Okei. Ei paniikkia.
Jotenkin tuossa vain yksi kuukausi meni vähän kuin ei olisi ollutkaan.
Ja nyt eletään sitten syyskuuta jo eli syksy on täällä ja elämän pitäisi olla taas arkiorientoitunutta. Huomasin vain tuossa, etten päivittelyt blogia oikeastaan koko elokuuna. Ja onhan tässä taas tapahtunut vaikka mitä!
Elokuun pari ensimmäistä viikkoa lomailin. Tanssittiin yhdet häät, jota ennen mökkeilin muutaman päivän. Sitten oli pieni Suomi-roadtrip. Ajelin Kajaaniin, sieltä Vaasaan tutustumaan ystävän uuteen kotiin ja takaisin pääkaupunkiseudulle. Sen jälkeen himmailin päivän kotona, ja lähdin viettämään viikonloppua Turkuun. Oli ihana nähdä ystäviä oikein ajan kanssa ja samaan aikaan tuntuu, että loma kesti kaksi päivää kahden viikon sijaan.
Loman jälkeen palasin takaisin kouluun tajutakseni, että ensimmäiseen tenttiin olisi pitänyt aloittaa pänttääminen jo kesälomalla. Viimeisen viikon olen taas pyöriskellyt flunssaisena kotisohvalla tuijottamassa Netflixistä käytännössä kaikkea turhaa. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka halusin aloittaa koulun intoa puhkuen ja täynnä inspiraatiota, meni ensimmäinen kurssi (joka oli kahden viikon mittainen) hiukan penkin alle.
Ja tässä minä nyt sitten istun. On vapaapäivä ja tiedostan liiankin hyvin, kuinka voisin olla tekemässä kaikenlaista järkevää. Sen sijaan pari hassua asiaa on kaatunut niskaan ja tuntuu suoraan sanottuna siltä, että joku yrittäisi työntää ananasta sieraimeen.
Syksy on aina niin ihanaa aikaa, mutta kalenteria selatessa tekisi mieli heittää hanskat tiskiin jo tässä vaiheessa ja todeta, että voisiko joku vain tulla silittämään päätä.
Haluan etsiä taas sen saman zen-moodin, joka virtasi suonissa vuosi sitten syksyllä ja toisaalta käsitän sen tosi-asian, että asiat ei aina mene niinkuin toivisi tai haluaisi. Lähtökohdat siihen, että olisin yhtä rauhallisin mielin kuin vuosi takaperin, eivät vain ole samat. Jostain se rauha nyt täytyy kuitenkin löytää. Houkuttelisi taas niin vain heittäytyä kuukauden vapaalle ja olla tekemättä mitään, mikä liittyy vastuuseen. Elämä vain ei ihme ja kumma toimi niin, että voisi juosta loputtomasti kaikkea ikävää karkuun.
Tämän tekstin tarkoituksena ei ole masentaa itseäni tai teitä. Valitettavasti negatiiviset ajatukset tuppaavat joskus aiheuttamaan oravanpyörän. Kirjailija Mark Manson käski hyväksymään kaikki ikävät tosiasiat kirjassaan jota juuri luen, joten tässä nyt sitten istun ja hyväksyn ne.
Joten tämän postauksen loppuun nimeän muutaman asian, jotka ovat hyvin ja mistä olen kiitollinen, jottei nyt jäisi ihan kaikesta paska maku suuhun.
1. Eiliseltä illalta jäi puoli paketillista dominokeksejä, jotka sain syödä nyt.
2. Mulla on tänään vapaapäivä, jonka voin aikuisten oikeasti käyttää vaikka navan kaiveluun jos haluan.
3. Hengitys kulkee. Olen siis elossa. Kaikki perusasiat on hyvin. Kahvikin maistuu.
Kyllä kaikesta selvitään.
