. Mutta mieti, mitä sinä olet saanut aikaan naisena. Mitä muut naiset ovat saaneet aikaan meidän hyväksi (hei, Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa, joiden muiggelit saivat äänioikeuden, malja sille!). 
Mieti, keitä upeita naisia sinun lähipiirissäsi ovat ja miten he inspiroivat sinua. 

Ja tiedättekö mitä, multa toden totta tulee vielä feminismistä postaus ihan vain edessä siintävän Minna Canthin päivän kunniaksi ;). Ja koska kyseinen asia on lähellä sydäntäni sekä oikein mukava aihe provosoitua (provo a day, keeps doctor away). 
Tänään on kuitenkin tavallinen perjantai, jolloin aion käydä naispuolisella jalkaterapeutilla ja sen jälkeen Alkossa. Aion juoda lasillisen täyteläistä punaviiniä takkatulen valossa, oman miehen kanssa. Koska miehetkin on kivoja, ihan kuten naisetkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti